(Inside me, it was...)

20.1.2018

Haddock


eli Pitääkö sama keskustelu käydä joka kerta uudestaan?

LAS VEGAS – Mies on linnoittautunut hotellihuoneeseen kaupungin ylle.
Hän ei halua neuvotella. Ei niin, että kukaan olisi sitä hänelle ehdottanut. Mutta hän haluaa tehdä toimillaan tiettäväksi, että ei olisi lähtenyt leikkiin, vaikka vieteriukko-välittäjä olisi joltain kanavalta läpi yrittänytkin. Hän ei halua jutella, ei keskustella kenenkään kanssa. Hän on tehnyt kantansa selväksi.
Stephen haluaa päättää ajatustenvaihdon laukauksiin. Hän haluaa hyvästellä iänikuiset inttäjät kerralla – niin, että se muistetaan.
Hänen oli ensin tarkoitus iskeä Lollapalooza-festivaaliin, sitten tapahtumaan, jonka nimi on ”Elämä on ihanaa”. Lausetta ei käytettäisi sen jälkeen, kun hän olisi työnsä tehnyt. Hän perääntyi viime hetkellä molemmista hankkeista. Lollajuttu tapahtui liian kaukana kotoa; eikä näköetäisyydellä ihanasta sijainnut hotellikasinoa, jossa hänellä olisi ollut luottoa. Stephen halusi säästää hotellilaskussa.
Hänen on tyytyminen tähän, aikuisille suunnatun countrymusiikin tähtiin ”kylässä”.
Hän istuu sängyllä ja miettii, milloin nykyinen vaihe elämässä alkoi.
Aloitko tuntea, kuinka voimat vähenivät? Maailma meni menojaan; sinä et jaksanut edes nousta vuoteesta. Olit vakavasti sairas, takuulla. Lääkärit eivät ymmärrä mitään. Taudinkantajia oli kaikkialla, pöpöjä joka puolella, hajut hyökkäsivät kimppuun niin että oli pakko huutaa.
Olet hakenut miniatyyrivaimon ulkomailta,  eukko ulottuu vaivoin vatsakumpuusi, on juuri oikean kokoinen. Olet pelastanut kääpiön musertavasta kurjuudesta ja nyt se kiittämätön lutka haluaa rusinat pullasta, haluaa eron.
Vaimo on lapsen kokoinen, lapsi, ei ymmärrä omaa parastaan. Lapsen voi aina hylätä. Mikäs siinä, sen kun hankkii uuden. Mutta lapsi ei saa, ei voi hylätä vanhempaa.
Ei ihme, jos siinä tilanteessa menettää malttinsa. Ei ihme, jos mies alkaa huutaa Starbucksissa:
”Mihin sä mun korttia tarvit? Minähän sen kahvin maksan, niinku maksan sinutkin!”
Eikä kukaan kuuntele huoliasi. Ne väittävät, että päässäsi on vikaa, tarjoavat masennuslääkkeitä ja rauhoittavia. Pamit sinä otat.
Oikeusmurhan mittaluokkaa eivät sanat riitä kuvaamaan. Se pitää kostaa. Pudota pommi, tapa ne kaikki.
Stephen kerää kiväärinsä käden ulottuville. Hän kohottaa miniatyyrimoukarinsa, jolla aikoo rikkoa ikkunan, kun puhelin soi.
Presidenttiehdokas pyytää Stepheniä kompuroivan kampanjansa johtoon.
Steve laskee moukarin.


Se olet sinä, pikku kaveri! Hitot humaanista teatterista, jätetään aikuisviihde ammattilaisille. Myönnä pois, Stephen Oskar. Olet vasemmistonatsi.
Vähän natsahtava edes, hiukkasen vain?
Ei kuulkaa, hän on traditionalisti.
Olisihan se pitänyt tietää. Pikkumies hakeutuu pikkumiesten porukkaan.
Unohtakaa äskeinen. Oskar ei ole vasuria nähnytkään. Hän haluaa kaataa edistysuskon, meidän Hegelin kuin Saddamin patsaan.
Katsoisi edes, kuka jää alle.
Emmekö voisi neuvotella? Istutaanko alas? Jos löytyisi ratkaisu, johon molemmat osapuolet tyytyvät, ja patsas saa jäädä? Mitä sanot? Miltä se kuulostaa, Oskar?
Assistentti avaa pakastekaapin. Oskar nyökkää, kansi kiinni.






Katkelma tulevasta kirjasta Mami Marmara.
Muokattu 23.1. klo 0530

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti