Haram?

FORLORN is lying on the table. He has been bound by ropes. WESSON has a whip in her hand; APOTHECARY holds a peacock feather. They take turns lashing and caressing their victim’s torso. The victim is not in agony or ecstasy—in fact, he seems quite bored.

WESSON

Feeling anything?

(FORLORN shakes his head.)

APOTH.

Gimme that.

(WESSON and APOTHECARY trade their tools. The whipping and caressing resumes. FORLORN starts singing to the melody of “Everybody’s Got to Learn Sometime” by the Korgis.)

FORLORN

(Sings)

    Everybody’s got to earn sometime

    Everybody’s got to burn sometime

    Everybody has an opinion

    Everybody is an opinion

    Each, an asshole

(WESSON and APOTHECARY give up.)

WESSON

When they said “occupational therapy,” swear to God, I never pictured this.

APOTH.

Me neither. And it’s haram, to boot.

FORLORN

I’ve been thinking.

WESSON

Don’t. It doesn’t suit you.

FORLORN

What you said before. Why the need to be someone? Where’s that urge come from? Why can’t we just let go?

APOTH.

Comes from above. We have to do what’s right.

FORLORN

To get into Paradise.

APOTH.

You don’t need to bother yourself. Way past that, you are.

WESSON

Otherwise, we would have lived in vain.

FORLORN

So what? Live in vain, love in vain: it’s only pain! Bring it on, is what I say.

(The Marseillaise starts, loud. Sound of marching.)

WESSON

Now look what you did.

To be continued. If you want to know what happened before, check out Her Name Is Chatty Wesson here, or send a note to the author (me). -- This post was updated March 19, 2016.

The photographs, I think, are less important than the life one leads.

Karjala-Seura

     KUN ISTUN PAIKALLISJUNASSA ja luen, usein töin tuskin esitän lukevaa. Jään maistelemaan jotain ilmausta. Katson ikkunasta ulos, kuuntelen ympäröiviä ääniä. Ne juttelevat minulle. On kuin ympäröivä maailma olisi sisäistänyt lukemani ja viestisi nyt mystisiä huomautuksiaan siihen.

Oi, jospa olisin Oglala, rapisee Metro-lehti. Entäpä Hunkpapat, julistavat kengänpohjat käytävää vasten. Voiko hullumpaa nimeä enää olla? Ja käsilaukun sisältö, joka on kuin pyörremyrskyn kourissa kun omistaja etsii jotain eikä löydä, pyytää: Malttakaa mielenne. Muistakaa, on muitakin, heimoja joiden nimet ovat ennemmin huvittavia kuin kunnioitusta herättäviä. Miniconjout, esimerkiksi.

Kurkkupastilli poksahtaa folion läpi ja yhtyy edelliseen. Ja kymmenet sormet tanssivat kosketusnäytöillä. Sans Arcit. Mikä kaari niiltä puuttui, lantion?

Esineiden on valta, voima ja kunnia, ja Robbe-Grillet on niiden profeetta. Ihmisellä ei ole väliä.

Olen kääntänyt katseeni junan lattiaan. Siinä on valkoisia ja mustia siruja siniharmaalla pohjalla. Miettikää, miten siistiä, haluaisin huutaa, jos tausta olisi musta? Tulisi aamujunassa tunne kuin avaruuskävelyllä olisi.

Lattia miltei kiiltää kotini kaatopaikkaan verrattuna. Sen takia äänet ovat niin teräviä, esineet tuovat parhaat puolensa esiin. Niiden osallistumiselle on luotu edellytykset.

Joku junankin lattian siivoaa, joka päivä.

Hän siivoaa työkseen, saa siitä palkan.

Miksi siivota, jos ei saa siitä mitään? Miksi joka halvatun pinnasta täytyy voida peilata omaa kuvaansa? Mitä ollaan myymässä ja kenelle? Tätä maata? Ei sitä kukaan huoli.

Onko ajatteleminen sallittua?

Kuollaan saappaat jalassa niin kuin lakotat.

Maailman digitalisointi ja terveysnatsit ovat syypäinä siivoushysteriaan. Näemme joka päivä kymmeniä virheettömiä kuvia. Se on liikaa pienelle ihmiselle. Alamme uskoa, että elämästä voi selvitä ilman virheitä. Palo! Alamme inhota likaa ja heikkoutta.

Tässä kohdin ajatuskulkuihini tuli katkos. Nousin junasta ja riensin kotiin kuuraamaan. Tein sen hyvissä ajoin ennen Sirin ilmoittamaa deadlinea. Ja kun olin siivonnut ja oli motiivi, hitto soikoon, äkkiä halusinkin pitää kotini siistinä.

Lattian luuttuaminen on tykistökeskitys, jonka tarkoitus on möyhentää vastustajan viha valmiiksi jalkaväen hyökkäykselle. Jälkimmäisen täytyy seurata edellistä välittömästi. Ymmärsitkö, heti. Ensin luuttuat, sitten imuroit. Mene mene mene.

Pölyyn ja pikkutahroihin tehoaa parhaiten kevyesti kostutettu WC-paperi. Rättiä käytetään, kun on kiire.

Alan vasta nyt arvostaa kaikkea kertakäyttöistä. Paperin tuhlaaminen, veden valuttaminen: miten julmetun syntistä... ja jumalaista. Maailma tuhoutuu, halleluja.

Jos sama kehitys jatkuisi, siirtyisin ennen pitkää koviin aineisiin.

Oli ajan kysymys, milloin ostaisin tissueta.

SIRI: Noni, noni, noni. Poikki!

TEPPO: Sä et tietenkään jaksa tätä hölö, hölötystä. Sä kaipaat jotain, emmä tiedä, omakohtaista?

SIRI: En mä…

TEPPO: »Unelmoin alustasta, jolla omakohtainen, kansantajuinen ja vahvasti kumouksellinen yhtyvät.» Jim Thompson, täältä pesee. Olet ehkä huomannut eron joka kämppäni siisteydessä on, mitä, tapahtunu, sitten viime näkemän?

SIRI: Joo, kyllä.

TEPPO: Oot sä nähny tiskipöydän? Et? Ylpeyteni aihe! Astiat ei enää ryömi likavedestä altaan reunalle huojumaan. Ei, vaan kököttävät siististi rivissä, puhtaina, kuivauskaapissa!

SIRI: Mahtavaa.

TEPPO: Ja tämä muutos on pysyvä. Inshallah.

SIRI: Täällä on muutenkin ihmeen siistiä. Verrattuna.

TEPPO: Ja kuka tai mikä on saanut ihmeen aikaan?

SIRI: Kerro ihmeessä.

TEPPO: Jabhat al-Nusra.

SIRI: Tä?

TEPPO: Nusran rintama, al-Qaidan haarakonttori Levantissa.

SIRI: Jaa.

TEPPO: Onko riittävän omakohtasta?

SIRI: (Huokaisee) Sama ralli jatkuu vaan.

TEPPO: Eikä jatku. Tää on totta – mun oma henkilökohtainen helvetin kalliilla ostettu jeesukseni. Mä näin videon.

SIRI: Kukapa ei.

TEPPO: Sä et usko näitä tyyppejä! Taivaalta sataa tulta ja tulikiveä, niillä on kimpussaan puoli maailmaa, Venäjä ja Syyria päälimmäisinä, ja mitä ne tekee? Pesee astiat aterian jälkeen. Joka aterian. Pitää tiskipöydän puhtaana. Jos se ei ole vakuuttavaa, mä en tiedä mikä on.

SIRI: Ne on terroristeja.

TEPPO: Väittää kuka.

SIRI: Kaikki. Mutta sä oot eri mieltä.

TEPPO: Niitten viholliset ne pahimpia on. Ja hei, niitä on kaikkialla Ja silti, nää pojat, ne pitää päänsä – kuvainnollisesti ja käytännössä, toivon mukaan. Sanohan, sä kun oot suuri IRA:n ystävä...

SIRI: Ai miten niin?

TEPPO: No ei mun analyysi ainakaan kelvannu, niitten marttyyristä.

SIRI: Voi hyvänen aika.

TEPPO: Mitä?

SIRI: Analyysi?

TEPPO: Nih.

SIRI: Ei se ollu analyysi!

TEPPO: Vaan?

SIRI: Jotain mitä olit nähny vessan seinässä.

TEPPO: Minkä vessan?

SIRI: No en tiedä. Akateemisen Karjala-Seuran varmaan.

TEPPO: Nyt sun on pakko näyttää niitten vessa.

SIRI: Sen kun meet tohon, mikä toi on, Krouviin.

TEPPO: Sielläkö se on?

SIRI: Siellä ne on kaikki.

TEPPO: No mitä me täällä tehään? Ota takkis, mennään!

SIRI: Just, joo.

TEPPO: Mä haluun nähä edes kerran elämässä ilmielävän fasistin.

SIRI: Kato peiliin.

TEPPO: Sä et tiedä miten mahdoton mun on vaikka vain laskea vettä hanasta. Maailma kaatuu! Herra isä, mä oon saanu vastuullisen kasvatuksen.

SIRI: Mä taas täysin vastuuttoman.

TEPPO: Mä en puhu nyt kotioloista. Mä puhun mun exästä.

This just chit chat. Here's the deal.

King Kong ja kuningas Tzara

King Kong on tuotu San Franciscoon sivistyksen pariin. Se on pantu näytille musiikkiteatterin lavalle, missä elukka roikkuu kahleissaan kuin väkivahva Kristus.

King Kong on masentunut. Sitä ei liikuta, ei kiinnosta mikään. Valtava gorilla riiputtaa päätään kuin kuollut.

Tilaisuuden järjestäjät ovat huolissaan. Massiivinen masennuspotilas ei myy. Luuserin leima ei lähde edes karvaisen hirviön otsasta, kun se siihen on lyöty. Tätä menoa maailman kahdeksas ihme tartuttaa apatiansa joka ikiseen yleisön joukossa, seuraa taantuma.

Tilanne huutaa ratkaisuja, päätöksiä.

Järjestäjät tuovat näyttämölle Tristan Tzaran. Ja katso: jättiläisen mielenkiinto herää. Se tuijottaa ihmeissään pikku ukkoa. Toivo alkaa elää otuksen silmissä – kunnes se tajuaa, että äijä on väärä, monokkelia kantava Glenn Greenwald. Ja tämä kirkuu, sillä gorillan kahleet katkeilevat kuin kuminauhat.

King Kong tarttuu ensin vale-Tzaraan. Se mulkaisee tätä, tuhahtaa ja viskaa olkansa yli kuin käytetyn kortsun. Kong kohdistaa kiukkunsa yleisöön. Gorilla tyhjentää katsomon valtavan kätensä huiskaisuilla, rivin kerrallaan, suoraan seinään. Se näkee parvella tutut kasvot ja hyppää sinne.

Rakennelma luhistuu gorillan painon alla. Edward II luikkii pakoon takaovesta.

Oven on puhkaissut seinään NSA.

Tristan Tzara

Jatkuu TÄÄLLÄ.

Hissi

Tietotoimiston uutisia:

»Sääli on sairaus, toivo tappava»

Herään luolassa, jonka haltija on, alan ymmärtää, keksinyt lyömättömän liikeidean. Hän tuottaa tippukiviä verestä. En näe omaa kättäni, on lähes pilkkopimeää. Silti erotan, kuinka luolan seinämät sykkivät. Ne ovat punaisemmat kuin bordellissa, ajattelen, nämä elävät, ja samassa seison hississä jolta putoaa pohja. Sätkin ja potkin, haron kädensijaa henkeni hädässä. Kynteni raastavat kuilun seiniä. Päälleni sataa verta. Ääni syvyydestä murisee: Nuo ovat vääriä ajatuksia.

—Täälläkö olette ollut kaiken aikaa, ihmettelen ääneen.

Vastaus, jos se sitä on, kuulostaa marakatin kirkaisuilta.

King Kongia tulee ikävä. Sehän kuoli aidsiin vuonna 1984.

Mmmmm Mmmmmm Mmmmm

I am the black crow King Kong, hyräilen. Ja valot sammuvat.

Jatkuu TÄÄLLÄ.

Sama ralli joka ilta!