King Kong on
tuotu San Franciscoon sivistyksen pariin. Se on pantu näytille
musiikkiteatterin lavalle, missä elukka roikkuu kahleissaan kuin väkivahva
Kristus.
King
Kong on masentunut. Sitä ei liikuta, ei kiinnosta mikään. Valtava gorilla
riiputtaa päätään kuin kuollut.
Tilaisuuden
järjestäjät ovat huolissaan. Massiivinen masennuspotilas ei myy. Luuserin leima
ei lähde edes karvaisen hirviön otsasta, kun se siihen on lyöty. Tätä
menoa maailman kahdeksas ihme tartuttaa apatiansa joka ikiseen yleisön
joukossa, seuraa taantuma.
Tilanne huutaa ratkaisuja, päätöksiä.
Järjestäjät
tuovat näyttämölle Tristan Tzaran. Ja katso: jättiläisen mielenkiinto herää. Se
tuijottaa ihmeissään pikku ukkoa. Toivo alkaa elää otuksen silmissä – kunnes se
tajuaa, että äijä on väärä, monokkelia kantava Glenn Greenwald. Ja tämä kirkuu,
sillä gorillan kahleet katkeilevat kuin kuminauhat.
King Kong tarttuu ensin vale-Tzaraan. Se mulkaisee tätä, tuhahtaa ja viskaa olkansa yli kuin käytetyn kortsun. Kong kohdistaa
kiukkunsa yleisöön. Gorilla tyhjentää katsomon valtavan kätensä huiskaisuilla,
rivin kerrallaan, suoraan seinään. Se näkee parvella tutut kasvot ja hyppää
sinne.
Rakennelma luhistuu gorillan painon alla.
Edward II luikkii pakoon takaovesta.
Oven on puhkaissut seinään NSA.
 |
| Tristan Tzara |
Jatkuu TÄÄLLÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti