(Inside me, it was...)

9.7.2016

Anti-ihme


Osa 1               Osa 2

Tämä on Osa 3.

____


— Jos puu kaatuu niityllä, Esa sanoi ja valui selällään puistoon johtavaa hiekkatietä, — eikä yksikään olento ole näkemässä, kuka voittaa?
— Guerilla.
— Gorilla?
— Sissi, Jukka sanoi päätään kääntämättä.
— Eikö Klein ole juutalainen nimi, Esa kysyi, kun oli saanut Jukan kiinni.
— Naomi varmaan on, ainakin. Miten niin?
— Entä palestiinalaisen miellyttäjäin juutalaisviha? Miten hän sen selittää?
— Kieltää sen, Jukka sanoi. — On tyypillinen syyllisyyden raastama länsimaalainen.
— Inhoaa itseään.
— Niin kuin sinä ja minä. Muiden välityksellä.
— Minä en inhoa ketään, Esa väitti.
— Etkö?
— Tai no joo, inhoan.
— Kerro ihmeessä.
— Tekee pahaa sanoakin.
— Rohkeutta.
— Inhoan niin sanottua suomiräppiä.
— Puhut asiaa, vaikkakin vähän.
— Inhoan niin ikään sitä sinun raamattuasi. Mikä sen nimi oli? Ajattelisin, jos olisin? Tai jos en olisi tässä vitun kuplassa.
— En ymmärrä.
— Kolme kovaa: Juha Hurme, Peter von Bagh ja Hannu Taanila.
— Hannu? Mutta ethän sinä… ole lukenut...
— En ole, en. Kajautetaas internatsionaali!
Esa alkoi mölistä marseljeesiä ja keskeytti, sanoi ups, väärä biisi. Jukka hymähti.
— No, anna tulla. Tuomio.
— Täyttä paskaa.
— Yllättäen.
He pysähtyivät puistokäytävälle. Jostain kuului siritystä. Tuhannetkaan sirkat eivät olisi saaneet aikaan moista meteliä.
— En jaksa enää kävellä, Jukka sanoi.
— Istutaan alas. Tuolla on penkit.
Polusta lähti vasemmalle kapeampi haara, joka pian laajeni ympyräksi. Ympyrän vastakkaisille puolille oli laitettu penkit. Jukka istui selkä puistoon päin, Esa häntä vastapäätä.
— Mikä tuo ääni on? Jukka sanoi. — Kuulostaa avaruusolennoilta.
— Näinä päivinä, vuosia sitten, hopeakaupunki vallattiin.
— Hopea… mikä?
— Kuivunut joenuoma palautti episodin mieleeni.
— Avaruusoliot kuolaavat. Niiden on nälkä.
— Sen takia piti päästä pois sen liepeiltä. Pakoon, pois itsetuhon tieltä...
— Kuulostaa, nyt tiedän, Gremlinseiltä! Lähdetään helvettiin täältä.
— Istu alas.
— Minkä takia?
— Opettavainen katsaus on kesken.
— En jaksa kuunnella.
— Älä kuuntele. Jatkan siitä huolimatta. Kaupunki sijaitsi rotkossa, mikä saattoi luoda asukkaille illuusion, että he olivat turvassa. Oikeammin ansassa.
— Mistä ihmeestä sinä oikein puhut?
— Ei ollut ihme, päinvastoin. Oli ihmeen vastakohta, oli anti-ihme, oikke.
— Mitä sä oot vetäny?
— Kotimaista kirjallisuutta, lähinnä.
— Jotain sieniopasta.
— Nyt kuulet käärmeen sanat. Eräänä kauniina päivänä sotilastarkkailijat havahtuivat siihen, että heitä ammutaan. Olkoon, he eivät oikeasti olleet tarkkailijoita. He olivat sotilaita, heidän tehtävänsä oli suojella kaupunkia, maksoi mitä maksoi. Koska he eivät tosipaikan tullen tehneet mitään, ristin heidät tarkkailijoiksi, näitähän he olivat, hyödyttömiä pellejä. Kyseisten tinasotilaiden lisäksi länsimaat olivat lähettäneet alueelle laumoittain pikku byrokraatteja. Nämä tungeksivat jokaisen Sarajevon ruusun, kranaatin pureman ympärillä kuin muurahaiset. Jokaisella oli luotiliivit ja kypärä päässä. Jokainen kävi väsymättömään taistoon tietämättömyyttä vastaan aseinaan lehtiö ja kynä. Nämä olivat niitä oikeita tarkkailijoita: heitä oli kokonainen joukko-osasto, leegio hyödyttömiä hurmahenkiä. He laativat raportteja, joita kukaan ei lukenut. Joku kirjoitti kokemuksistaan myöhemmin kirjan. Se olisi ansainnut tilannekatsausten kohtalon, niin säälittävää soopaa tekele oli. Toimittajat pesivät tarkkailijat 10 – 0.
— Kulunut ilmaus, Jukka sanoi.
— Oivoi! Olkoon. Tinasotamiehiä siis ammuttiin. He vetäytyivät tarkkailuasemista leikkisotilaiden päämajaan, joka sijaitsi Potočarin kylässä seitsemän kilometrin päässä hopeakaupungista pohjoiseen. Päämajan pihaan oli paennut koko kaupungin väki, 40 000 ihmistä osapuilleen. He hakivat turvaa tinasotilaista. Pian päämajan pihaan saapuivat myös hyökkääjät.
— Karadžić ja kumppanit.
Mladić. Mutta tinasotilailla oli kortti hihassa: lentokoneet. Tätä valttia ei kuitenkaan käytetty. Se ei ollut sotilaiden syytä. He pyysivät ilmatukea, olivat pyytäneet alusta asti. Kenraali ja kansainliiton korkea virkamies päättivät kieltäytyä. He katsoivat parhaaksi antaa kansanmurhan tapahtua. Seuraavien päivien aikana yli 8 000 miestä ja poikaa ammuttiin ja heitettiin joukkohautaan. Kukaan ei pannut tikkua ristiin heidän puolestaan. Miksi ilmavoimia ei käytetty? Ne olivat Naton koneita, senkö takia? Toisen esitelmän aihe. Alkaako täällä sataa? Ei, kuulisin mieluimmin kolmannesta aiheesta. Missä on kahvila?


Ei löydy kahvilaa, mutta jatko löytyy

Polku, jota keverukset tulivat, näkyy taustalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti