Nysvää liekeissä
[Scroll down for the English version]
Tämä tarina on kesken.
Kannel on sitoutumaton sanomalehti, joka
tuo tasapuolisesti esiin eri poliittisten ryhmittymien näkemykset.
Kaikkein tasapuolisimmin Kannel uutisoi menneisyyspuolueen linjaukset.
Päätoimittaja halusi, että teen jutun Nysvään
kylästä. Hän aikoi käyttää paikkakuntaa esimerkkinä yhteisöstä, joka selvisi
ylivoimaisilta vaikuttavista vastoinkäymisistä tekemällä töitä: koko
kylä veti härkäpäisesti yhtä köyttä. Jonka toisessa päässä oli
hirttosilmukka, ajattelin, ja siinä joku huono-onninen ressukka. Hyvä niin, jos
siten saatiin kaikille parempi mieli. Ajattele positiivisesti. Ihmettelin miksei
päätoimittaja maalaillut, kuinka Nysvää puhalsi yhteen hiileen. Ketään ei
jätetä yksin, hän innostui ja läimäytti kirjoitusalustaa. Hän hymyili niin
että hampaat välkkyivät.
Päätoimittaja halusi, että käyn poimimassa
kylästä suomalaisen menestystarinan.
“Lähet sinne ja tuot sitä mitä mä tilaan”, hän
sanoi. “Sofistikoitua propagandaa. Ymärrätkö? Etkä yritä yhtään mitään.” Hän
kohotti etusormeaan varoittavasti. “Mä tunnen sut, Stalinisti-Salla. Muista.”
Tuhotyön tekijä on edesmennyt, opas sanoo. Hän
oli päihdeongelmainen, opas sanoo. Ennen tuota syyskuun yötä – jona nuorimies
oli omien sanojensa mukaan ihan pihalla viinasta, lääkkeistä ja huumeista – hän
oli ollut hiljainen 25-vuotias, väärille teille eksynyt, mutta ei suinkaan
toivoton tapaus edes sosiaaliviraston mielestä. Sitten hän teki virheen, jota
ei voinut painaa villaisella.
Maalaukset olivat mielestäni kaameita. Älkää
ymmärtäkö väärin. Jos olisin itse piirrellyt irronneita profeetan päitä tuohon
tyyliin, olisin haljennut ylpeydestä ja esitellyt tuotoksia jokaiselle
vastaantulijalle. Niinhän Nysvääkin kiistämättä teki. Toisella taitelijalla oli
sopimus Disneyn kanssa. Hän piirteli bambeja.
Maalauksista ei ollut ohjaamaan Suomi-laivaa
selvemmille vesille. Paanukatosta – rakennettu käsityönä, talkoovoimin – oli
kirjoitettu niin paljon, että siitä sai tikkuja silmiin. Tarvitsin jotain
parempaa, jotain omaa.
Olisi pitänyt aloittaa matka Pohjanlahdelta,
Porin jatseista vaikka, kulkea hitaasti yläjuoksulle, pimeyden sydämeen. Joko
tulet tutuiksi kauhun kanssa tai… Ulvila. Pudota pommi, tapa kaikki. Ei ollut
aikaa, kiire. Lukijat äänestivät jaloillaan.
Arkistojen tonkiminen vie aikaa ja on ikävää.
Löydät parin omaisen nimet ja mietit, onko vaivan arvoista repiä tikit auki
juuri kun läheiset alkavat toipua kolmen vuoden takaisesta huipentumasta.
Tekijä oli pysynyt hiljaa. Käsiini oli jäänyt vain kaksi sanaa, joiden saattoi
uskoa olevan kaverin suusta, ja niistäkin ensimmäisen autenttisuus oli
epävarma: “aivan pihalla”.
Oikeudenkäyntien jälkeen tekijä oli pitänyt
päänsä kiinni. Hän halusi kadota. Hän toteutti tahtonsa viimein 12 vuotta
virheensä jälkeen, entisöidyn kirkon avajaisten kunniaksi. Uusi kirkko, entinen
mies. Olihan oppaalla jotain kerrottavaa.
Tekijän tahtoa tuli kunnioittaa. Jenkeissä oli
perustettu oma liike edistämään tekijöiden toiveita, Kill Author
nimeltään. Harmittavan usein tekijät Venäjän ja muiden diktatuurien
ulkopuolella kuitenkin joutuivat hoitamaan asian itse.
“Tiedätkö mikä sä oot?”
“Niin?”
“Sä oot sormi joka osottaa kuuta.”
Päätoimittaja näytti nielaisseen kimpaleen
kakkaa. “Jaaha. Zeninisti-Salla.”
“Risto-kulta. Kuuntele nyt. Sä kuulutat
kaikille, että kattokaa kuinka hieno, pullea valkea sormi. Ja kansa katsoo
sun sormea ja hymisee.”
“Niin?”
“Ei mitään. Ei muuta, loppu.”
Pomo puristi kätensä nyrkkiin ja asetteli ne
kirjoitusalustalle.
“Väitätkö sä”, hän sanoi hampaitten välistä,
“että sä menit Nysvääseen, vietit siellä kaksi yötä? Etkä löytäny mitään.”
“Painamisen arvoista. Siis lehteen”, virnistin.
“Älä vittuile!”
“Rauhoitu, Risto. Ei tää oo henkilökohtaista.
Ota asia ammatillisti, hyvä mies. Minkälaista Suomi-kuvaa edistää, että kun
Norjassa, Nato-maassa herranen aika, poltetaan kirkkoja sen takia kun saatana
elää ja on voimissaan, meillä syynä on se, että Jeesus muutti ensin veden
viiniksi, sitten viinin verekseen ja lopulta taikoi koko paskan taivaan
tuuliin?”
Päätoimittaja tuijotti.
“Unohda. Ei maksa vaivaa.”
“Sun urasi on ohi.”
“Se taisi olla ohi jo sinä iltana kun sä tulit
mun juhlamekolle ja meijän pikku juttu oli ohi. Mä tiedän että mulla on
epäterve tarve etsiä vanhemmista miehistä jotain isähahmon kaltaista turvaa,
mutta mä tiedostan sen. Mä teen töitä sen eteen, että mä toivun.”
“Painu helvettiin.”
“Kiitos mielihyvin.”
Otin laukkuni ja nousin.
“Sitä paitsi, ihan vain ammatillista kehitystä
silmällä pitäen tiedoksi: mä menin sinne väärästä suunnasta.”
Hän oli saanut suunsa auki, ääntä ei vielä
tullut.
Laitoin käden hänen kallisarvoiselle
kirjoitusalustalleen. “Ammattitaitoa, Risto. ‘Opiskele aiheesta kaikki
mahdollinen ja käytä sitä.’ Jos sä halusit että mä kaivan
kaverin esiin, kaikelle kansalle, sä oisit lähettäny mut sinne mereltä. Ja mä
oisin varmaan tehny sen. Mutta sä säästit. Meidät. Siltä. Ehkä sä olet vielä
ihminen, Risto. Toivoa on yhä.”
Ehdin huoneen ovelle ennen kuin hän puhui.
“Rehellisesti, Salla – eikö se poika sun
mielestä ollut uhri?”
“Ei. Hän ei ollut yhtään mitään omasta
mielestään. Ja sitäkö meidän pitäisi ylistää?”
P is for Peace... A for My Ass
MOSCOW - A rare display of loyalty and passion by a politician took place here on Sunday, 20th
November 2011.
As the Prime Minister of Russia Vladimir Putin entered the ring at a
martial arts event to introduce a local athlete - a real hero, a Russian
hero, he kept saying, waiting for the word to become flesh - and was
cut short by a storm of fierce and highly unexpected booing, Paavo
Arhinmäki, 34, from Finland, stood up.
Then a Presidential candidate of the Left Alliance, nowadays just the party's leader and poster boy, Arhinmäki raised his head high above the hoodlums and addressed the mob.
Just like Mayakovsky in his prime, I thought, one among many. Before he shot himself. Mayakovsky, not Arhinmäki.
“When talking about the Taliban,” Arhinmäki thundered, “cutting
people’s heads off, we should look into the crimes of Bernie Madoff…
With an AK-47, shirtless and shooting…"
He held a pause, swallowed saliva, then shrieked,
“Everyone against us and our lord Putin!”
Arhinmäki fell silent, the audience fell to their seats, ashamed and
defeated, afraid of another gas attack, perhaps, and then everybody
watched some kung fu. Everyone was young again. Everyone was happy. And
the happiest of all, thousands of miles away, were the Taliban.
They had refined their heroin so it could be injected as words, and Paavo Arhinmäki was the head pusher of the new product in Auresia.
*
Presidential
candidate Paavo Arhinmäki, an Ostrich and a broken sewer pipe, shown
here inhaling his own fumes.
|
I like hip hop... I like football... And I like Putin. |
|
Writing, drawing and photography:
Matti Paasio
Such a child.
Preach Peace and Support Taliban:
DONATE NOW!