Stay! Or don't...

For fresh fruit, go to mattipaasio.com

14.1.2017

Musta neliö


Muokattu 22.1.2017


Lukeneet miehet




S

ilta oli ees?
Kyllä, silta yli synkän virran – se ei ollut vielä valmis, ei lähellekään. Mutta sillan rakentamisen aloittaminen oli käytännössä ensimmäistä lapiollista vajaa. Ja kuka olisi paremmin ansainnut kääntää symbolisen kauhallisen kuin yhteiskunnallisen taiteen ylipapitar Susanna Kuparinen? Enää Kuparinen ei seuraisi sitä kiivailijaa, Lee Harvey Oswald Spengleriä, jonka henki oli johdattanut taitelijan eduskunta- ja valtuustotrilogioiden läpi ja jättänyt sitten tyhjän päälle, kun johtotähti itse oli jatkanut matkaa. Komeetta oli puhkaissut permannon ja peruskallion kuin halvan paperin, jolle hallitsevan luokan valheet painettiin. Se tappoi dinosaurukset ja poltti tiensä syvälle ja aina vain syvemmälle, kunnes löysi paikkansa ja rauhan maapallon sulasta ytimestä, tosi syvältä.
Kuparisen ei tarvinnut mennä perässä. Oli aika arvostaa syvyyden rinnalla ja pinnalla myös keveyttä! Sitä paitsi, kaikki olivat sillasta samaa mieltä. Kuparinen voisi tehdä duunin, joka loisi uskoa ihmiseen ja hallitusmuotoon, ei näivettäisi sitä. Silta oli hyvästä.
Juurikin näin. Silta uhrasi itsensä yhteisen päämäärän hyväksi. Se oli ees, jotta laiskan Jaskan ei tarvitsisi aina olla. Laiska Jaska sai jäädä joskus taakke. Jos laiska Jaska olisi aina ees, hän joutuisi psykoosiin tai kuolisi nestehukkaan. Sillä sellainen oli een luonne. Mitään luonnollista siinä ei ollut. Se oli jälkiteollisen ADHD-aikamme ruumiillistuma: yksi pilleri tuo ikuisen onnen! Vaikka se oli kadotus, johon mc² johdatti... samaan sopukkaan Oswaldin kanssa... siinä vaiheessa, kun asiain oikea laita valkeni, oli myöhäistä. Paholainen repi käden irti. Se oli miekkavalas uima-altaassa. Se oli kalju Brando viidakossa. Lymysi hulluuden syvänteissä, odotti ja sieppasi.
Jos mielimme ihmisarvoista elämää, oppi ottakaamme Tilikumilta!
Näin sanailivat avantgarden erikoisjoukkojen Jukka ja Esa. Tai Esa sanaili ja Jukka kuunteli, puolella korvalla... hän ei ymmärtänyt puoliakaan siitä, mitä Esa keuhkosi. Antaa pojan purkaa paineita, Jukka ajatteli. Päästäänhän pikemmin lähtemään.
Jukka tai Esa, jompikumpi oli tuonut julki ajatuksen mennä kävelylle. Ehdotus oli hyväksytty yksimielisesti. Ennen kuin ystävykset uskalsivat astua ihmisten ilmoille, oli kuitenkin valmistauduttava ennen muuta henkisesti. Kumpikin treenasi tavallaan. Esa puhui maailmaa valmiiksi; Jukka otti iisisti. Hän chillaili.
Ruumiillinen rasitus, jota käveleminen edellytti, arvelutti heitä molempia. Kaverukset olivat siinä iässä, että sijoittivat kaikki pelimerkkinsä henkiseen pääomaan. Kaukana olivat ajat, jolloin he olivat ulos lähtiessään ja ulkona, tilaisuuden tullen, katsahtaneet peiliin kuin aateliset. He olivat sukineet otsahiuksia päälaelle. Hiuksia ei enää ollut. Tai ne hapsottivat takana ja sivuilla, aivan sama missä ja miten. He olivat turvonneet niin, että hirvitti. Nykyään he kavahtivat peiliä kuin vampyyrit.
Henkinen pääoma piti heitä pystyssä. Jukka oli tyrkyttänyt Esalle lainaan uusinta löydöstään, lopun aikojen julistusta, kuten Esa sanoi. Esa ei ollut innostunut kirjasta. Hän oli vilkaissut sen alkua ja ryhtynyt sitten saarnaamaan.



He astuivat kadulle ja olivat viipymättä yltä päältä hiessä. Päivä oli puolipilvinen.
– Ka, kesän heinä kuolee, Jukka sanoi.
– Älä manaa, Esa sanoi.
– Kohota katseesi tennareitten kärjistä, pyydän! Luonto kuolee, me kuolemme. Talot sen sijaan kohoavat harjakorkeuteensa, veikkaan, vielä viimeisenä päivänäkin. Kohti ääretöntä ja sen yli...
A-men! Madoff...
Jukan uusille kotikonnuille rakennettiin hurjaa vauhtia asuntoja. Tilanne oli kuin Mustilla kukkuloilla 1800-luvun lopulla: ruohonjuurista alaspäin maaperä oli puhdasta kultaa. Mutta oliko täälläkin tiedossa vihanpito, joka saavutti huippunsa Little Bighornin taistelussa? Oliko konflikti alkuperäisväestön ja uudisraivaajien välillä vältettävissä? Silta toi saareen asukkaita ja euroja; näiden kintereillä saapui kiistoja. Esa alkoi rakentaa keskustelua uudelleen, puhtaalta pohjalta.
– Mitä olet touhunnut viime päivät? Oletko katsellut kisoja?
– Kissoja? En!
– Kisoja, Esa korjasi. – Jalkapallon EM.
– Olen kuunnellut Ramonesia, Jukka sanoi.
– Et muuta?
Jukka pudisti päätään. – Yritän sisäistää sen asenteen.
– Kyllästää itsesi? Imuroit nokkaasi musiikin ravinteet?
Jukka nyökkäsi. – Osmoosin lailla. En tosin nokkaan, vaan korvaan. Niin kuin Elisabetin aikuisen myrkyn! Tiesitkö? Danny Says on koko länsimaisen taidemusiikin traagisin teos. Eikä tee edes tiukkaa. Mieti. Laulaja Joey oli koko ikänsä ollut kummajainen, pitkän ja hontelon ruumiinrakenteensa vuoksi ja muutenkin. Hänellä oli pakko-oireita ja sellaista. Hän säilytti lainalevyjä patterin päällä. Siitä vinyylit eivät juuri välittäneet. Ne sulivat. No, kaikesta huolimatta Joey aloitti vallankumouksen, polkaisi punkin käyntiin tyhjästä. Yksin, käytännöllisesti katsoen. Menestyksen myötä Joey löysi vihdoin tyttöystävän ja kirjoitti tästä hyvästä kuolemattoman kappaleen, siis Dannyn. Vaan kuinkas kävi? Bändin punaniska, amerikkalainen perusjuntti, kitaristi Johnny... Ku Klux Klan itse vei naisen! Bändi pysyi kasassa, mutta Joey ja Johnny eivät lausuneet enää kahta sanaa toisilleen. Kun Joey kuoli, kusipää tunnusti, että oli ollut surullinen melkein koko loppupäivän! Vitun pottapää idiootti...
Esa vaikeni. Hän arveli, että Jukan puhe liittyi jotenkin Hurmeen »ajatuksiin». Esa ei tiennyt, miten toinen odotti hänen reagoivan. Pitikö hänen myötäillä vai kiistää? Tuntematta protokollaa tarkemmin Esa vaikeni.
Juha Hurme oli vastikään vienyt Jukalta viinanhimon. A-klinikalla oli niin ikään sormensa pelissä – tai häntänsä, kuten Jukka sanoi. Hän vertasi A-klinikkaa sisiliskoon. Yritä saada siitä otetta, ja käteesi jää katkaisuasema.
Esalle ei ollut suotu kunniaa käydä katkolla. Hän ei ollut maannut mömmöissä lukkojen takana vailla muuta luettavaa kuin 500-sivuinen kirjastokatalogi. Mutta jotain sinnepäin: Esa oli lukenut von Baghin muistelmat! Siinä saattoi olla avain. Jukka kokeili vertailevaa lähestymistapaa elämäkerrallisen sijaan.
– Tom Waits on tehnyt Dannystä hienon tulkinnan. Mutta ei se vedä vertoja alkuperäiselle. Kun kyseessä on Tom Waitsin tulkinta, se on jotain se.
Jukka katsoi Esaa odottavasti. Se oli Esan isku, kuten teatterissa sanottiin.
– Tiedän tuon kaiken entuudestaan, Esa sanoi. – Miksi saarnaat kuorolle?
Jukka hymähti. – Yritän pitää keskustelua yllä, hän sanoi.
– Oma suosikkini on Questioningly, Esa sanoi.
– Quest...? Sehän on taantumuksellinen kappale!
Jukan tyrmistys ei heilauttanut toisen vakaumusta vähääkään, päinvastoin. Esa hymyili ilahtuneena.
– Onko viina pehmittänyt luontosi? Vai aivosi? Todennäköisesti molemmat! Quest... ei jumalauta, Jukka puhisi. – Se alku on jo niin liikaa!
Nuorempana Esa oli ollut nihilisti. Musiikki, kirjallisuus, elokuvat – kaikki  oli ollut paskaa, Esan mielestä. Hyvin harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta: Päätepysäkki Brooklyn. Kausi helvetissä. Nuo olivat ainoat kirjat, jotka Jukka muisti Esan pyytäneen lainaan lukioaikana. Muuten tämä pölli itse luettavaa Akateemisesta. Esa oli rauhoittunut vähän noista ajoista. Vai oliko hän vähän rauhoittunut? Nykyään Jukka ja Esa saattoivat puhua tuntikausia erityisesti elokuvasta. Tanskalaiset olivat huippuja! Maailmanhistorian hilpein elokuva oli ehdottomasti Submarino! Jukka jaksoi ylistää tuoretta löytöään, sysimustan elokuvan toisen käsikirjoittajan Tobias Lindholmin omia ohjauksia. Nimi ei sanonut Esalle mitään, kunnes Jukka kertoi kaverin aiemmista töistä.
– Aha! Esa sanoi, ja äänestä kuuli, että Jukka oli vetänyt oikeasta narusta.
He saapuivat liikenneympyrään.
– Tuo talo, Jukka sanoi ja osoitti yksinäistä liiketilaa risteyksen tuolla puolen. – Siitä tulee aina mieleen se yksi baari Itiksessä. Muistatko? Kävimme siellä joskus Saiman kanssa.
– Muistanhan minä, Esa sanoi.
– Välillä olen aivan pihalla. Että missä helvetissä oikein olen?
– Ymmärtäähän sen, Esa sanoi. – Asetu ensin taloksi. Päivä kerrallaan, kaveri.
– Tai tunti, Jukka sanoi. – Minuutti, sekunti...
Tyyppi tuntee kellon, Esa ajatteli.
– Saimakin on sitten jättänyt nämä maisemat, Esa sanoi.
Jukka pysähtyi. – Älä? Miten ihmeessä?
– Hän sai pojan ja muutti kotikonnuilleen. Esa huitaisi kädellään. – Sinne jonnekin.
Jukka helpottui silmin nähden. – Ja minä jo luulin... Mitä hän tekee nykyisin, Saima?
– Maalailee.
– Ihan tosi? Ja tekö olette edelleen väleissä, vai?
– Emme. Internetin ihmeellisestä maailmasta poimin nämä tiedon murenat.
Jukka virnisti. – Napalanko!
He kävelivät jälleen verkkaiseen tahtiinsa eteenpäin.
– Siitä teikäläisen entisestä, Esa sanoi virallisesti, – en uskalla edes kysyä.
– Joten älä kysy.
Nyt vuorostaan Esa pysähtyi kuin liikennemerkkiin.
– Ei ole baaria tässä. Näyttää olevan tyhjillään tämä.
– Parempi niin, Jukka sanoi.
– Autotalli, taitaa olla tämä.
– Parempi sinulle, jolla ei ole päiviä niin, että raittiuttaan voisi kirkossa kuuluttaa.
– Ei kai koskaan voi?
– Ei, Jukka myönsi. – Toden totta, ei. Sano Philip Seymour Hoffman. Sano se uudestaan ja vielä kerran. Sano se joka päivä peilin edessä.
– Onhan minulla aamupäivä.
Jukka laittoi kätensä Esan olalle.
– Reilun yhdeksän päivän kokemuksella, hän sanoi, – uskallan kerrata viisauden, joka on koeteltu monessa liemessä. Anteeksi sanavalinta. Tuo oli kuiva huikka. Unohda. Hiljaa hyvä tulee.
– Olet oikeassa. Luulisin.
Esa painoi päänsä. Pian siihen pälkähti ajatus, joka sai myrskypilvet hajoamaan hänen otsansa yltä. Aate väänsi vääjäämättä suupielet hymyyn.
– Mennäänkö? Jukka sanoi.
– Mihin?
– »Mihin?» Meidänhän piti kävellä...
– Mikä idea kävelemisessä on noin niin kuin, en tiedä, sinällään?
– Höpsis! Et sinä voi tähän jäädä!
– Miksen? Tässä on hyvä. Oikein hyvä, itse asiassa erinomainen tämä alusta.
Esa oli pyllähtänyt sanojensa vakuudeksi maahan liiketilan eteen.
Silloin Jukka ymmärsi.
– Voi hyvä isä, hän sanoi äänessään enemmän myötätuntoa kuin olisi halunnut. – Ei tuohon ilmesty baaria, vaikka istuisit siinä aamuun asti!
Esa jumitti risti-istunnassa kostealla nurmella. Näytti kuin hän olisi meditoinut. 1960-luvulla yritettiin mumista Pentagonia ilmaan, saada rakennus levitoimaan Nyt perustettiin lähiöbaaria. Ajat olivat muuttuneet.
Esa avasi toisen silmänsä.
– Mistä muuten tiedät?
– En ymmärrä.
– Sanoit ettei siihen ilmesty baaria, vaikka istuisin aamuun asti. Mistä tiedät? Oletko kokeillut?
Samassa Esa oli jalkeilla ja kiersi Jukan ympäri pomppien ylös alas kuin kengurukepillä.
– Jäit kiinni! Jätkä jäi kiinni! Ei tähän ilmesty baaria... Minä vain näyttelin viinanhimoa!
– Niin, Jukka sanoi.
– Jukka on istunut tässä ja venaillut, että baari putoaa niskaan!
– Viin, Jukka sanoi.
– Hulluja nuo lappalaiset!
– Viinan himo, Jukka sanoi.
Esa oli harpponut pyörätietä jo parikymmentä metriä alamäkeen, kun huomasi, ettei Jukka seurannut.
– No, hän huusi. – Mikä on?
Jukka seisoi yhä autotallin edessä. Hän oli vajonnut näemmä katatoniseen tilaan.
– Kyllä, Esa huusi kävellessään Jukkaa vastaan, – olen ammatiltani poliisi ja täällä peitetehtävissä. Mutta vastoin korkeammalta taholta saatua suorasanaista ohjetta, ei, käskyä, en aio vasikoida teitä AA:n johdolle. Laitan oman urani ja hyvinvoinnin vaakalaudalle teidän tähtenne. Olkaa onnelliset. Voikaa paksusti. Jumalauta, herää jo!
Jukka seisoi suu auki, räpytteli silmiään.
– Mitä yhteistä on, Esa sanoi, – näillä kahdella?
Jukka kurtisti kulmiaan. Silmät pyörivät päässä.
– Kristitty Ronaldo, Esa sanoi, – ja akvaviitti-Assad?
– Viin?
– Kaula.
Jukan katse terävöityi. – Kak, kau...?
– Kaula. Mennään jo!








4.1.2017

Hiekan puhaltajat


2.


Forlorn lakaisee lattiaa. Hän hyräilee introa Corgisien kappaleeseen “Everybody’s Got to Learn Sometime”, josta paremman version on tehnyt Beck.

                         For
(Laulaa)
Mennyttä,
ei se palaa ikinä.
Tee ny tää
ja lopeta toi vikinä.
Mä huudan sua
säkkipimeessä

ja hakkaan päätä seisään.
Hakkaan päätä seinään.
Hakkaan päätä seinään.

Teen ny tän
enkä lakkaa ikinä.
Mennyttä
ei palauta mun vikinä.
Mä huudan sua
höyrykylvyssä

ja hakkaan päätä seinään.
Hakkaan päätä seinään.
Hakkaan päätä seinään.

Hakkaan päätä seinään.

Joku on käyny täälä. Näitä on paljo vähemmän ko äskön.
(Lopettaa lakaisemisen)
Millanen ihminen varastaa nauloja?
(Nojaa luutaan)
Tai hiekkaa, niinku Fallujassa. Jenkit teki fudiskentän. Paikalliset pölli sen ikäänku olemuksen. Paha siihen on mennä sanomaan yhtään mitään. Parempi vaan häipyä. Heissan, kunnes jälleen kohdataan. Mitä siihen menis, ehkä pari vuotta? Turhaa lemmen touhua.
(Laskee luudan käsistään)
Tänään olen tehokas. Saan aikaan, en lykkää tuonnemmas!
(Pudonneen salkun luona)
Ja mikäs täällä oli vikana?
(Polvistuu, penkoo salkun sisältöä)
Sytkäri puuttuu!

(Forlorn ottaa taskustaan oranssin tupakansytyttimen, heittää sen salkkuun.)

Täydellinen sytytin!

(Hän sulkee salkun, hamuaa sen syliinsä. Forlorn nousee. Hän kantaa salkkua kuin lukiolainen kirjojaan amerikkalaisissa elokuvissa. Hän lähtee kapuamaan portaita. Kuuluu vienoa Sicario-musiikkia. Kun Forlorn on melkein ylätasanteella, Booting ilmestyy oviaukkoon. Tällä on kädet puuskassa. Musiikki voimistuu.)

                                      Booting
Salkku.

                                                  Forlorn
(Kauhuissaan)
Laalaa!

                                      Booting
Salkun kantaja. Anna tänne.

                                                  Forlorn
(Kääntyy poispäin)
Mikä?

                                      Booting
(Käsi ojossa)
Salkku. Se on minun.

                                                  Forlorn
Mitä ajattelit tehdä sillä?

                                      Booting
Minun päänsärky, ei sinun. Tänne se ja heti!

                                      Forlorn
En anna!

(Valot alkavat välkkyä, musiikki on voimakkaimmillaan. Heti viime repliikin sanottuaan Forlorn lähtee juoksemaan portaita alas, Booting hyökkää hänen peräänsä. Viimein saalistaja tavoittaa saalistetun. Lyhyen kamppailun jälkeen Booting saa salkun itselleen. Valot asettuvat, musiikki vaimenee. Booting mulkaisee Forlornia, menee portaisiin.)

                                      Booting
(Pysähtyy)
Korjaa, jos olen väärässä. Teidän tehtävänne on koota pommeja, eikö totta?

                             Forlorn
Totta.

                                      Booting
No mikä siinä maksaa? Mehän niitataan ne paskahuussiin! Ei onnistu tähän tahtiin.

(Booting ei saa vastausta. Hän tuhahtaa, jatkaa närkästyneenä matkaansa yläkertaan.)

Kiristäkää tahtia, en muuta sano. Hyvän sään aikana.

(Booting menee. Forlorn käy kontilleen, hakkaa kaksi kertaa päätä lattiaan. Hän vääntää itkua, hakkaa itseään nyrkillä. Äkkiä hän piristyy, juoksee portaiden yläpäähän ja kiipeää kaiteen yli. Hän aikoo hypätä. Kirkas valo kohdistuu Forlorniin.)

                                                  Wes
(Pimeästä)
Robert!

                                                  Apt
(Pimeästä)
Robert! Kamu…

                                                  Wes
Älä tee sitä!

                                                  Apt
Älä viitti.

                                                  Wes
Me tarvitaan sua!

                                                  Apt
Se ois meille viimonen niitti.

                                                  Wes
Mä tarviin sua!

                                                  Apt
Varmaa joo. Kiitti mulle riiti.

                                                  Wes
Mä en selvii tästä ilman sua!

                                                  Apt
Ihan tosi! Se on painava!

(Apteekkari ja Wesson supattavat kiihkeästi. Wesson nauraa. Forlorn hyppää. Valo sammuu hänen kohdallaan, syttyy vasemmalla, missä Apteekkari ja Wesson neuvottelevat. Apteekkari pitää toimistopöytää pystyasennossa. Wesson on pukeutunut merenneidoksi. Apteekkari laskee pöydän, ryömii sen alle. Wesson kiipeää pöydän päälle, ottaa asunsa mukaisen asennon. Apteekkari nostaa pöydän ilmaan, alkaa huojuen marssia eteenpäin.)

                                                  Wesson
Eli kerran Hannibal – ei Lecter! Aito,
oli häl hallus toi sotimisen taito.
Hoon halus niittaa iso Aleksanteri,
häijy ja ehtivä ko salamanteri.
Ne tapas metsässä, oli sankka sumu,
ei kantanut tänne taisteluiden kumu.
Kun Hannibaan ratsu, ehta elefantti,
kävi seisomaan niinkö immeinen ikään,
siihen paikkaan petti Bukefaloon kantti
ei sitä pidellyt ite Eerikkikään
tai Eetun kuuluisa maineikas pippuri,
surkeaa ratsuaan Aatu-raiska suri.
Hepo piti lopettaa. Buke pelkuri,
minä Tarzan!
(Osoittaa Apteekkaria)
Hän King Kong, näin säilyy kuri.

(Wesson napsauttaa sormiaan. Apteekkari laskee pöydän lattialle. Hän jää kyyhöttämään pöydän alle. Wesson matelee alas pöydältä.)

Edellä kuvattu Aleksanteri Suuren ja Hannibalin kohtaaminen on niin sanottua valedokumenttiteatteria. Sitä ei koskaan tapahtunut ulkopuolella Oliver Stonen mielikuvitusmaailman. Mutta minkäs teet, tähän on tultu. Mikä tahansa – ja tarkoitan tosiaan ihan mikä tahansa – käy. Ja meillehän se sopii-

(Wesson riisuu kalanpyrstönsä. Apteekkari kiihtyy. Hän pitelee kiinni pöydänjaloista.)

                                                  Apt
Kala!

(Wesson tuhahtaa, pyörittää silmiään.)

Kala, kala!
                                                  Wes
Merenneito eikä mikään kala.

                                                  Apt
Kala. Kala, kala!

                                                  Wes
Vanki hiljaa! Mä yritän ajatella, et sä nää?

                                                  Apt
(Hiljaa)
Kala tulee, kala tulee. Kiltti kala. Tulee ka...

                                                  Wes
(Paiskaa pyrstön pöydän alle)
Siinon sulle kalaa! Voitko nytte – voitko olla iha hetken hiljaa? Pikkiriikkisen, jos saan pyytää? Herneenkokoisen hetken… kiitos. Kiitos, kiitos!

                                                  Apt
(Halaa pyrstöä)
Kala.

                                                  Wes
Just.

                                                  Apt
(Heijaa itseään pyrstö sylissä)
Kiltti kala. Abun kala.

                                                  Wes
Miten sä voit käyttää sitä nimeä? Itestäs?

                                                  Apt
Abu?

                                                  Wes
Sä et oo mikään Abu, sä oot Bajazeth!

                                                  Apt
Hä? Baja...

                                                  Wes
… zeth!

                                                  Apt
Bajamaja.

                                                  Wes
Turkin keisari! Kato ny ittees, herranen aika. Älä alles pasko kuiteskaan. Rauha. Se ei oo bajamaja! Vapaat kädet, muistatko? Mun piti saada, te vaatimalla vaaditte. Tee esitys. Kenestä tahansa, vaan ei Dylanista tietenkään, vitun nihilistit. No mutta! Mä teen. Mä teen esityksen Zenocrateesta, kuhan sä et koko ajan vetäis jotain omaa sooloa tai sitten, vaihtoehtona tai päällekkäin sen kanssa, ois tollanen saatanan nynny kaiken aikaa!

                                                  Apt
Nynny?

                                                  Wes
Ni.

                                                  Apt
Mikä se etes on, nynny?

                                                  Wes
Älä sitä mieti. Älä vaan ole, jooko?

(Tauko.)

Jooko?

                                                  Apt
Saako lähestyä, oi armas Ksenofobia?

                                                  Wes
Ei saa. Nyt sun pitää hakata kallos halki niihin kaltereihin.

                                                  Apt
Oikeest?

                                                  Wes
Noni, se on tehty. Sun vaimo tulee näin, tällee, löytää sut siitä pää tohjona, aivot parketilla, ja tekee täsmälleen saman. ”Oi Bajazeth, elämäni valo!” Vaimo hakkaa niin ikään kallonsa halki kaltereihin, hän tekee sen vaan ulkopuolelta. Hän ei ole vankina kuin omassa elämässään. Ovelaa, eikö?

(Apteekkari tuijottaa Wessonia.)

Tuu pois nyt sieltä!

(Apteekkari konttaa pöydän alta.)

                                                  Apt
Saanko lainaa puhelinta?

(Apteekkari nousee seisomaan, Wesson ojentaa hänelle kännykän.)

                                                  Wes
Kenelle sä soitat?

                                                  Apt
Eiku mä vaan tsekkaan... yhe jutun.

                                                  Wes
Jaa. No, ole hyvä vaan.

                                                  Apt
Kiitos. Eiku oikeesti, kiitos. Tää tuli tarpeeseen.

(Wesson kääntää halveksuen selkänsä Apteekkarille, joka näprää kännykkää.)

                                                  Wes
(Yleisölle)
Hyvä sisar, hyvä veli... sinä juuri, valkoinen valas: Älä mene mihinkään! Ja revi toi omahyväinen ilme naamaltas. Mä voin repiä sen sun puolesta. Jää vain veltto, pahalle haiseva nahka – kyllä, sun ilme on sun esinahka, ja täten aion poistaa sen. Missä on se veitsi? Enää ei tarvi pilkata ihmistä ja jumalaa tolla sun äärimmäisellä itsetyytyväisyydellä. Mitä siellä mumistaan? Paapottu, nariseva pikku paska! Päähänpotkittujen paraati alkaa kuule nyt, valtatie vedetään sun sohvasta läpi. Kuuletko? Sun maailma menee nurin nyt! Ikänä ihmiskunnan historiassa ei asiat ole olleet yhtä hyvin, ja mitä tää tekee? Valittaa. Itkee. Se narisee, pelkää ja syystä! Sillä viimein osat vaihtuvat. Kuka oli ensimmäinen, on pian viimeinen ja niespäin. Uskonsoturi, vierastaistelija palaa kotiin. Kohtaat sen mörön, jota oot aina pelännyt. Böö.

                                                  Apt
Mikä sulle tuli?

                                                  Wes
Zenocratee on saanut tarpeekseen!

(Booting ryntää ylätasanteelle, katsoo alas.)

                                                  Booting
Mitä täällä möykätään?

                                                  Apt
Anteeksi, herra...

                                                  Wes
Presidentti.

                                                  Apt
Anteeksi!

                                                  Booting
On tärkeää pitää pienempää meteliä! Kunnon kansalainen ei kuule omaa ääntään, kun täällä möykätään. On tärkeää! Ymmärrättekö?

                                                  Apt
Lupaan parantaa tapani, herra residentti.

                                                  Booting
(Wessonsta)
Entäs hän?

                                                  Apt
Hänkin lupaa, herra dresipentti.

                                                  Wes
Zenocratee ei lupaa mitään!

                                                  Booting
Hiljaa! Teillä on täällä kuollut terroristi. Kerätkää se talteen, hoitakaa helvettiin ja jatkakaa töitänne! Onko selvä?

                                                  Apt
Selvä on, herra desisentti.

(Booting menee, vimmoissaan kuten aina. Apteekkari hiipii portaiden alle, missä Forlorn makaa salkkujen päällä.)

                                                  Wes
Vitun nousukas antaa ohjeitaan sieltä!

                                                  Apt
Kulta?

                                                  Wes
Mä en o osun kulta!

                                                  Apt
(Polvistuu)
Robert? Ei! Laalaa, rauha hänelle, anna armoa…

                                                  Wes
Mikä nyt?

                                                  Apt
Se on kuollu!

                                                  Wes
Laalaa?

                                                  Apt
Robert!

                                                  Wes
Taas?

                                                  Apt
Miten niin taas? Miten sä voit... Noin tyyni, noin julma, miten sä voit?

                                                  Wes
Helposti. Robert kuoli jo vuonna kasiysi. On ollu aikaa tottua ajatukseen.

                                                  Apt
Kuoli? Miten niin kuoli? Mistä sä tiedät?

                                                  Wes
Se oli kuuluisa, siitä mä tiedän. Voisi sanoa pahamaineinen valokuvaaja. Robert inspiroi uudet, 1900-luvun lopun noitavainot ihan yksinään . Otti omakuvan jossa hänellä törrötti ruoskan kahva pyllynreiästä. Oikeiston uskovaisille Robert oli lihaksi tullut antikristus, joka kuoli aidsiin kuten hänen arvolleen sopi. Sai ansionsa mukaan senaattori Helmsin mielestä. Katsokaa kuvia, se sanoi. Katsokaa kuvia! Se halusi ihmisten katsovan niitä. Voisi väittää että Robertin kuolemakin oli uravalinta. Mutta kyllä hän vallitsevan käsityksen mukaan kuoli ihan oikeesti, kanttuvei.

                                                  Apt
Mitä sä horiset?!

                                                  Wes
Ihan kuule faktoja latelen tässä.

                                                  Apt
Tämä tässä on Heinosen Jani!

                                                  Wes
Kuka?

                                                  Apt
Uraansa vasta alotteleva, kunnianhimonen... siitä piti tulla paikallinen Banksy! Ja nyt se on kuollu! Ei tullu yhtään mitään!

                                                  Wes
Kerrataas vielä. Te sanoitte, puhuitte että ootte kuolleet. Mä kuulin!

                                                  Apt
(Katkerasti)
Se oli vaan läppä.

                                                  Wes
Runollista vapautta siis. Kannattais ens kerralla ehkä vähän miettiä, ennenkö…

                                                  Apt
(Tarttuu Forlornia kainaloiden alta)
Auta mua!

                                                  Wes
... alkaa puhua. Hänkin varmaan ajatteli ettei hänen käy kuinkaan, hän on kuolematon, koskematon. Nuoruus ja hulluus!

                                                  Apt
Auta!

                                                  Wes
Missä?

                                                  Apt
Nostetaan se tohon pöydälle.

                                                  Wes
Minä en siihen koske!

(Apteekkari alkaa hilata Forlornia pöydän luo.)

Hetkinen! Sanoit Robert.

                                                  Apt
Robert...

                                                  Wes
Käytit sitä nimeä, Robert. Miten sen ajattelit selittää, jos hänen nimensä oli Jani Mikälie?

                                                  Apt
Meidän pitää pysyä roolissa.

                                                  Wes
Jaa. Ja mikähän rooli se mahtaa olla?

                                                  Apt
Pitää valita henkilö jota katsoo ylöspäin. Meidän pitää eläytyä häneen, tulla häneksi. Ja viime kädessä...

                                                  Wes
(Huiskauttaa kädellä)
Antaa olla.

                                                  Apt
Meistä muotoutuu jotain uutta, joku toinen. Banksy ei kelvannu. Banksy oli liian ilmeinen, joten sen piti...

                                                  Wes
Anna olla, unohda

                                                  Apt
... valita joku toinen.

                                                  Wes
Unohda! Juttelen mieluummin kuolleiden kanssa.

(Wesson kääntyy taas yleisön puoleen Hän kohottaa etusormeaan.)

                                                  Apt
Tawhid!

                                                  Wes
Tä?

                                                  Apt
On vain yksi jumala, Laalaa, ja Muhis on sen sovellus.

                                                  Wes
Joko helpotti? Onko nyt mun puheenvuoro?

(Apteekkari nyökkää. Wesson puhuu yleisölle.)

Yks juttu jonka mä unohdin. Teiltä ei saa ikinä vaatia mitään. Teillä on mielestänne elinikäinen oikeus istua katettuun pöytään. Ja mistä hyvästä? Siitä että olette sattuneet syntymään tänne. Ja samaan hengenvetoon haukutte muita, syytätte naapuria rasistiks, fasistiks, te suolistoloiset! Ette ikinä ajattele muuta kuin sitä persettä jonka päällä nyt lepäätte. Mutta oikeudet, te sanotte. Meille on meidän oikeudet! Minä teille oikeudet näytän. vilautan ne silmienne edessä samalla kertaa kun vien ne iäksi – oikeudesta elämään alkaen.

                                                  Apt
Voitko auttaa mua nyt nostamaan sen pöydälle?

                                                  Wes
(Osoittaa Forlornia)
Katsokaa kuinka hänen kävi, kun yritti nousta minua vastaan! Tehkää perässä. Tehkää ihmeessä. Antaa tulla: estradi on teidän.
(Pettyneenä)
Ei mitään. Olen täällä, olen yhä täällä!

                                                  Apt
Mikä muija tää on tää Ksenokratee? Mä en löytäny netistä mitään järkevää siitä. Se sun toteemieläin, ihminen, John Merrick?

                                                  Wes
Voiko olla elävä ja kuollut yhtä aikaa?

                                                  Apt
Mikä on elävä, mikä kuollut?

                                                  Wes
Sano se.

                                                  Apt
Mistä tietää et ihminen on kuollu?

                                                  Wes
Kai silt tulee kaikki, tiet sä...

                                                  Apt
En. Tiedä.

                                                  Wes
Housuun.

(Apteekkari  kyykistyy, painaa päänsä, nousee saman tien seisomaan.)

                                                  Apt
Mä oon kuollu.

                                                  Wes
Mutta voiko olla myös elävä, vaik on kuollu, niinku Schrödingerin kissa?

                                                  Apt
Kenen kissa?


Tänään on 13.1.2017


Jatkuu... ehkä... joskus.




Alku löytyy täältä.


Screw You, Oliver.