Aucun idée

ENSIMMÄINEN LUKU

Suomi-crap

  

KEVÄÄN ENSIMMÄISENÄ PÄIVÄNÄ maamme epävirallinen hyvän tahdon lähettiläs esiintyi koko perheelle kauppakeskuksen katolla. Vähän kuin Beatles aikoinaan, ajattelin, hyvin vähän. Kauppakeskuksen kattoa käytettiin arkisin proosallisesti parkkipaikkana. Nyt sinne ei ollut autoilla asiaa. Niin kauas kuin silmä siintää näkyi paljasta asvalttia, parkkiruutuja, betoniporsaita eikä sitten juuri muuta. Yhdelle reunalle oli rakennettu lava äänentoistolaitteineen.

Yleisö änkesi niin lähelle lavaa kuin pääsi. Järjestysmiehet ja -naiset opastivat sisältä tulevia oikeaan suuntaan: Tuolla pääsee tallomaan. Hengiltä, jos on onni myötä. Menkää nyt hyvä isä lähemmäs!

Yleensä hyvän tahdon lähettiläs usutettiin ulkomaille. Tätä kaveria kaivattiin kipeimmin kuitenkin juuri täällä, missä hän myös vaikutti, vaikuttaisi, niin kauan kuin oli tarvis. Periksi antaminen ei kuulunut hänen keinovalikoimaansa. Hän sanoi sen itse. Suupielet ylös- ja eteenpäin! (Älkää yrittäkö tätä kotona.) Vaan entä jos vastassa oli aina sama Karjalan mänty, oli tulokulma mikä hyvänsä?

Silloin, hyvät ystävät, kaivattiin keskustaa.

Pääesiintyjä oli päivitetty versio Esa Saarisesta, ajattelin. Olisi outoa, ellei hänen poliittinen kantansakin olisi samasta kylästä kotoisin. Joku historian kirjoilta pakoon päässyt demari oli aikanaan tehnyt Esalle vääryyttä yliopiston nimitysruletin pyörteissä, ja Esa toimi tässäkin kuin ihmiskunnan omatunto: hän ei unohtanut ikinä.

Takaisin tähän päivään, tähän hetkeen: olkaamme aina läsnä!

Pääesiintyjää lämmitteli kaksi vähäisempää räppäriä. Heille teki tiukkaa muistaa, että tapahtumaan olivat tervetulleita myös perheen pienimmät. Hiphopparit eivät olleet kai aiemmin huomanneet, kuinka paljon kirosanoja heidän riimeissään piili. Oli miten oli, he eivät saaneet nielaistua jokaista rumaa sanaa karvoineen nahkoineen.

Pääesiintyjällä ei ollut tätä ongelmaa. Hänen tekstinsä olivat alun alkaenkin puhtaita.

Kiva nähä, sanoin jälkimmäisen lämppärin esiintyessä, miten hyvin kaveri tuntee Kivensä.

Siri kääntyi minuun päin. Hän yritti katsoa varoittavasti, mutta innosti minua siinä tilassa entisestäni.

Veljekset lukkarin opissa, selitin. Et sä muista? A, A...

Avovaimon ilme terävöityi. Hän alkoi ymmärtää, vaan luonto ei vielä antanut periksi (nähkää mielessänne edellä mainittu mänty) hyväksyä asiaa.

Kundi toistaa sitä koko aika, sanoin. A, a, a. Se on vaan lyhempi, se on pikku-A!

Siri pudisti päätään, hymyili vastoin tahtoaan. Hän hillitsi itsensä, rakensi huolellisesti uuden ilmeen, joka kuvasti uupumusta ja epäuskoa yhtä aikaa. Ilme oli hyvin vakava. Sen viesti oli selvä. Hänen mielestään minä edustin typerintä sakkia siinä tilanteessa.

Hymyilin riemuissani. Mikä oli todistettava. Hän ei nähnyt napaansa pidemmälle edes täällä.

Pääesiintyjä saatiin viimein lavalle. Yleisö sekosi. Väkijoukko kirkui, kohotti käsiään. Jengi taputti itsepäisesti epätahtia, kun pääesiintyjä pyysi. Massa jopa pomppi käskystä. Ja kaikki lauloivat mukana, vaikka sitä pääesiintyjä ei sentään pyytänyt.

Näin ylipainoisen naisen, joka roikkui liikennemerkin tangossa yhdellä kädellä. Merkki ei ollut maassa kiinni – betoniporsas yritti kaikin voimin pitää sitä aloillaan. Tanko taipui kuin myrskyssä, kun nainen huusi ääni särkyen pääesiintyjän nimeä.

Mitä nainen halusi? Että pääesiintyjä huomaisi hänet? Pyytäisi backstagelle? Alkaisi styylata hänen kanssaan?

Naisella oli Downin syndrooma.

Toivoin, että hänen otteensa lipeäisi. Toivoin, että betoniporsas antaisi periksi. Odotin oppituntia siitä, miten luonto toimi näissä piireissä. Halusin nähdä sen kuuluisan luonnonvalinnan livenä.

Saatuani itseni kiinni näiden pohdintojen ääreltä en voinut kuin kysyä:

Olenko fasisti?

Jos halusin toimia oikein, taputtaisin naista olalle, esittelisin itseni ja pyytäisin anteeksi. Tunnustaisin syntiset ajatukseni ja lupaisin rukoilla voimia, jotta saisin elämässäni aikaan täyskäännöksen! Niin kuin Sauli Damaskoksen tiellä (Phuketissa), kun salama säikäytti häneltä hevosen alta.

Hyvä luoja, auta minua parantamaan tapani. Tee minusta hyvä ihminen, sellainen kuin kaikki nämä Kim Jong-unin kloonit.

Luoja tosin ei toteuta toiveita. Hän ei ole mikään jukeboksi, suihkukaivo. Hän ei pompi käskystä. Hän odottaa äänestäjältä aktiivista omaa osallistumista.

Todiste tästä keikkui edessäni. Down-naisen unelmat saattoivat toteutua minä hetkenä hyvänsä. Hän teki hirvittävästi töitä päämääränsä hyväksi. Ja katso: tähti jakaisi nimmareita alhaalla kauppakeskuksessa heti tämän esityksen jälkeen. Oli täysin mahdollista päästä samaan kuvaan pääesiintyjän kanssa, jos vain jaksoi jonottaa.

Yhtään lähemmäs meillä maatiaisilla ei sitten ollutkaan asiaa. Siinä seisoivat sosiaalisen nousun rajat.

Pitäisi lopettaa filosofian opiskelu. Aine tekee minusta kärttyisän vanhan äijän. Eikö myönteinen suhtautuminen itsessään auttanut ihmistä menestymään?

Ota keharista mallia ja hymyile!

Tunnusta ensin itsellesi ja sitten muille:

Me ollaan kehareita kaikki, kun oikein silmin katsotaan.

Kehareita äidin oomme kaikki. Koko kansa.

...