Hän on banaanikärpänen keittiössäni. Avaan tuuletusräppänän, säntään maailmaan, johon hän ei näe, sillä välin Miina-kissa hoitelee kohmettuneen ötökän. Luonto valitsee, eikä häntä ole.
Häneenkin sattuu, uskon. En voi auttaa. Miekkavalas makaa sylissäni, luen räjäytysten historiaa ryöväreiden maassa. Olen onnellinen ensimmäistä kertaa aikoihin.
Haen kirjan postista. Hän pöllähtää sen välistä, venyttelee siipiään, selittää että vilustui ja on viettänyt vuoteessa päivän tai pari. Väritkin ovat täsmälleen samat.
Tavallinen kukkakärpänen muuttuu moneksi. Keittiö on rantakaistale Indokiinassa. Helikopterien paikalla itikat. Wagner messuaa päässäni, täällä tuoksuu voitolle... heidän voitolleen.
Kerroin miehestä, joka heitti räkärättinsä lätäkköön. Paljastan nyt kaikelle kansalle, että hän oli suomalainen. Kuulin kuinka hän puhui kännykkään selvää suomea. Pyydän miehittäjäkansoilta anteeksi. Kadun sanojani, häpeän tekojani.
Yhteistyöterveisin,
Kannelmäen Kadyrov.
Kieli teki tepposet. Butterscotch on suomeksi kermatoffee, eikä se kuulosta hyvältä. Jos Sevillan härkätaisteluareenan karmien väriin lisäisi keltaista ja sekaan vetelisi viiruja ovien punaisella, oltaisiin lähellä.
Tässä puhutaan hiusten väristä, joka saattaa huomenna olla historiaa.
Mutta sitten hra Lehane väittää hiuksia hiekanvärisiksi, ja olen jälleen lähtöpisteessä.
Alkuun: http://kurrmay.blogspot.fi/2012/10/5-kerroksen-kellarissa.html
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti