(Halusit tai et)
Tyypin rinnassa luki Rodriguez. Se oli hänen nimensä, Jake
Rodriguez. Hän oli hurmaava öykkäri. Kätkikö läikkyvä pinta alleen
mittaamattomat syvyydet vai kotoisan mutapohjan, siitä Sonja ei saanut selvää.
Ajatellaan edellä mainittua tatuointia. Se saattoi olla osoitus äärettömästä
itserakkaudesta, jotain todella noloa, tai sitten oire jostain muusta. Jaken
vaitonaisuus aiheesta ei luvannut hyvää. Mutta sillekin saattoi löytyä selitys.
Hän oli käynyt komennuksella tai kiertueella Afganistanissa – Sonja ei ollut
varma kummasta oli kyse – ja siellä päin maailmaa saattoi tapahtua mitä
hyvänsä. Sonja ei kehdannut tässä vaiheessa, heti suhteen alussa, alkaa penkoa
toisen psyyken pölyisimpiä lokeroita. Hän ei voinut kuin odottaa. Mihin hänellä
ei periaatteessa ollut aikaa.
Hän oli löytänyt Jaken deittisivustolta.
Hetken hän oli epäröinyt miehen kansallisuuden suhteen – mutta mitä enää oli
menetettävänä? Masokisti etsii seuraa.
Ulkomaalaiset älkööt vaivautuko. Niin Sonjan ilmoituksessa ilmeisesti luki,
jossain rivien välissä, mikäli tähänastisesta saaliista jotain saattoi
päätellä. Hän oli niin kurkkuaan myöten täynnä suomalaisia miehiä, Suomea
ylipäänsä. Yhtä hyvin saattoi hypätä tuntemattomaan kuin mädäntyä täällä.
Neuvostoliitto ei lakannut olemasta
vuonna 1991; se loikkasi länteen. Pikkiriikkisen Suomen miehittäminen, mikä oli
osoittautunut ylivoimaiseksi urakaksi talvi- ja jatkosodassa, näyttikin
yllättävän helpolta henkisesti, kun raskas propaganda-ase otettiin käyttöön.
Eikä valloittaminen tapahtunut hetkessä. Vuoteen 2014 mennessä työ alkoi
kuitenkin olla virallista sinettiä vaille valmis. Amerikan Yhdysvallat oli emä-
ja siirtomaan enemmistön mielestä maailmalla se pääpiru, vanha vihtahousu itse.
Oliko Venäjän ja Suomen kansan näkemyksillä eroja, vai olivatko molemmat täysin
yhtenevät kansallisbolševistien – heidän vihavaisten johtotähtiensä
Limonovin ja Prilepinin – ohjelman kanssa, se jääköön aatehistorioitsijoiden
tutkittavaksi. Tärkeintä oli, että Ukrainan väkisin venytetyn kriisin aikoihin,
kuluvan vuoden kesällä, ajatus Suomen itsenäisyydestä, tuo vähintään
satavuotinen päiväuni, alkoi vedellä viimeisiään.
Siksi ryhtyminen suhteeseen ihka oikean
jenkin kanssa tuntui Sonjasta niin piristävän paheelliselta. Äiti olisi takuulla varoittanut aloittamasta vakavaa suhdetta, mikäli äiti olisi ollut elossa.
Päivä kuin valtaisa harmaa kangas olisi venytetty idästä
länteen. Sonja nappasi mielialalääkkeen. Taustaa vasten roiskeet, elämän
sattumukset, erottuisivat edukseen. Edellyttäen, että taiteilija vääntäytyisi
sängystä ja avaisi maalipurkin kannen. Aivan sama! Harmaa oli hyväksi, harmaa
lupaili syksyä. Sonja oli syntynyt syksyllä, ja tätä takaiskua lukuunottamatta
vuodenaika oli jumalten suojeluksessa.
He olivat sopineet treffit Stockmannin
kellon alle. Paikka oli mauttomuudessaan sovelias, sillä Sonjan tehtävä oli
opettaa turistille tapoja. Hän tuli mielestään ajoissa, mutta jenkki oli jo
paikalla, erottui laumasta päätä pitempänä muita. Eikä hän ollut yksin.
Pornoblondi seisoi miltei miehessä kiinni ja nauroi. Pian mimmi kävisi käsiksi.
Osui ja upposi: ämmä laski kämmenensä Jaken käsivarrelle. Eikä tämä pannut
lähentelyä pahakseen – ilmeestä päätellen päinvastoin.
Teksasin kuningas ei tosiaan turhia
aikaillut. Hän käytti jokaisen hetken hyödyksi. Kusipää. Sonja seisoi jalkakäytävällä
ja pihisi. Hän kääntyi kannoillaan, haki jotain johon tukeutua, katse osui
Vanhan terassille. Ei sinne, ei kuitenkaan. Raitiovaunu halkaisi
Aleksanterinkadun kahtia. Sonja lähti vaunun suojassa kävelemään
rautatieasemalle päin. Hän ei enää katsonut taakseen.
Jatkuu... TÄÄLLÄ.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti