Rouva nappaa puheenvuoron.
“Teppo, voitko selittää? Sä esiinnyit somessa toisena, dosentti Bäckmanina. Se on identiteettivarkaus. Miksi ihmeessä?”
“Emmä tiedä”, Teppo tuhisee. “Tuntu hyvältä ajatukselta sillon. Sitä paitsi, se oli helvetin hauskaa hetken aikaa.”
“Dosentti on eri mieltä”, rouva sanoo.
“Ai?”
“Sen hauskuudesta”, selvennän. “Lievästi sanoen eri mieltä.”
“Ja te ootte jotain, mitä? Sen henkivartiokaartia?”
“Ulkoministeri on samaa mieltä dosentin kanssa”, rouva sanoo.
Teppo naurahtaa. Hänen ylimielinen asenteensa tekee paluuta ihmeen nopeasti.
“Unohda se”, rouva sanoo. “Unohda suhteiden vaarantaminen ulkovaltoihin. Unohda Bäckman. Me haluttais nyt tietää, mitä muuta sä oot puuhaillu?”
“Mä kirjotin sille.”
Rouva nyökkää. “Bäckmanille.”
“Se pyys avustuksia Donetskin kansantasavallan sotilaille, mitä taistelussa fasisteja vastaan tarvitaan: jotain vilttejä kai lähinnä. Ne viestii varmaan savumerkeillä. Joka tapauksessa, mä tarjouduin lähettämään niille muutaman espanjalaisen kurkun. Jos ei maistu, niitä voi aina käyttää autoerotiikkaan.”
En pysy perässä. “Auto?”
“Erotiikassa. Itsetyydytyksen apuna. Voivat tunkea ne perseeseensä.”
Rouvan naama pitää peruslukemat. “Mistä sait dosentin osoitteen?”
“Siinä avunpyynnössä SAFKAn sivuilla oli lomake jolla vastata, että miten voi auttaa. Bäckman muuten ei vastannut mun vastaukseen. Nynny. Tai ehkä niillä on kurkkuja yllin kyllin, kotitarpeiksi.”
Rouva tekee muistikirjaansa merkinnän. “Hyvä”, hän sanoo, “mutta ei riitä. Me tarvitaan jotain konkreettisempaa. Me tarvitaan tekoja.”
“Kertokaa vaan mihin”, Teppo sanoo, “ja mä autan ilomielin. Mutta sitä ennen: voisko nää käsiraudat ottaa pois? Mä lupaan olla kiltisti, ja muutenki. Mitä yks riisitautinen eläkeläinen mahtaa valtavaa vartioliikkeen miestä vastaan?”
Lue tarinan alku täältä.
