Stay! Or don't...

For fresh fruit, go to mattipaasio.com

4.10.2015

Pieni suuri...?

~ ~ ~


MISSÄ TÄTÄ KAVERIA on pidetty? Kaapissa, lukkojen takana. Hei, sotienjälkeisen Suomen tarkimmin varjeltu salaisuus on julki!
Massa-lehden palaveri ei päässyt alkuun. Ei vaikka pöydällä oli voisarvia, kuten Charlie Hebdon toimituksessa sinä kohtalon päivänä. Kuka ne oli tänne rahdannut? Ei ihme, että eivät kelvanneet. Pilapiirtäjät olivat allekirjoittaneet oman tuomionsa, piste. Nyt oli kuitenkin muusta kyse. Kaikki olivat ällikällä lyötyjä.
Mistä tämä Tanner ilmestyi? Haarniska päällä Zeus’n päästä... Jumalauta, jäbä on hiottu timantti!
Makasin sohvalla. Kuuntelin salaa, mitä toimittajat puhuivat. En ollut huippuhakkeri, en NSA:n, en edes Supon palveluksessa. Kuvittelin vuorosanat. Se oli noloa. Se piti lopettaa.
Alennustilani oli yksinomaan Sirin syytä. Ei saa antaa turhaa toivoa.
Luulin, että olin haudannut haaveeni lopullisesti. Ei tässä elämässä, hyvä niin, olin ymmärtänyt yskän. En näkisi maailmaa, en matkustaisi keskustaa kauemmas. Miksen? Minulla ei ollut mitään myytävää.
Minulla ei ollut asiaa.
Ja samalla aloin aavistaa, että vaikeinta maailmassa oli murtaa ihmisen tahto – ellei se sitten ollut satumaisen helppoa. Ero oli hiuksenhieno. Kyse oli henkimaailman hommista, joita parhaiten olivat ymmärtäneet Amerikan alkuperäiskansat, ns. intiaanit.
Heidän suuri sankarinsa Hullu hevonen oli antautunut valkonaamoille, käyttäytynyt lauhkeammin kuin lammas aina siihen asti kun näki, että häntä ollaan taluttamassa tyrmään. Samalla hetkellä nöyryys karisi miehen yltä kuin viltti, jota hän oli kantanut harteillaan. Viltti putosi saattoväen jalkoihin. Hullu hevonen riuhtaisi kätensä vapaaksi, tempaisi veitsen esiin ja viilsi toisessa kädessä roikkunutta Pientä suurta miestä. Jälkeenpäin todettiin, että haava luopion ranteessa ylsi luuhun asti.
Toinen petturi sieppasi revolverin Hullun hevosen vyöstä ja piti siitä kovaa meteliä. Kaverin piti olla aseeton. Miten hän oli loihtinut pyssyn ja puukon tyhjästä?
Hullu hevonen pyöri kuin dervissi ulos vartiotuvasta. Kolme miestä yritti pidellä soturia. Oviaukosta Hullun hevosen takaa astui esiin vartiomies. Hänellä oli kivääri käsissään. Kiväärin päässä sojotti pistin.
Pieni suuri mies selvisi mittelöstä. Hullu hevonen ei selvinnyt. Länsimainen sivilisaatio, sokeana kuin kuolleena syntynyt sika, ei ymmärrä nykyhetkestä saati historiasta mitään. Sen todistaa yksi kuuluisimmista lännenelokuvista kautta aikojen, Pieni suuri mies. Kyseinen kusipää ei olisi ansainnut nimiinsä edes kaatopaikkaa

The small fucker


On ihailtavaa, ettei anna periksi. Jossain vaiheessa jääräpäisyys alkaa kuitenkin jalostaa eräänlaisen käymisprosessin tuotteena vainoharhoja.
Olin siinä pisteessä nyt. Historia seisoi tienhaarassa.
Jos joku olisi kysynyt 20 vuotta sitten, mikä minusta tulee isona, olisi vastaus kuulunut kuin tykin suusta: kansankiihottaja. Eivätkä unelmani matkan varrella olleet juuri muuttuneet. En aikonut lähteä politiikkaan. Vaikka huolittaisiin, en menisi – politiikka oli harjoittajalleen silkkaa oman edun tavoittelua ja terapiaa. Halusin lietsoa kapinaa kirjoituksillani. Mutta toimittajan pesti oli nokkauni, kirjaimellisesti: tavoite aivan käden ulottuvilla, kunhan oli vetänyt nenäänsä jotain laitonta. (Runollista vapautta, hyvä lukija, ei muuta.) Kun palasin maan pinnalle, poltin suurennuslasilla sieluuni reikiä. Nykyään sain vielä ilon ihmetellä, mihin 20 vuotta elämästäni oli kadonnut.
En halunnut alkaa enää alusta. Uni oli ohi, hyvästi.


Ote teoksesta En keksinyt asiaa.



The Killing of Crazy Horse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti