Tilikum Chossudovsky

VIIDES LUKU

Duracel

SIRI KILTTI:

Pienenä korvauksena aiheuttamastani mielipahasta haluan tarjota Sinulle illallisen stand up -klubilla. Teet näin. Menet jääkaapille, teet itsellesi herkullisen salaatin. Kaadat lasin viiniä, jos on pakko. Istut syömään ja jatkat lukemista.

Klubin kiistaton tähti on Carl Hägglund.

Tiesitkö muuten, että Kim Jong-un käyttää peruukkia? Kun Kim riisuu sen, yleensä tiistaina, ja pukee munkinkaavun päälleen, hänestä tulee Ashin Wirathu, Rohingya-muslimien kauhu. Tämä tunnetaan myös nimellä Burman Baby-Fat bin Laden.

Hitto, tein sen taas. No, se oli loppukevennys. Kalle saa siivota sotkut,

T

'Where I come from, if you give a man a gun he treats it like a Mercedes,' he said. 'Here they're only interested in the sun, the sea and themselves. If they care so much about Croatia, why aren't they up on the hills defending their homes?'

A young fighter from Vukovar in Dubrovnik, 1991 – from Prejudice and Plum Brandy (1993) by Alec Russell

HÄGGLUND. Hei ja hyvästi. Tämä tilaisuus on peruttu. Ainakin se on ratkaisevasti muuttunut siitä, mitä lehtitiedoissa luvattiin. Suunnitelmat löytyvät sekajätteestä. Esityksen nimi olkoon “Leviathan lavuaarissa”.

Entinen Jugoslavia, josta aion teille tänään puhua, on aiheena kuin pieneen altaaseen pantu psykoottinen miekkavalas. Ei kiinnosta? Poistukaa siis, olkaa hyvät. Vaikka kohta kiinnostaa, kun Kim Jong-unin käskyläiset saapuvat kulisseista konepistoolit tanassa.

Miten Kim muka tähän liittyy? Kerrohan meille, Mooses, miten?

Hän ei kerro, VVP.

Miekkavalasta voi katsella, voi koskeakin hyvänä päivänä, mutta sukeltaminen veteen pedon kanssa on äärimmäisen itsetuhoista. Yksi asunnoton yritti kerran Floridan Orlandossa. Aamulla iloinen sarjamurhaaja Tilikum kuljetti kaverin alastonta ruumista selässään ympäri allasta kuin paraatissa ikään.

Miekkavalas ylpeili sillä, mitä oli tehnyt. Kaverin sukuelimet oli... no, sanalla sanoen syöty.

Tapaus aiheutti pienen myrskyn porealtaassa. Valaan puolustajat sanoivat, että Tilly halusi vain leikkiä ja vahingossa näykkäisi kaverin sukukalleudet samalla kun riisui tältä uimahousuja.

Miksi elukka halusi riisua kajahtaneen poikaparan? Tätä kovan linjan edustajat toitottavat: Tilikum tiesi täsmälleen mitä teki, teki sen silkkaa pahuuttaan ja ansaitsee siitä hyvästä kuolemantuomion.

Kiista on suorastaan villiintynyt sen jälkeen kun Tilly hoiteli kolmannen uhrinsa, pahoinpiteli hengiltä kokeneen kouluttajansa. Ratkaisua kriisiin ei ole näköpiirissä, mutta kun se joskus löytyy, sen on oltava poliittinen. Tästä kaikki ovat liikuttavan yksimielisiä. Kriisiin ei ole sotilaallista ratkaisua.

Kantaako otus itse vastuun teoistaan? Osaako se valita oikean ja väärän väliltä? Vai onko ympäristö syyllinen, kun eläinparka osoittautuu psykopaatiksi?

Siinä meille on pureskeltavaa täksi illaksi. Itse henkilökohtaisesti valitsen verenhimoisen, kastroivan kolossin Tillyn aina ennen kaksijalkaisia serkkujaan, näitä käärmeitä kulisseissa. Makuasia, joku sanoo. Ei ole. Uskokaa pois, minä tiedän.

•

Olen suostunut tänään tänne, kuolevan imperiumin muistomerkille, kiistääkseni perättömät huhut, joiden mukaan… hetkinen. Minulla on siitä mustaa valkoisella.

Traumaperäinen stressi, se minulla on. Parantuu tästä, samalla delaa. Mistä mä sain nää arvet, netistä. “Hymyä huuleen, poika!” Ilmiö esiintyy myös baseballissa, tiedätte varmaan. Mikä se on suomeksi?

Da yips, da? Mikä se on, lautaskammo?

Eikä nyt puhuta siitä, kuka edustaa Suomea EU:n huippukokouksissa. Ei, nyt puhutaan räikeämmistä rikkeistä – joukkomurhista, joukkoraiskauksista, kidutuksesta. Siitä miten ihmiseltä viedään elämänhalu, hänet laitetaan polvilleen, syömään multaa.

Niin kuin ne on tehneet minulle. Mutta minä en taivu. Minä en paina polviani tähän kuraan, jota he kutsuvat kotimaaksi, en ikinä! Suomalaiseksi en halua. Ennemmin kuin taivun, katkean, ja olkoon sitten niin. Ihmisellä pitää olla periaatteita. Pitää olla selkärankaa, moraalinen ryhti, jonka puolesta on valmis vaikka kuolemaan, ja omalla kohdallani asia näin onnellisesti on. Uskon niin. Ryhti on suora.

Olen kuullut, että Harkovan profeetta Serhi Žadan vetää samaa linjaa kanssani. Sekä hyvä ystäväni, entinen kollegani Erkki Tuomioja, hänkin vetää. Me vedämme, te vedätte, vedetään yhdessä. Suupielet ylöspäin, vaikka sataisi ohjuksia, näin.

•

Kohtaloni on ollut tuoda valistuksen viestiä barbaarien keskelle. Asetelma on toistunut elämässäni alakoulusta alkaen.

Te nauratte? Naurakaa pois, mutta muistakaa, mikä meitä kulisseissa odottaa. Muistakaa perinteiset arvot, muistakaa Bosnia ja Hertsegovina ja Kroatia, jotka kielsivät minulta pääsyn maaperälleen vuonna 1995.

Se rikos on vielä rankaisematta. Ei ole kauaa, mikäli se minusta on kiinni. Miten ne kehtasivat? Ilmoittaa, etten ole tervetullut – minä, EU:n rauhanlähettiläs Balkanilla!

Mitä se merkitsi?

Merkitsi sitä, että kyseiset maat eivät halunneet rauhaa.

Kroaatit olivat pahimpia. He nimittivät Euroopan yhteisön lähettämiä sotilastarkkailijoita jäätelönmyyjiksi. Joka on nähnyt jäätelönmyyjien ulosmarssin, sitä ei kuolema kauhista. Eteenpäin! He takertuivat sanoihini, tekopyhät, punavihreät juutalaiset. Mitä minä sanoin? Mitäkö sanoin? Että Operaatio Myrsky oli sotarikos. Krajinan valtaaminen takaisin – ei siitä puhuminen ole rikos! Meillä lännessä on kuulkaa sananvapaus. Älkää tulko tyrkyttämään bysanttilaisia oppejanne Euroopan ytimeen, jos saan pyytää. Kasvakaa aikuisiksi, yrittäkää edes.

He marssittivat tanskalaisia rauhanturvaajia joukkojensa edellä. Käyttivät pohjoismaista sotilasta ihmiskilpenä. Jos se ei ole sotarikos, mikä sitten on?

Pohjoismainen sotilas on aina parempi ihmiskilpenä kuin sanotaanko hollantilainen sotilas. Vaikka yksi heikäläinen rauhanturvaaja vastaakin 8 000 muslimia. Ei taistelussa, tietenkään.

Ette ymmärrä? En kyllä ymmärrä minäkään.

Minulla on tässä asiakirja. Antakaahan kun luen. Suomen poliisi kirjoittaa, ihan tosi, joku siellä osaa. YK:n, yhtenäisen Kiinan alainen Jugoslavia-huomioistuin haluaa “kuulla” minua. Oon kai puhunut sivu suuni taas. “Julkinen toiminta, lausunnot aiheesta” – näin ne sanovat, tarkoittaen kaikkea kanssakäymistä, tätä, mitä nyt teemme, ajatusten vaihtoa – “lopetetaan tutkinnan ajaksi.” Minkä tutkinnan? Tutkisivat persettään! Ei, he eivät löydä sitä… “Kaikki tutkintaa koskeva aineisto on luokiteltu salaiseksi, ja sen vuotaminen ulkopuolisille käsitellään lain ankarimman kirjaimen mukaan.”

Kerronko teille ne kirjaimet?

VVP: vetäkää vittu päähänne.

Millä oikeudella ne luulevat voivansa määräillä meitä?

Voittajan oikeudella tietty, rahan yksinvaltaan turvaten. He saavat päättää, mikä on sallittua ja mikä ei.

Yhdellä paperilla, tällä, meiltä viedään ihmisoikeudet. Meistä tehdään muukalaisia, ei-toivottuja, rauhankyyhkyläisiä verisen veljessodan melskeissä.

Tiedättekö mitä? Pyyhin perseeni heidän paperillaan. Vittuun Haag ja Amerikan Yhdysvallat! Vittuun uusi uljas maailma. Meillä on vähän selvitettävää vanhankin asioissa. Juttu on kesken, kuten sanotaan.

Anteeksi kielenkäyttöni. Sovitaanko, ettei tule toistumaan? Sovitaan vaan. Voin vedota huonoon esimerkkiin, jonka Harkovan profeetta antoi. Hän pyysi kotikaupunkinsa venäläistä pohjasakkaa painumaan, ei käy kiertäminen, pyysi heitä painumaan vittuun.

Mikä saattoi olla siinä seurassa moraalinen veto, mutta ei, herra paratkoon, täällä.

Žadan hakattiin sairaalaan.

Voitteko kuvitella, että joku hakkaisi minut sairaalaan, täällä?

En voi minäkään. Te ette ole eläimiä, enkä ole minäkään. Pikemminkin päinvastoin. Minussa henkilökohtaisesti tämä aihe, etenkin nyt, jo edesmenneen paperin valossa, herättää tuntemuksia joiden luulisi olevan suoraan jostain Hollywoodin ah-niin-synkeästä tulevaisuuden näystä. Puolet miestä, toinen puoli elektroniikkaa. Mahan paikalla on pesukone, joka linkoaa.

Se on rahaa pesevä kone, rahaa tekevä kone, paperitehdas. Ja minä olen sen patruuna.

Ei vaiskaan, minähän se olen, Kalle Kaunis, kuin kuva! Olen tässä, teidän kanssanne maailmanloppuun asti. Minä, ministeribotti, Duracel-pupu, jaksan takoa rumpua ihmisoikeuksien puolesta rautaesiripun molemmin puolin. Tasapuolisesti, se on tärkeintä. Muistakaa, että kaikki osapuolet ovat yhtä lailla syyllisiä, aina, joka sodassa.

Te tunnette minut, ettekö vaan? Minuun voitte luottaa.

Minut halutaan vaientaa. Niin kuin ne tekivät Slobolle. Hän on kalojen luona kylässä, nukkuu siellä, niin kuin Osama-raasukin. Minua ne eivät saa niin vähällä.

Jos kerron kaiken tänä iltana, kuolemastani ei ole heille iloa. Ja saanpahan lähteä omatunto puhtaana.

Musiikkia, kiitos! Sananvapauden nimiin, eteenpäin, olkaa hyvät.

Nouskaa lavalle.

...

Haa! Veri

Yours sincerely,
D

NELJÄS LUKU

Ratsuväki saapuu

SIRI HYVÄ,

Olen pahoillani viime kerrasta. Olen elänyt omissa oloissani niin kauan, etten tiedä, mitkä ovat sopivan käytöksen rajat. Miten sopii siis kirjoittaa. Minun on kai pakko lainata Tommy Tabermannia, kokeiltava kaikkia ovia, täytyy raastaa, mistä kiinni saa. Hänen elinaikanaan se oli vielä sallittua – kunhan et tallannut krapulassa tutisevaa sielua tai jotain.

Mutta ajat ovat muuttuneet.

Lähetän ohessa artikkelin ja joitain aihioita - jos ne yhdessä tai erikseen auttaisivat korjaamaan aiheuttamaani vahinkoa.

Minä muuten en ole krapulassa. Viime kerrasta on reilusti yli kolme vuotta aikaa.

Sinun

Tietotoimistosi

•

Mitä tehdä vapaailtana Vladivostokissa?

Kyseessä on se Venäjän kaupungeista, joka sijaitsee lähinnä Pohjois-Korean mustaa aukkoa, mikäli sallitte lennokkaan ilmaisun. Ette salli? Minkäs teet, Pohjois-Korean yli ei noin vain hypätä. Takavuosien urheiluselostajan sanoin: maantieteelle ei voi mitään.

Vaan paikalliset vähät välittävät.

Voisi luulla, että idän metropolissa olisi maailmanlopun meininki. Eletään kuin viimeistä päivää, kaikki kelpaa. Päinvastoin – täällä ei tuomiopäivän profeettoja palvota.

Alkuperäisväestölle sen omaleimaisen kulttuurin säilyttäminen vireänä on elinehto.

Tämä näkyy Vladivostokissa. Kaupunki pursuaa kansainvälisen vertailun kestävää hengenravintoa harva se ilta. Kaikkiin tapahtumiin ei millään ehdi. Onneksi on internet. Siellä jatketaan keskustelua tärkeistä teemoista; usein jaetaan myös tallenteita, parhaita paloja illan tapahtumista, suoria lähetyksiäkin tämän tästä. Tiedotusvälineet tuntevat vastuunsa, tarjoavat materiaalin maksutta verkkosivuillaan. Näin toimivat myös nettipäiväkirjan pitäjät, täkäläisittäin plokkaajat.

Yksi kaupungin elinvoimaisimmista riennoista on kirjallinen eli clit-mittelö.

Esimerkki-iltana Olli Tammilehto ja Syksy Korhonen kilvoittelevat siitä, kumpi on yltänyt korkeammalle juche-aatteessa. Yleisö ei ymmärrä kärpässarjan sanailusta mitään, mutta ihastelee urheilijoiden puhelahjoja.

Keskikaljassa Tuomas Muraja ja Carl “Fotografiska” Hägglund alustavat aiheesta “Kenen viinat join ja milloin”. Hissa-Teemu haluaisi kovasti osallistua, mutta häntä ei huolita mukaan. Tänä iltana pääsevät ääneen vain todelliset tarinaniskijät. Yleisö kuorsaa jo täyttä kurkkua.

Mikä olisikaan ihanampaa kuin uinua tietäen olevansa turvassa, kun älykäs sanailu jatkuisi taukoamatta estradilla...

•

Kun Bosnian presidentti, muslimi Alija Izetbegović palasi rauhanneuvotteluista Lissabonista, häntä vastaan lentokentälle eivät saapuneetkaan kaverit vaaleansinisin kallella kypärin. Nämä raskaasti aseistetut sotilaat eivät olleet YK:n palveluksessa. He olivat presidentin pahimpia vihollisia, pesunkestäviä serbejä.

Izetbegović ymmärsi olevansa yhtä kuin kuollut, vähintäänkin vanki. Hänet vietiin panssariautossa separatistien tukikohtaan Sarajevon eteläpuolelle. Kun uutinen ihmiskaappauksesta levisi, leirin ulkopuolelle kerääntyi vihainen ihmisjoukko. Se janosi verta, halusi presidentin käsiinsä.

YK-kenraali Lewis MacKenzie kurvasi Roverillaan paikalle juuri kun väki alkoi irrotella katukiviä.

MacKenzie kiipesi autonsa konepellille puhumaan. Ei hätää, hän sanoi. Kansalla ei ollut syytä huoleen. Hän oli tullut neuvottelemaan heidän presidenttinsä vapaaksi.

Väkijoukko vaikeni silkasta tyrmistyksestä. He aikoivat omakätisesti nylkeä Bosnian presidentin, jos vain saisivat tämän käsiinsä. Saattoiko tämä olla jollekulle yhä epäselvää?

Torikokouksen suurin sankari, heidän presidenttinsä, oli Radovan Karadžić. Eikä tämä jäisi kiinni vielä 16 vuoteen.

MacKenzien vierellä hymyili hermostuneesti korkea-arvoinen tarkkailija, jäätelökauppias Carl Hägglund.

EU tunnettiin tuolloin nimellä EY – ehkä siltä ei sen tähden herunut apuja tilannearvion tekemiseen. Hägglund oli, kuinka ollakaan, vaiti.

Noam Chomsky on sittemmin vedonnut tarkkanäköisen kenraali MacKenzien arvioon koko kolmivuotisesta sodasta. Serbien niskaan sysätty ensisijainen vastuu sotarikoksista on kuulemma “hölynpölyä”.

•

Koraalikirjan maallistunut perillinen feraalikirja on yllättänyt kustannusmaailman niin, että puhutaan jo buumista.

Nimitystä feraalikirja käytti ensimmäistä kertaa pelätty kirja-arvostelija S. Laurila vähää ennen kuolemaansa. Hän yritti olla hauska. Laurila toivoi, että hänen kritiikkinsä kohteet saisivat kipeästi kaipaamaansa tunteen paloa edes jostain, vaikka sitten lajityyppinsä nimestä. Kuvaahan laatusana “feral” lähinnä villiintynyttä kotieläintä, eritoten kissaa.

Feraalikirjan tuore renessanssi on saanut innoituksensa elokuvasta. Totaalisen taiteen puolella Aki Kaurismäki ja Quentin Tarantino ovat veisanneet feraalikirjasta jo vuosikymmenet. Todellisuus on kuollut, Tarantino ja Kaurismäki julistavat, eikä vainajaa muistele kukaan. Pojat tekevät elokuvaa elokuvasta. Kirjallisuuden puolella Juha Hurme jatkaa – Peter von Baghin jalassa roikkuen – Akin jalanjäljissä. Kaverit taiteilevat nuoralla, joka on viritetty Moskovan ja Vatikaanin välille. Heidän pahin painajaisensa on lukija tai katsoja, joka toteaa, että kiitos vain, hän osaa ajatella itse.

Feraalikirja on modernismin lapsi. Se ei tarjoa yhtään uutta oivallusta, voita uusia opetuslapsia ainoassakaan kiistassa – eikä federalisti moiseen edes pyri. Kirjoittajan ainoa, sangen vaativakin tehtävä on muokata jo esillä ollutta aineistoa, tiivistää sitä, leikata ja liimata ja laittaa materiaali jakoon paremmin sulavassa muodossa.

Kertaalleen syötyä ruokaa, te sanotte. Ehkä, mitä väliä? Nykyään kaikkea on liikaa. Ei vain jaksa lukea esimerkiksi uutisia. Jaksat kuitenkin seurata, kun Piia Pasasen lukee niitä, vaikka koko yön.

Esillepano ennen kaikkea, ja kierrätys kunniaan.

Ja vaalilausetta lainatakseni: “Saat mitä tilaat.”

Kaikesta edellä esitetystä saattaisi päätellä, että feraalikirja on suhteellisen uusi keksintö. Näin ei kuitenkaan ole. Varhaisin teos, joka täyttää kaikkein ankarimmat feraalikirjan kriteerit – hutera asiantuntemus, räikeät yleistykset, kohtuuttomuus kaikessa – on Arthur Rimbaud’n laatima antologia Kausi helvetissä. Tekijän äiti julkaisi sen vuonna 1873. Teosta ei tule sekoittaa samannimiseen, Bosnian sodasta kertovaan reportaasiin. Balkanilta kaiken tietämisen arvoisen kertoo taasen seuraava suuri feraalikirja, Greg Campbellin The Road to Kosovo: A Balkan Diary. Siitä ilmestyi toinen, lopullinen laitos vuonna 2011.

Muita ensiluokkaisia koraalikirjoja ovat Florian Illiesin 1913: The Year Before the Storm sekä Nathaniel Philbrickin The Last Stand: Custer, Sitting Bull and the Battle of Little Big Horn. Kumpaakaan ei ole käännetty suomeksi.

•

Halusin pilkata plokkaajaa, joka lainasi Hullun hevosen väitettyjä puheita ja käytti kuvituksena Pienen suuren miehen muotokuvaa. Pikku paskiainenhan oli se tyyppi, joka yritti pidellä Hullua hevosta aloillaan, kun tämä murhattiin. Hullu hevonen viilsi puukolla lilliputin ranteen auki, ja tätä arpea hän kyseisessä valokuvassa parhaansa mukaan peittelee. En voi kuitenkaan nauraa nettipäiväkirjan pitäjälle sekaannuksen takia. Se on Wikipediasta lähtöisin ja toistuu takuulla sadoilla sivuilla. On keksittävä muita ilon aiheita.