From 1991 to 2014 It's a Short Leap... Backwards

IN THE EVENING of 20 January the special unit of Soviet police, OMON, storms Latvia's Ministry of Interior. The crowd surrounding the building fights back. The OMON shoot their way into the building, they trash the offices, and flee. There will be five casualties: two policemen, two tv cameramen and a high school kid.

In the Latvian OMON serves an officer called Vladimir Antyufeyev.


  

   

A week earlier the occupying army has attacked the crowd defending the tv tower in Vilnius, the capital of neighboring Lithuania. The images of civilians being crushed by tanks have spread throughout the world. It is happening again, everyone seems to think. Is this what perestroika and glasnost stood for, after all?

The next day barricades start going up in Riga.

Historians haven't been able to show an airtight motive for the strike of 20 January. According to one theory, the whole event was a result of a provocation. There was allegedly a third party on the roof of the Ministry of Interior shooting at the crowd and the OMON.

The guide at the Museum of Barricades gave his best guesses on who the Third Party Shooters were. GRU or KGB, he said, or somebody on their payroll.

During the war in Ukraine, 23 years later, officer Antyufeyev pops up again.

He's bold enough to use his own name now, unlike in Transnistria. The amount of self-confidence "The Ant" employs is an alarming progress report on the memory disorder of the human race - and the speed at which the patient's condition has deteriorated. The bastard's arrogance, however, is not a sign of some universal revisionism that has replaced the horror with which we all witnessed the dying throes of the Soviet Union.

Oh, did I forget? Antyufeyev is the deputy prime minister of "Donetsk People's Republic" now. Even a blind pig living on truffles sees he's no separatist from Ukraine, but the last of the KGB Mohicans instead.

Well... that is not news any more, is it?

_____

4 August, 2014

The New York Times revealed today another reason why The Ant can use his Christian name without a care in the world... that is, the statute of limitations.

I thought there was no such thing for murder.

http://mobile.nytimes.com/2014/08/04/world/europe/separatist-pro-russian-leadership-in-eastern-ukraine-with-a-goal-of-establishing-government.html?referrer=

The Times stole my story, but all is forgiven, since this closing line by Antyufeyev himself will become an instant cult classic, 

... we are not doctors, but lawyers and political scientists.

Do the results of The Ant's work, above and below, look like political science to you?

Sorry for the poor quality of the pics... you probably can't decipher the names. They are: Sergejs Konoņenko and Vladimirs Gomanovičs (the policemen), 

Andris Slapiņš and Gvido Zvaigzne* (the cameramen) and Edijs Riekstiņš  (the high school kid).  Raimonds Salmins, whose memorial stone is also in Bastejkalns park, was killed during the August coup, exactly seven months later.

*) I didn't find Zvaigzne's stone, but his picture is above, the penultimate one.

___

The scene of the crime -

6 Raina bulvaris

Many thanks for the guide at the museum of 1991 barricades for inspiring conversation and facts instead of fiction. You guys did, and do, a wonderful job! All remaining errors in this post are, of course, all mine.

AND THE STORY CONTINUES... here!

Hanki paita

"mikään ei ole tarpeetonta, mikään ei välttämätöntä, / tulin tähän: / ei nyt ole aika kirjoittaa runoja, / keskustella, / ei nyt ole aika kokoontua ystävien luokse / viiniä juomaan, runoja lukemaan, / nyt ei ole aika,"

- Pentti Saarikoski, 'Kun kirjoitan tätä, on elokuu 1965'

Tänään olisi pitänyt pestä pyykkiä ja pakata. Olin ajatellut jopa pestä ikkunat. Eilen olin lukenut Pasi T:n kirjasta uutisen, että 55 miljoonaa vuotta sitten Huippuvuorilla kasvoi sademetsää ja eli virtahevon kaltaisia olioita. Tieto piristi niin, että illalla luuttusin lattiat, vieläpä imuroin.

Tänä aamuna sitten... Mitä ihmettä oikein tapahtui? Luin netistä uutisen, että venäläiset sotapäälliköt Bes (yksi niistä Dostojeskin Besyistä) ja Strelkov/Girkin ovat lähteneet livohkaan Donetskista. Komentajat jättivät laumansa, niin kuin raamatussa kerrotaan, ja kiehnäävät ja mässäävät nyt äiti-Venäjän helmoissa samaan aikaan kun possuparat rientävät kauhusta kiljuen kohti jyrkänteen reunaa.

Pohdiskelin yhä uutista, mitä tapahtuu todella, kun näin T-paidan mainoksen:

Tue Donbass-pataljoonan toimintaa

siinä luki, eikä kauaa tarvinnut pohtia, kun olin jo tilannut paidan. Pohtiminen kesti täsmälleen sen ajan, joka kului, kun varmistin, että pataljoona taisteli kapinallisia vastaan, ei heidän puolellaan, ja kun siirtelin rahoja tililtä toiselle.

En välittänyt järjen äänestä, vaan toivoin hartaasti, että kaikki paidan hinnasta käteen jäänyt voitto käytettäisiin paikan päällä Itä-Ukrainan rintamalla ruokaan ja ammuksiin.

Paita tosin olisi saanut olla tyylikkäämpi.

Niin se alkoi. Päivä hujahti, kun hauskaa oli. Enkä lukenut sanaakaan noiden parin aamun artikkelin lisäksi. Vielä eilen olin matkustanut naapurikaupunkiin asti, kun oli niin kiire saada pari kirjaa, eikä omasta kylästä löytynyt avoinna olevaa kirjastoa. Kirjaparat, missä lie lojuvat unohtuneina...

Kun Eurooppa taas sovittaa avainta asevarastonsa oveen, näyttää siltä, että meikäläisenkin mitättömällä elämällä saattaa olla tarkoitus. Eli kuten vastasin veljenpojalleni, joka uutterana Putinin juoksupoikana levittää tämän valheita ja uhopuheita, uhkailee isäntänsä sanavalinnoin laajamittaisella sodalla, sanon saman kaikille halpis-Hitlerin opetuslapsille:

Antaa tulla vaan.

Tämä paita - saati sen sisältö - ei ole myynnissä!

Very Special Thanks to DIMA!

Tarina jatkuu täällä.