Mitä ETYJ tarkoittaa? (Kirjeenvaihtoa Kanervan kaa)

to:		ilkka.kanerva@eduskunta.fi
bcc:		Nina Leinonen
date:		29 December 2016 at 23:41
subject:		ETYJin tarkkailijat Donbasin alueella

Hyvä kansanedustaja Kaverva:

Mitä sanotte Nina Leinosen teoksessa Silminnäkijät esittämään väitteeseen, jonka mukaan ETYJin tarkkailijaryhmän venäläiset jäsenet ilmoittavat rintamakäyntinsä jälkeen Ukrainan armeijan asemat Venäjälle - joka puolestaan iskee mainittuihin asemiin heti tiedon saatuaan?

Onko asiaa tutkittu? Jollei, pitäisikö tutkia, pikimmiten?

Miksi tarkkailijaryhmiin ylipäänsä otetaan venäläisiä mukaan? Eivät venäläiset ole ulkopuolisia tarkkailijoita - maa käy sotaa Ukrainaa vastaan!

Ihmisiä kuolee tämän hyvin erikoisen järjestelyn seurauksena. Mielestäni Te olette ETYJin puheenjohtajana siitä viime kädessä vastuussa.

Ystävällisin terveisin

Matti Paasio

from:		Välivaara Maija <maija.valivaara@eduskunta.fi>
to:		Matti Paasio
cc:		Kanerva Ilkka <Ilkka.Kanerva@eduskunta.fi>
date:		30 December 2016 at 10:51
subject:		VS: ETYJin tarkkailijat Donbasin alueella

Hyvä Matti,

Kiitos viestistänne. Kriisi Ukrainassa ja sen ympärillä jatkuu tulehtuneena. Tämä huolestuttaa minua paljon. Etyjillä on merkittävä rooli kriisin ratkaisupyrkimysten tukemisessa.

Mainitsemanne Etyjin tarkkailumissio Ukrainassa (SMM) toimii läpinäkyvyyden ja puolueettomuuden periaatteita noudattaen. On hienoa, että kaikki Etyjin osallistujavaltiot olivat yksimielisesti mission perustamisen puolella ja, että äärimmäisen tärkeää työtä kentällä tekevä missio saatiin mobilisoitua varsin nopeasti tilanteen eskaloituessa v. 2014.

Etyjissä kaikki sen 57 osallistuvaa maata ovat tasavertaisessa asemassa ja järjestön toiminta pohjautuu yhteistyöhön. Inklusiivisuus on yksi järjestön tärkeimpiä arvoja, mikä heijastuu luonnollisesti sen missioiden toiminnassa. Kuten kaikki Etyjin missiot, myös SMM on avoinna kaikkien osallistuvien maiden asiantuntijoille, eikä näin ollen ole mahdollista lähteä sulkemaan ketään toiminnasta pois.

Tämän mission pääasiallisena tehtävänä on monitoroida alueen turvallisuustilanteen kehitystä ja raportoida havaituista faktoista. Monitoroijat, venäläiset muiden kansallisuuksien ohessa, operoivat eri maiden edustajista muodostetuissa pienryhmissä ja monitoroijien toiminnalle on asetettu selvät säännöt ja protokolla, jo heidän turvallisuutensa takaamisen vuoksi. Kerätty tieto on julkista ja raportteja julkaistaan päivittäin mm. Etyjin verkkosivuilla.

On myös tärkeää korostaa, että mission toiminta kontribuoi luottamuksen lisäämiseen, sillä missio tarjoaa puolueetonta tietoa Minskin sopimuksien toimeenpanoon liittyen raportoimalla mm. tulitaukorikkomuksista.

Mikäli haluatte lisätietoja mission toimintaan liittyen, Suomen Etyj-edustusto Wienissä voinee auttaa.

Hyvää alkavaa vuotta!

Kansanedustaja Ilkka Kanerva

puolesta

Ms. Maija VÄLIVAARA

Special Advisor

+358 50 327 7515

maija.valivaara@parliament.fi

www.parliament.fi

FI-00102 Parliament of Finland | International Department

from:		Matti Paasio
to:		ilkka.kanerva@eduskunta.fi
date:		14 January 2017 at 13:07
subject:		Russian members of OSCE in Donbas are GRU or FSB officers – Ukrainian Major General - Uaposition. Focus on Ukraine

Hyvä kansanedustaja Kanerva!

Aiempaan kirjeenvaihtoomme viitaten rohkenen jakaa kanssanne seuraavan artikkelin.

Ystävällisin terveisin

Matti Paasio

http://uaposition.com/latest-news/russian-members-osce-donbas-gru-fsb-officers-ukrainian-major-general/

Lehtikuva - sivulta
http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/kanerva-paljasti-tulevan-tehtavansa-kun-toihin-kutsutaan-niin-toihin-mennaan/5991086

Ei tasan ylpeys jakaudu.

Liila

Updated 24 June, 2016.

The story is available in English here.
It is called NOT YUGOSLAVIA,
inspired by "Lyla,"

a song written and performed by CocoRosie.

The culprit, the central character,
has changed, though.

KUKA MURHASI KYYLÄN, sietämättömän tiukkapipon Sheilan? Ja ketä kiinnostaa?

Pyydän anteeksi. Jälkimmäinen lause oli liikaa. Lisäksi se on pöllitty jostain biisistä.

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ voisi nousta poterostaan tutkimaan tapausta. Saisivat maankuulut tarkkailijat muuta mietittävää, tilaisuuden tuulettaa Itä-Ukrainan katkun vaatteistaan.

Kiistaton tosiasia on, että maanosan ihmisoikeustilanne koheni kertaheitolla Sheilan poismenon myötä. Murhaajalle tulisi myöntää mitali. Kun tietäisimme, kenen kaulaan se ripustaa.

Voimme auttaa tarkkailijoita vaativassa työssään. Käännetään kaikki kivet sen eteen, että kavereiden taakka vähän kevenisi. Emme saa unohtaa, että ETYJin puheenjohtajana toimii niin ikään kauhea akka. Hän muistuttaa hämmentävästi vastikään edesmennyttä. Sheila tosin ei lähettänyt härskejä tekstiviestejä kenellekään ikinä.

TAPPAJA LÖYTYY usein uhrin lähipiiristä. Ei tietenkään aina. Jos uhrilla ei ollut ketään, kissaa kotona, emme voi panna tutkimuksille pistettä ja sanoa arvatkaa mitä, me kadotimme vainun. Uhri kuoli kai omaan mahdottomuuteensa. Tietenkin voimme sanoa niin, ja uhrin omaiset nostavat metakan. Vainajalla oli ehkä perhettä Australiassa. Heitä saattaa kiinnostaa, miksi sukulaistyttö pääsi hengestään. Tuon etääntyneen perheen mahdollisen toisen tulemisen tähden emme muuten paljasta myöskään Sheilan sukunimeä. Eikä Sheila ole hänen oikea nimensä. Häpeää on koitunut omaisille kaikesta tapahtuneesta kylliksi.

Tiedämme tässä vaiheessa seuraavaa. Sheila tapettiin kadun varteen pysäköityyn virka-autoonsa. Hän istui kuskin paikalle, veti oven kiinni, kumartui ottamaan jotain hansikaslokerosta – kurkkupastillin vaiko vilkun? Sheilan tuntien hän etsi jälkimmäistä, pallukkaa, joka kiinnitetään auton katolle. Emme saa koskaan tietää varmasti. Sheila ei löytänyt etsimäänsä. Hän suoristi selkänsä.

Jalkakäytävällä viistosti auton edessä seisoi hahmo, joka piteli käsissään jotain. Hahmo kohotti käsiaseen, lähetti luodin Sheilan levinneeseen otsalohkoon, laittoi toisen tämän riivittyyn sydämeen ja pakeni paikalta.

Todistajaa teolle ei ilmaantunut. Kadun asukkaat olivat iltakymmeneltä autuaasti unten mailla. Tekijä käytti kai äänenvaimenninta. Ammattilaisen kädenjälki loistaa keikasta kuin valomainos.

Sheila työskenteli Suur-Lontoon poliisissa. Kohtalon iltana hän huolehti parinsa kanssa ranskalaisen kenraalin turvallisuudesta. Kenraali osallistui Euroopan tulevaisuutta murehtivaan seminaariin. Hän piti esitelmän hyvin tuntemastaan aiheesta liike-elämän edellytykset Balkanilla.

Kävikö niin, että lukemattomien taistelukenttien veteraani lähti soitellen sotaan? Oliko hänestä tullut vuosien mittaan varomaton? Mitä oikein tapahtui? Se selviää toivon mukaan pian.

* *

HUOMATTAVAN YK-URAN tehnyt kenraali Georges Juillet istui hotellihuoneessaan napit korvissa ja kuunteli samaa kappaletta yhä uudestaan. Hän oli haltioitunut niin sävelmästä kuin äkillisestä tilaisuudesta oppia uutta näin varttuneenakin.

Kenraalin paikallinen avustaja – viehättävä nuori nainen, alun alkaen kotoisin kai Bulgariasta – oli vihkinyt hänet musiikin suoratoistopalvelun saloihin. Sanalla toistaa oli ilmeisesti inttämisen ohella toinen, sangen suloinen, suorastaan sokerinen merkitys: lisää, vielä, uudestaan!

Kenraalin lumonnut kappale oli nimeltään »Lyla». Se oli naisen nimi, joka lausuttiin niin kuin se väri. Kenraali oli kuullut kappaleen Jugoslavian elokuvateollisuudesta kertovan dokumentin lopussa. Sävelmässä oli ollut jotain häiritsevän tuttua. Hän usutti siltä istumalta avustajansa töihin. Haluan tietää laulun nimen ja esittäjän, hän julisti. Haluan levyn itselleni! Tai cd:n, mitä ihmettä ihmiset nykyään kuuntelevatkin. Edes hän ei osannut aavistaa, ettei kukaan kuunnellut enää mitään. Musiikin mukana ei nykyään saanut mitään mitä pidellä käsissä. Puhelimen tai tabletin näyttöä saattoi sentään sivellä. Globalisaation vitsauksia, kenraali manasi.

Lylan esitti siskospari Arizonasta, New Mexicosta, mistä lie. Tyttäret muodostivat yhtyeen, jonka nimi ei jäänyt millään mieleen: CocoRosie.

Tytöthän ovat amerikkalainen Pussy Riot, kenraali innostui. Kukaan ei sillä hetkellä ollut kuuloetäisyydellä. Hän istui hetken hiljaa ja huusi sitten avustajaa luokseen.

Kenraali aikoi antaa avustajalleen lempinimen. Liila, hän sanoi. Laulun mukaan. Jos et pahastu.

Kaikin mokomin, avustaja sanoi. Tietenkään en.

Tietenkään et mitä?

Pahastu.

Kenraali hymyili kuin Jacques Cousteau aikanaan.

Tiedättekö muuten, mistä kappale kertoo, Liila kysyi.

Öö. Jugoslaviasta?

Ei kerro.

Kenraali kohensi asentoaan, korotti ääntään. No jos tarkkoja ollaan, hän pauhasi, se kertoo ei-Jugoslaviasta, paikasta joka ei ole Jugoslavia. Ja se voi olla melkein mikä tt...

Ei.

Eikö? Ei ilmeisesti. Mistä se kertoo? Valista vanhaa höppänää, ole ystävällinen. Kosovosta? Bosniasta?

Kappale kertoo ihmiskaupasta.

Kenraali ei hetkeen löytänyt sanoja, mikä oli hyvin harvinaista.

Jos sallitte, Liila sanoi ja astui lähemmäs, levyllä on kappale josta pidän enemmän.

Kaikin mokomin.

Liila poimi tabletin kenraalin sylistä.

Hän ei kavahda sitä, että melkein koskee minuun, kenraali ajatteli.

Liila naputteli tottuneesti tablettia. Hän nykäisi kuulokkeet irti laitteesta, ja kappale alkoi soida.

Sen nimi on »By Your Side», Liila sanoi.

Kuunnellessaan kappaletta kenraali hämmentyi entisestään. Tämän oli oltava pilaa, hän ajatteli. Liila ei taatusti aikonut ryhtyä hänen kotirouvakseen.

Eihän?

OVELTA KUULUI KOPUTUS. Liila lähti avaamaan, muutti suuntaa kesken matkan ja meni vessaan. Hän ei sulkenut ovea perässään. Kuka siellä, Liila huusi.

Poliisi, miesääni sanoi. Päästättekö meidät sisään?

Emme päästä, avustaja huusi, kautta kaftaanimme emme, ellei ilmesty virkamerkkiä ja äkkiä.

Oven takana pidettiin palaveria. Mies aikoi sanoa jotain. Nainen keskeytti hänet.

Neiti, kuka olette? Vastatkaa tai murramme oven.

Herra Juillet’n avustaja, Liila sanoi, kenraalin avustaja.

Avatkaa ovi, heti.

Emme voi näyttää virkamerkkiä oven läpi, mies yritti.

Kenraali nousi tuolistaan. Lopetetaan tämä pelleily, hän sanoi ja avasi oven.
Näin ei voi menetellä, naispoliisi sanoi tyytymättömänä.

Jatkuu...

Valkea vaate

[Katkelma Liilasta.]

TAPPAJA LÖYTYY usein uhrin lähipiiristä. Usein, ei aina. Jos uhrilla ei ollut ketään, kissaa kotona, emme voi panna tutkimuksille pistettä ja sanoa voi rähmä, kadotimme vainun. Tietenkin voimme sanoa niin, mutta uhrin omaiset nostavat metakan. Vainajalla oli ehkä perhettä Australiassa. Heitä saattaa kiinnostaa, miksi sukulaistyttö pääsi hengestään. Tuon etääntyneen perheen mahdollisen toisen tulemisen tähden emme muuten paljasta Sheilan sukunimeäkään. Eikä Sheila ole hänen oikea nimensä. Häpeää on koitunut omaisille kaikesta tapahtuneesta kylliksi.

Tiedämme tässä vaiheessa seuraavaa. Sheila tapettiin kadun varteen pysäköityyn virka-autoonsa. Hän istui kuskin paikalle, veti oven kiinni, kumartui ottamaan jotain hansikaslokerosta – kurkkupastillin vaiko vilkun? Sheilan tuntien hän etsi jälkimmäistä, pallukkaa, joka kiinnitetään auton katolle. Emme saa koskaan tietää varmasti. Sheila ei löytänyt etsimäänsä. Hän suoristi selkänsä.

Jalkakäytävällä viistosti auton edessä seisoi hahmo, joka piteli käsissään jotain. Hahmo kohotti käsiaseen, lähetti luodin Sheilan levinneeseen otsalohkoon, laittoi toisen tämän riivittyyn sydämeen ja pakeni paikalta.

Todistajaa teolle ei ilmaantunut. Kadun asukkaat olivat iltakymmeneltä autuaasti unten mailla. Tekijä käytti kai äänenvaimenninta. Ammattilaisen kädenjälki loistaa keikasta kuin valomainos.

Sheila työskenteli Suur-Lontoon poliisissa. Kohtalon iltana hän huolehti parinsa kanssa japanilaisen diplomaatin turvallisuudesta. Diplomaatti osallistui EU:n tulevaisuutta murehtivaan seminaariin. Hän piti esitelmän hyvin tuntemastaan aiheesta liike-elämän haasteet Balkanilla.

Kävikö niin, että kansainvälisen politiikan veteraani lähti ongelle, mutta unohti ottaa madot mukaan? Vai peräti päinvastoin? Mitä ihmettä tapahtui? Se selviää pian.

Tarina alkaa täältä.

Aucun idée

ENSIMMÄINEN LUKU

Suomi-crap

  

KEVÄÄN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ maamme epävirallinen hyvän tahdon lähettiläs esiintyi koko perheelle kauppakeskuksen katolla. Vähän kuin Beatles aikoinaan, ajattelin, hyvin vähän. Kauppakeskuksen kattoa käytettiin arkisin proosallisesti parkkipaikkana. Nyt sinne ei ollut autoilla asiaa. Niin kauas kuin silmä siintää näkyi paljasta asvalttia, parkkiruutuja, betoniporsaita eikä sitten juuri muuta. Yhdelle reunalle oli rakennettu lava äänentoistolaitteineen.

Yleisö änkesi niin lähelle lavaa kuin pääsi. Järjestysmiehet ja -naiset opastivat sisältä tulevia oikeaan suuntaan: Tuolla pääsee tallomaan. Hengiltä, jos on onni myötä. Menkää nyt hyvä isä lähemmäs!

Yleensä hyvän tahdon lähettiläs usutettiin ulkomaille. Tätä kaveria kaivattiin kipeimmin kuitenkin juuri täällä, missä hän myös vaikutti, vaikuttaisi, niin kauan kuin oli tarvis. Periksi antaminen ei kuulunut hänen keinovalikoimaansa. Hän sanoi sen itse. Suupielet ylös- ja eteenpäin! (Älkää yrittäkö tätä kotona.) Vaan entä jos vastassa oli aina sama Karjalan mänty, oli tulokulma mikä hyvänsä?

Silloin, hyvät ystävät, kaivattiin keskustaa.

Pääesiintyjä oli päivitetty versio Esa Saarisesta, ajattelin. Olisi outoa, ellei hänen poliittinen kantansakin olisi samasta kylästä kotoisin. Joku historian kirjoilta pakoon päässyt demari oli aikanaan tehnyt Esalle vääryyttä yliopiston nimitysruletin pyörteissä, ja Esa toimi tässäkin kuin ihmiskunnan omatunto: hän ei unohtanut ikinä.

Takaisin tähän päivään, tähän hetkeen: olkaamme aina läsnä!

Pääesiintyjää lämmitteli kaksi vähäisempää räppäriä. Heille teki tiukkaa muistaa, että tapahtumaan olivat tervetulleita myös perheen pienimmät. Hiphopparit eivät olleet kai aiemmin huomanneet, kuinka paljon kirosanoja heidän riimeissään piili. Oli miten oli, he eivät saaneet nielaistua jokaista rumaa sanaa karvoineen nahkoineen.

Pääesiintyjällä ei ollut tätä ongelmaa. Hänen tekstinsä olivat alun alkaenkin puhtaita.

Kiva nähä, sanoin jälkimmäisen lämppärin esiintyessä, miten hyvin kaveri tuntee Kivensä.

Siri kääntyi minuun päin. Hän yritti katsoa varoittavasti, mutta innosti minua siinä tilassa entisestäni.

Veljekset lukkarin opissa, selitin. Et sä muista? A, A...

Avovaimon ilme terävöityi. Hän alkoi ymmärtää, vaan luonto ei vielä antanut periksi (nähkää mielessänne edellä mainittu mänty) hyväksyä asiaa.

Kundi toistaa sitä koko aika, sanoin. A, a, a. Se on vaan lyhempi, se on pikku-A!

Siri pudisti päätään, hymyili vastoin tahtoaan. Hän hillitsi itsensä, rakensi huolellisesti uuden ilmeen, joka kuvasti uupumusta ja epäuskoa yhtä aikaa. Ilme oli hyvin vakava. Sen viesti oli selvä. Hänen mielestään minä edustin typerintä sakkia siinä tilanteessa.

Hymyilin riemuissani. Mikä oli todistettava. Hän ei nähnyt napaansa pidemmälle edes täällä.

Pääesiintyjä saatiin viimein lavalle. Yleisö sekosi. Väkijoukko kirkui, kohotti käsiään. Jengi taputti itsepäisesti epätahtia, kun pääesiintyjä pyysi. Massa jopa pomppi käskystä. Ja kaikki lauloivat mukana, vaikka sitä pääesiintyjä ei sentään pyytänyt.

Näin ylipainoisen naisen, joka roikkui liikennemerkin tangossa yhdellä kädellä. Merkki ei ollut maassa kiinni – betoniporsas yritti kaikin voimin pitää sitä aloillaan. Tanko taipui kuin myrskyssä, kun nainen huusi ääni särkyen pääesiintyjän nimeä.

Mitä nainen halusi? Että pääesiintyjä huomaisi hänet? Pyytäisi backstagelle? Alkaisi styylata hänen kanssaan?

Naisella oli Downin syndrooma.

Toivoin, että hänen otteensa lipeäisi. Toivoin, että betoniporsas antaisi periksi. Odotin oppituntia siitä, miten luonto toimi näissä piireissä. Halusin nähdä sen kuuluisan luonnonvalinnan livenä.

Saatuani itseni kiinni näiden pohdintojen ääreltä en voinut kuin kysyä:

Olenko fasisti?

Jos halusin toimia oikein, taputtaisin naista olalle, esittelisin itseni ja pyytäisin anteeksi. Tunnustaisin syntiset ajatukseni ja lupaisin rukoilla voimia, jotta saisin elämässäni aikaan täyskäännöksen! Niin kuin Sauli Damaskoksen tiellä (Phuketissa), kun salama säikäytti häneltä hevosen alta.

Hyvä luoja, auta minua parantamaan tapani. Tee minusta hyvä ihminen, sellainen kuin kaikki nämä Kim Jong-unin kloonit.

Luoja tosin ei toteuta toiveita. Hän ei ole mikään jukeboksi, suihkukaivo. Hän ei pompi käskystä. Hän odottaa äänestäjältä aktiivista omaa osallistumista.

Todiste tästä keikkui edessäni. Down-naisen unelmat saattoivat toteutua minä hetkenä hyvänsä. Hän teki hirvittävästi töitä päämääränsä hyväksi. Ja katso: tähti jakaisi nimmareita alhaalla kauppakeskuksessa heti tämän esityksen jälkeen. Oli täysin mahdollista päästä samaan kuvaan pääesiintyjän kanssa, jos vain jaksoi jonottaa.

Yhtään lähemmäs meillä maatiaisilla ei sitten ollutkaan asiaa. Siinä seisoivat sosiaalisen nousun rajat.

Pitäisi lopettaa filosofian opiskelu. Aine tekee minusta kärttyisän vanhan äijän. Eikö myönteinen suhtautuminen itsessään auttanut ihmistä menestymään?

Ota keharista mallia ja hymyile!

Tunnusta ensin itsellesi ja sitten muille:

Me ollaan kehareita kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

Kehareita äidin oomme kaikki. Koko kansa.

...

Smoking Russians Redux

An old drinking buddy of mine had invited me to his birthday party. He had turned 50. I went, although I wasn't going to stay for long. I had stopped drinking three years ago, so events of this kind turned pretty dull pretty goddamn fast.

A bunch of guests had arrived at the same time, just before I did. There were still filing into the elevator. I let them go first. The birthday boy himself let me in. He was glad I came, in regardless of my sobriety.

On the elevator ride up, a slightly forced merriment was in full swing. Everyone was reviewing everyone's clothing. The dress code for the party was conservative, as announced in the invitation, or, reflecting the newly formed government (The Finns Party & Co.). Someone pointed at my shirt, said I was loyal to the code.

Youre a fascist, he said merrily.

The shirt I wore sported the Ukrainian trident, drawn in the shape of a hawk, with DONBAS written in Cyrillic letters above it.

We shuffled into the apartment. The guy who had called me out told me he had just arrived from Ukraine.

Really, I said. Where were you?

Everywhere, he said, except the front. I was driving around on my motorcycle.

How was it?

They are worse off than a year ago.

So, the guy said, what's your connection? To Ukraine.

There isn't one , I said.

So you're impartial, he said.

I bought this shirt, I said, pointing to the Donbas Battalion logo, in order to help them do their job.

He was waiting for more, a clarification.

The job of smoking Russians, I said.

So you're not impartial, he said.

In that sense, no.

A moment later, as I was unable to help with the label of a Russian vodka bottle, the conversation was truly dead. I had nothing to say. The others had plenty, but none of it was for me. I tried reading a book I'd picked from the shelf - Anton LaVey's The Satanic Bible - and was quickly bored senseless.

As I was leaving, our host had the nerve to suggest that deep down, I was really, if not an anarchist, into anarchism. He was doing a PhD on the subject.

Oh, come on, I said. Into Noam Chomsky and company?

He smiled and gave me a pat on the back. It had been a nice party; I thanked him for that. We agreed to meet again at the Library.

I have a tremendous joy to use this image of RT's
without their permission.

Oulanka Prez Presents: BOLAÑO

“What’s Okay, You Fucking Rummy?”

A Profound Explanation of Everything

And the Address of The Site

[The address of the site being viennagays.wordpress.com ... ]

~

Roberto Bolaño, the Chilean bad boy of Spanish literature (one lady from Chile told me he was Mexican, that’s how bad) made fun of the prophet of all the Aryan brotherhood boys in his book Nazi Literature in the Americas.

The English translation was published in 2008, the original in 1996, when the influence of The Turner Diaries, a racist fantasy written by William Luther Pierce, was well-known, after the Oklahoma bombing a year before. Timothy McVeigh was found guilty of the crime, sentenced to death and executed. McVeigh had had photocopies of The Turner Diaries in his car when he was arrested. 

Since then, another insect, a Norwegian signing his rantings as Anders Behring (his last name being Breivik) has joined the inner Pierce circle. Which would be pathetic, if it weren’t so deeply tragic. Pierce didn’t want to have anything to do with Oklahoma in the first place, and said so on TV. Even an incurable Nazi had to look away in disgust, as these guys set their sorry plans into motion. Maybe they would have done it no matter what. But the ultimate inspiration came from William Luther Pierce, even if the tortured hero of the KKK (among others) had a slight case of cold feet in the end. Anyhow, he was their Man, The Godfather of Oslo, Utøya and Oklahoma, whether he wanted it or not. He had written The Iliad for the poor white trash.

Words move in mysterious ways, especially ones bursting with bitterness and hatred, feeding on an inferiority complex the size of a limp elephant. Ask Jussi Halla-aho from Finland. He will decline to comment, though. That’s his MO. 

In Nazi Literature William Pierce is called Zach Sodenstern. Bolaño devotes four pages to Sodenstern, explaining in detail the apocalyptic world and quasi religion introduced in the voluminous “work” of this  imaginary cult author. Sodenstern dies in 2021 and has produced at least 13 novels, while William Pierce, at the time of his death, had only managed two. Differences aside, the subject matter of the two “novelists” is very much alike.

“Revolution consists basically of dialogues between O’Connell and his dog Flip plus various secondary episodes of extreme violence set in a ruined Los Angeles. The Crystal Cathedral is a story about God, fundamentalist preachers and the ultimate meaning of life.”

“The Cephalopods records O’Connell’s trip to San Francisco with Flip and their adventures in that city (where gays and lesbians rule supreme). Warriors of the South relates the clash between earthquake survivors in California and millions of hungry Mexicans marching northward en masse, devouring everything in their path.”

Soon, the author’s vision disintegrates. “The characters are designated by letters or numbers, and the texts are not so much scrambled puzzles as fragments of scrambled puzzles.”

The work is left unfinished. The surviving sketches reveal how the story is supposed to end. The penultimate novel “would have narrated a long vigil: O’Connell, Flip, Anita [the teenage mistress of the hero] and the members of the Fourth Reich awaiting the birth of a new Messiah. The final, unfinished novel would probably have explored the consequences of the Messiah’s coming. In a file on his computer, Sodenstern noted that the Messiah could be Flip’s son, but there is nothing to suggest that this was more than verbal doodling.”

The Messiah as a puppy is an epiphany that I think even the followers of William Luther Pierce, the religious fanatics of the far right, would have a hard time swallowing.

____

Roberto Bolaño: Nazi Literature in the Americas. Translated from the Spanish by Chris Andrews, Picador 2010. Pages 112 – 115.

PS. This is just a literary question, of course, but words do have consequences, as we have seen. Bolaño was one of the bravest authors that I have heard about, in life and in writing. He really pushed the boundaries of literature, as his “unfinished” masterpiece 2666 shows. In politics, he and Stieg Larsson stand above everyone. To quote Gary Oldman in Léon, “Every one!”

PPS. Gates of Vienna must be a reference to Beethoven hiding under a table as Napoleon’s cannons bombarded the city. A table, a gate. So there has been an error when the page was titled. Tables of Vienna, it ought to be called. Or maybe – maybe – just Gays.

The piece above was written in 2011 or 2012. The person who wrote it does not exist any more.

Please be patient with the Texas video. The true horror starts after 10 minutes or so.