(Inside me, it was...)

4.9.2016

Seb... res ipsa loquitur


Päivitetty 19.9.2016.

Turva-alueen kartta näyttää ihmissydämeltä, joka kallistuu vaarallisesti länteen päin. Tai ehkä kyseessä on kenraalin alati uhanalainen maksa. Oli mikä oli, turva-alue sutaistiin vapaalla kädellä, piirrettiin pikkutunneilla ympyräntapainen, jossa kaupunki toimi keskipisteenä. Ympyrän sisään, suunnittelija selitti, hyökkääjällä ei olisi asiaa. Ja niinhän se meni, tässä parhaassa mahdollisista maailmoista. YK lupasi suojella asukkaita kaikin käytössään olevin keinoin. Ja kuulutti heti perään keinoista, joiden käyttö oli ehdottomasti pois laskuista.
YK:n vartiotornit koristivat ympyrän kehää. Ne päätyivät yksi kerrallaan hyökkääjän haltuun jo ennen lopullista offensiivia. Miten tämä tapahtui? Ensinnäkin, tarkkailuasemaa on paha puolustaa jos ei ole paikalla. Tukikohdat olivat päivän tai pari tyhjillään aina kun porukka niissä vaihtui. Rauhanturvaaja lähti lomalle, hyökkääjä tuli tilalle. Toiseksi, rauhanturvaajan aseistus oli vaatimaton, eikä yksikään ymmärtänyt milloin sitä oli lupa käyttää. Eurooppalaista nuorta miestä ei huvita ryhtyä sankaritekoihin muutaman muslimin puolesta. Hänen naamastaan näkee, kuinka päässä raksuttaa: Uhrata itsensä... minkä takia?
Nuoret miehet väistyivät vastarintaa tekemättä. Hyökkääjät puhkoivat turva-alueen etelästä pohjoiseen, idästä länteen ja päinvastoin. Mitä tuolloin tapahtui, se oli länsimaan asukeille ennen muuta maailmankatsomuksellinen kriisi. Kansainvälinen yhteisö oli vakuuttanut itsensä, hiljaisen enemmistön ja äänekkään vähemmistön, asiain tilasta, joka olisi pysyvä. Mikään ei enää muuttuisi. Kunhan emme ärsyttäisi hyökkääjää yhtään enempää, se ei enää hyökkäisi ikinä. Se oli luvannut, se sanoi niin itse! Ei koskaan enää sotaa.
Tai jotain. Mutta emme ole tällä puhumassa turva-alueesta. Me haluamme kuulla liike-elämän edellytyksistä Balkanilla juuri nyt! Maineikas YK-kenraali, evvp, Henri Juillet on ystävällisesti lupautunut alustamaan aiheesta. Mutta ei vielä, ei heti. Sallinette vielä pari sanaa kenraalista, hänen taustastaan.

*   *   *

Samalta kesältä on ennakkotapaus, jossa rauhanturhaajat... anteeksi, turvaajat nousivat tehtäviensä tasalle. He taistelivat hyökkääjää vastaan. Ihme tapahtui aivan turva-alueen naapurissa, paikassa nimeltä Goražde. Sekin oli turva-alue. Goraždea puolustavien brittisotilaiden komentaja oli vallaton tapaus. Hän tuotti esimiehilleen alati harmaita hiuksia. Hänen sotilaansa kun ottivat turva-alueen idealle tavallaan tärkeän Ahvenanmaan kaltaisen aseman tosissaan! Poikarukat eivät tunteneet Platonia. He alkoivat riisua aluetta terrorisoivia serbisotilaita aseista. Voitte kuvitella, miten moinen käytös meni läpi YK:ssa. Järjestö halusi pysyä selkkausten ylä- ja ulkopuolella. Komentaja piti saada sekoittamasta pakkaa, sotilaat kuriin. Ennen kuin kapinakenraali ehdittiin heivata, hyökkäys kuitenkin alkoi.
Eikä hyökkääjä ollut kroaatti, kuten Jarmo Lampela esittää elokuvassa Miesten välisiä keskusteluja. Väite on hämmentänyt perin pohjin jokaista, joka osaa lukea karttaa. Kroatia sijaitsee lännessä, Goražde idässä. Hyökkääjä oli pesunkestävä serbi. Vai pitäisikö sanoa ortodoksi? Lukion historianopettaja kehotti olemaan tarkka käsitteissä. Jos puhumme muslimeista, miksi lännessä lymyää kroaatti eikä katolilainen? Mutta kukaan täällä takahikiällä ei tiedä, mikä on bosniakki. Pitää puhua suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta, ehkä tekin sitten ymmärrätte.
Hyvä on. Kun espanjalaiset torjuivat ensimmäisen aallon, suomalaiset ehtivät asemiin. Rauhanturvaajat pääsivät heille ominaisempaan ympäristöön, bunkkeriin. Alkoi taistelu, jota edes Joe Sacco ei muista sinänsä ansiokkaassa sarjakuvakirjassaan Turva-alue Lappeenranta. Hyökkääjä ei ollut tottunut vastarintaan. Se kävi mieluiten puolustuskyvyttömien kimppuun. Niin hyökkääjä kääntyi kannoillaan ja kokeili onneaan naapurissa.
Kaupunki sijaitsee kapeassa rotkossa 100 metriä merenpinnan alapuolella. Se on huonosti haudattu syyttävä sormi ja kouristuu ujosti, ettei osoittaisi suoraan Ranskaan ja Iso-Britanniaan. Sodan ja piirityksen myötä kaupunki, nykyaikainen eurooppalainen taajama, oli taantunut edeltävälle vuosisadalle. Viemärit tulvivat yli. Sähkö ja kaasu olivat poikki vuosikausia. Asukkaat lämmittivät kotejaan polttamalla puuta, valaisivat niitä polttamalla öljyä. Valo oli niukkaa, liekki savutti ja nokesi kaikki paikat. Ai niin, ja ihmiset näkivät nälkää. Alle kolmasosa avustuskuljetuksista päästettiin perille.
Tänään niin arkinen asia kuin videosoitin oli aikanaan merkinnyt kaupungin asukkaille paljon. Se oli ollut ylpeyden aihe, viestinyt saavutetusta elintasosta. Sota-ajan Imatralla soitin julisti sivistyksen ulkokultaisuutta. Laite oli täysin hyödytön. Tai siltä vaikutti, ennen kuin nuorukainen rakensi omatekoisen vesivoimalan ja hänen 15-vuotias veljensä johti virran perheen videoihin. Veli perusti pop up -elokuvateatterin, jossa esitettiin amerikkalaisia toimintaleffoja. Pääsymaksuna oli yksi tupakka.
Arvaatteko, mikä oli kekseliään pienyrittäjän kohtalo ennen pitkää, saman vuoden heinäkuussa?
Haluatte minut pois. Tulitte kuulemaan kenraalia, ymmärrän. Vaan entä jos... oletteko tullut ajatelleeksi, että minua ei ehkä ole olemassa tämän estradin ulkopuolella? Buuaatte minut ulos, ja se on sama kuin kuolemantuomio. Minun käy niin kuin niiden miesten, jotka häädettiin vaimoineen lapsineen YK:n tukikohdasta Potočarissa. Siellä missä Mladić taputteli bosniakkipoikaa ja vakuutti ettei heille tule käymään kuinkaan. Ja tällä kertaa tiedätte, kuinka tämä päättyy. Se ei tietenkään muuta mitään. Kukaan ei muista. Mutta asiat eivät katoa. Kun vaimennatte ääneni, saapuu kiusaksenne kymmenen uutta. Äänet eivät jätä teitä ikinä.



Taustalla soi sävelteos Lyla. Sen esittää alustajan sanoin »herttainen amerikkalainen perheyritys jossa on akkavalta, nimeä en muista». Alustaja, kenraali Juillet, hymyilee itsekseen ja katsoo tablettinsa näyttöä. Yhtyeen nimi – CocoRosie – seisoo siinä korkein kirjaimin, mutta viis siitä. Totta puhuen kenraalia hirvittää lausua nimi ääneen. Se olisi niin noloa.
Juillet. Laulaja kuulostaa aivan sijaislapselta, eikö totta? Hänet on laitettu mankelin läpi liian monta kertaa. Eikä siinä kaikki, tytön biologinen äiti on ollut vähintäänkin Velvet Undergroundin Nico. Janis Joplin, mitä näitä on. Minä näen sen näin. Kuvitelkaa asuntovaunualue jonnekin Ozarkylängölle. Valkoinen pohjasakka on pantu reservaattiin. Kansa on tehnyt tehtävänsä, aika päästä siitä eroon. Ja liikuttavan kuuliaisesti väestö on alkanut tuhota itseään. Näyttäkää paikka, missä ainut elinkeino on metamfetamiinin keitto, ainut huvitus sen poltto, ja minä näytän teille joukkohaudan.
Saatan tietysti olla väärässä. Pelle mikä pelle, hellämielinen hölmö – haukkukaa miksi haluatte. Olen kuullut pahempaakin, usko, paljon pahempaa. Tämän kappaleen kun kuulin, olin myyty. Se oli menoa saman tien. Luoti tiesi paikkansa, osui ja upposi. Miksi? Eniten satuttavat sanat, jotka ovat totta.
Kappale on tuttu lukuisista entistä Jugoslaviaa käsittelevistä radio- ja tv-ohjelmista. Itse kuulin sen jälleen kerran kun taustalla pyöri dokkari Jugoslavian elokuvateollisuudesta. Vitsi on siinä, niin, no. Kuunnelkaa itse. »Se ei oo Jugoslavia.»
En olisi kuuna päivänä löytänyt kappaletta ilman uutta avustajaani. Hän on hyvin viehättävä, Bulgariasta kai kotoisin alun alkujaan. Annoin neidille kokeeksi tämän tehtävän. Kappale, sen esittäjä: nouda! Hän suoriutui siitä ennätysajassa. Opetti minut kaupan päälle käyttämään tätä, mitä? Musiikin suoratoistopalvelua – se on palvelua se!
Jos avustajani kuulisi minut nyt, hän takuulla sanoisi jotain että
Sonja. Vanha pervo.
Juillet. Ja totta se on, en ole mikään munkki. Arvostan naisia, nautin heidän seurastaan. En ole koskaan väittänytkään muuta. Mutta jos kuulet tämän, Sonja – terveisiä! Eikö tämä valloittava tilaisuus toisteta suorana netissä? Carl Bildt istuu eturivissä ja nyökkää, kyllä. Jos kuulet minua, Sonja, tiedä että olet mielessäni tänä haasteellisena hetkenä.
Siirrymme asiassa eteenpäin, amen.
Yksi liiketoiminnan yleisistä edellytyksistä lienee yhteiskunnallinen vakaus. Silti, kaikella on rajansa. Kukaan tuskin hinkuu Pohjois-Korean markkinoille. Tai mistä minä tiedän. Hyvä on, häipykää. Tämä oli tässä. Balkan ja vakaus eivät vain mahdu saman peiton alle. Tästä huolimatta, käykäämme käytäntö edellä. Miten meneteltiin vanhoina hyvinä aikoina?
Yhtä nimeä ei voi ohittaa, kun puhutaan liiketoimista Balkanilla. Saanko esitellä, Länsi-Bosnian oma Kurtz, yrittäjä Fikret Abdić!
Fikret. Kiitti.
Juillet. Kerro itsestäsi. Eikö sinun kuuluisi olla telkien takana?
Fikret. Miten niin kuuluisi?
Juillet  Elin käsityksessä, että sinut on tuomittu sotarikoksista. Vai oliko se rikoksista ihmisyyttä vastaan?
Fikret. Kerrohan.
Juillet. Ilman muuta.
Fikret. Miten nuo kaksi eroavat toisistaan?
Juillet. Sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan? Hitostako minä tiedän.
Fikret. Sitä ajoin takaa. On paljon asioita, joista et tiedä paljoakaan.
Juillet. Mutta sen takia sinä olet täällä.
Fikret. Valaistakseni...?
Juillet. Aivan!
Fikret. Entä jos en halua? Jos kieltäydyn kohteliaasti.
Juillet. Siinä tapauksessa... sinua ei enää ole. Hän sanoi puf ja katosi. Mihin, te kysytte. Alakertaan, minne moinen hirviö kuuluukin. Tämä ilta toimikoon varoituksena meille kaikille. Jollet avaa suutasi, tilalle löytyy aina joku innokas tyhjän täytteeksi. Kerro tarinasi tai – hyvästi Fikret! Etenemme joutuisammin ilman sinua. Missä olinkaan? Auttakaa miestä mäessä. Kerro, Marko! Kerro mistä löytyy, tiedät kyllä mitä.
Marko. Ruumiita?
Juillet. Varsinainen vitsiniekka. Meidän Marko on huumorimiehiä! Hän on myös paikallisen FSB:n palveluksessa, samoin kuin viehättävä parinsa Sirpa. Mitä siellä mutistaan? Sen nimi ei olekaan FSB? Mikä sitten?
Marko. Suojelupoliisi.
Juillet. Suojelu, vau. Ketä te suojelette?
Marko. Sinua, muiden muassa.
Sirpa. Nyt riittää. Kenraali Juillet, jatkakaa ennalta ilmoitetusta aiheesta tai me häivymme.
Juillet. Kuulitteko? Nämä kaksi kohtelevat minua kuin olisin Pablo Escobar! He uhkailevat...
Sirpa. Selvä, lähdetään.
Juillet. Ja minä kun luulin että maassanne vallitsee sananvapaus!
Sirpa. Vapaus puhua, kyllä...
Marko. Vapaus ja vastuu.
Sirpa. Puhu pois. Ja kestä seuraukset.
Juillet. Odottakaa! Pyydän, istukaa. Te voititte. Voitte istua. Jatkan aiheesta Balkanin bisnes niin kuin olen luvannut. Ja ensimmäinen hahmo, joka Jugoslavian sumusta ulos astelee, on... malttakaahan nyt... Fikret Abdić. Teillä on ymmärtääkseni täällä aivan oma versionne vanhasta kehnosta, Fikretistä siis. Hänen nimensä on, hetkinen... Johan Backhand? Backgammon? Black Jack? Ja historiasta löytyy toinen, Otto Wille Kuusinen... Näettekö? Aiheeni ei ole niin kaukaa haettu kuin ensin luulitte.
Haluatteko kuulla uutisen ihmisryöstöstä? Tämä liittyy olennaisesti aiheeseen, jopa niin, että aihetta ei ole ilman sitä. Sillä ei ole mitään tekemistä Escobarin tai Márquezin kanssa. Sopiiko? Siis sopii. Minä kiitän sydämeni pohjamudista.




Hei! Minä täällä taas, kommenttiraidan tekijä, ilahdutan teitä ikävillä jutuillani. Olen yhä hengissä, kiitos kysymästä, ellen sitten ole vaihtunut tässä välissä. Kuka se olikaan, minä en! Joka tapauksessa, tehtäväni on nyt kertoa teille, kuka Fikret Abdić on. Kenraalista kun ei ole siihen, kertojaksi. Sanalla sanoen, hän on separatisti. Fikret Abdić on kaikkien separatistien äiti.



Lisäksi se on pöllitty jostain biisistä...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti