Merde à Dieu

Et toi aussi, Arthur...

© 2016 Matti Paasio

ASIN B01N549R02

Read an excerpt here.

Add the Book on Goodreads:

 

Martyr in G Minor

Martyr in G Minor

https://krrrmay.blogspot.fi/2016/11/merde-dieu.html

Vaippa

Se on täytetty!

Kirjan jutut ovat "jalostuneet" matkan varrella, mutta-+++++++++++++++++++++++++++++90,23333333333333 

(mesenaattini Miina-kissa halusi sanoa sanansa tähän väliin)

lähtökohtana kaikkiin kertomuksiin on ollut Homsin

tulikiven katkuisessa sateessa

karaistu teksti.

Kiitokset kaikille tuesta!

Erityismaininnan ansaitsee radioteatterin Antti Lehtonen.

Matti

Osta CDON.COMista!

Klikkaa kuvaa ja achète!

Goodreads

Vlad the Bullshit Artist... and His Ilk

Today I saw the guy with the Vlad Tepes t-shirt twice. The second time, at the grocery, I built up my courage and asked him if he knew who Mehmet the Conquerer was. He said he did. He had learned his history. I showed him my shirt. Mehmet turned around, I explained, once he came upon an odd woods, a forest of sorts, courtesy of...

The guy cut me off. He had read his history books, all right. What he wanted to know was why I was wearing a Mehmet t-shirt.

The guy was barely containing his anger. Or so it seemed to me. I said I had received the shirt as a gift. I failed to mention that I also found the story of Vlad and Mehmet and the forest of the impaled... er, hilarious.

I never asked why he wore a Vlad Tepes shirt. Hell, I knew.

I have killed peasants men and women, old and young, who lived at Oblucitza and Novoselo, where the Danube flows into the sea, up to Rahova, which is located near Chilia, from the lower Danube up to such places as Samovit and Ghighen. We killed 23,884 Turks without counting those whom we burned in homes or the Turks whose heads were cut by our soldiers.... Thus, your highness, you must know that I have broken the peace with him [Mehmed II]. 

 http://alchetron.com/Mehmed-the-Conqueror-1056278-W

http://www.iemed.org/dossiers-en/dossiers-iemed/accio-cultural/mediterraneum-1/poder-cultura-i-religio

Seb... res ipsa loquitur

Päivitetty 19.9.2016.

Turva-alueen kartta näyttää ihmissydämeltä, joka kallistuu vaarallisesti länteen päin. Tai ehkä kyseessä on kenraalin alati uhanalainen maksa. Oli mikä oli, turva-alue sutaistiin vapaalla kädellä, piirrettiin pikkutunneilla ympyräntapainen, jossa kaupunki toimi keskipisteenä. Ympyrän sisään, suunnittelija selitti, hyökkääjällä ei olisi asiaa. Ja niinhän se meni, tässä parhaassa mahdollisista maailmoista. YK lupasi suojella asukkaita kaikin käytössään olevin keinoin. Ja kuulutti heti perään keinoista, joiden käyttö oli ehdottomasti pois laskuista.

YK:n vartiotornit koristivat ympyrän kehää. Ne päätyivät yksi kerrallaan hyökkääjän haltuun jo ennen lopullista offensiivia. Miten tämä tapahtui? Ensinnäkin, tarkkailuasemaa on paha puolustaa jos ei ole paikalla. Tukikohdat olivat päivän tai pari tyhjillään aina kun porukka niissä vaihtui. Rauhanturvaaja lähti lomalle, hyökkääjä tuli tilalle. Toiseksi, rauhanturvaajan aseistus oli vaatimaton, eikä yksikään ymmärtänyt milloin sitä oli lupa käyttää. Eurooppalaista nuorta miestä ei huvita ryhtyä sankaritekoihin muutaman muslimin puolesta. Hänen naamastaan näkee, kuinka päässä raksuttaa: Uhrata itsensä... minkä takia?

Nuoret miehet väistyivät vastarintaa tekemättä. Hyökkääjät puhkoivat turva-alueen etelästä pohjoiseen, idästä länteen ja päinvastoin. Mitä tuolloin tapahtui, se oli länsimaan asukeille ennen muuta maailmankatsomuksellinen kriisi. Kansainvälinen yhteisö oli vakuuttanut itsensä, hiljaisen enemmistön ja äänekkään vähemmistön, asiain tilasta, joka olisi pysyvä. Mikään ei enää muuttuisi. Kunhan emme ärsyttäisi hyökkääjää yhtään enempää, se ei enää hyökkäisi ikinä. Se oli luvannut, se sanoi niin itse! Ei koskaan enää sotaa.

Tai jotain. Mutta emme ole tällä puhumassa turva-alueesta. Me haluamme kuulla liike-elämän edellytyksistä Balkanilla juuri nyt! Maineikas YK-kenraali, evvp, Henri Juillet on ystävällisesti lupautunut alustamaan aiheesta. Mutta ei vielä, ei heti. Sallinette vielä pari sanaa kenraalista, hänen taustastaan.

*   *   *

Samalta kesältä on ennakkotapaus, jossa rauhanturhaajat... anteeksi, turvaajat nousivat tehtäviensä tasalle. He taistelivat hyökkääjää vastaan. Ihme tapahtui aivan turva-alueen naapurissa, paikassa nimeltä Goražde. Sekin oli turva-alue. Goraždea puolustavien brittisotilaiden komentaja oli vallaton tapaus. Hän tuotti esimiehilleen alati harmaita hiuksia. Hänen sotilaansa kun ottivat turva-alueen idealle tavallaan tärkeän Ahvenanmaan kaltaisen aseman tosissaan! Poikarukat eivät tunteneet Platonia. He alkoivat riisua aluetta terrorisoivia serbisotilaita aseista. Voitte kuvitella, miten moinen käytös meni läpi YK:ssa. Järjestö halusi pysyä selkkausten ylä- ja ulkopuolella. Komentaja piti saada sekoittamasta pakkaa, sotilaat kuriin. Ennen kuin kapinakenraali ehdittiin heivata, hyökkäys kuitenkin alkoi.

Eikä hyökkääjä ollut kroaatti, kuten Jarmo Lampela esittää elokuvassa Miesten välisiä keskusteluja. Väite on hämmentänyt perin pohjin jokaista, joka osaa lukea karttaa. Kroatia sijaitsee lännessä, Goražde idässä. Hyökkääjä oli pesunkestävä serbi. Vai pitäisikö sanoa ortodoksi? Lukion historianopettaja kehotti olemaan tarkka käsitteissä. Jos puhumme muslimeista, miksi lännessä lymyää kroaatti eikä katolilainen? Mutta kukaan täällä takahikiällä ei tiedä, mikä on bosniakki. Pitää puhua suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta, ehkä tekin sitten ymmärrätte.

Hyvä on. Kun espanjalaiset torjuivat ensimmäisen aallon, suomalaiset ehtivät asemiin. Rauhanturvaajat pääsivät heille ominaisempaan ympäristöön, bunkkeriin. Alkoi taistelu, jota edes Joe Sacco ei muista sinänsä ansiokkaassa sarjakuvakirjassaan Turva-alue Lappeenranta. Hyökkääjä ei ollut tottunut vastarintaan. Se kävi mieluiten puolustuskyvyttömien kimppuun. Niin hyökkääjä kääntyi kannoillaan ja kokeili onneaan naapurissa.

Kaupunki sijaitsee kapeassa rotkossa 100 metriä merenpinnan alapuolella. Se on huonosti haudattu syyttävä sormi ja kouristuu ujosti, ettei osoittaisi suoraan Ranskaan ja Iso-Britanniaan. Sodan ja piirityksen myötä kaupunki, nykyaikainen eurooppalainen taajama, oli taantunut edeltävälle vuosisadalle. Viemärit tulvivat yli. Sähkö ja kaasu olivat poikki vuosikausia. Asukkaat lämmittivät kotejaan polttamalla puuta, valaisivat niitä polttamalla öljyä. Valo oli niukkaa, liekki savutti ja nokesi kaikki paikat. Ai niin, ja ihmiset näkivät nälkää. Alle kolmasosa avustuskuljetuksista päästettiin perille.

Tänään niin arkinen asia kuin videosoitin oli aikanaan merkinnyt kaupungin asukkaille paljon. Se oli ollut ylpeyden aihe, viestinyt saavutetusta elintasosta. Sota-ajan Imatralla soitin julisti sivistyksen ulkokultaisuutta. Laite oli täysin hyödytön. Tai siltä vaikutti, ennen kuin nuorukainen rakensi omatekoisen vesivoimalan ja hänen 15-vuotias veljensä johti virran perheen videoihin. Veli perusti pop up -elokuvateatterin, jossa esitettiin amerikkalaisia toimintaleffoja. Pääsymaksuna oli yksi tupakka.

Arvaatteko, mikä oli kekseliään pienyrittäjän kohtalo ennen pitkää, saman vuoden heinäkuussa?

Haluatte minut pois. Tulitte kuulemaan kenraalia, ymmärrän. Vaan entä jos... oletteko tullut ajatelleeksi, että minua ei ehkä ole olemassa tämän estradin ulkopuolella? Buuaatte minut ulos, ja se on sama kuin kuolemantuomio. Minun käy niin kuin niiden miesten, jotka häädettiin vaimoineen lapsineen YK:n tukikohdasta Potočarissa. Siellä missä Mladić taputteli bosniakkipoikaa ja vakuutti ettei heille tule käymään kuinkaan. Ja tällä kertaa tiedätte, kuinka tämä päättyy. Se ei tietenkään muuta mitään. Kukaan ei muista. Mutta asiat eivät katoa. Kun vaimennatte ääneni, saapuu kiusaksenne kymmenen uutta. Äänet eivät jätä teitä ikinä.

Taustalla soi sävelteos Lyla. Sen esittää alustajan sanoin »herttainen amerikkalainen perheyritys jossa on akkavalta, nimeä en muista». Alustaja, kenraali Juillet, hymyilee itsekseen ja katsoo tablettinsa näyttöä. Yhtyeen nimi – CocoRosie – seisoo siinä korkein kirjaimin, mutta viis siitä. Totta puhuen kenraalia hirvittää lausua nimi ääneen. Se olisi niin noloa.

Juillet. Laulaja kuulostaa aivan sijaislapselta, eikö totta? Hänet on laitettu mankelin läpi liian monta kertaa. Eikä siinä kaikki, tytön biologinen äiti on ollut vähintäänkin Velvet Undergroundin Nico. Janis Joplin, mitä näitä on. Minä näen sen näin. Kuvitelkaa asuntovaunualue jonnekin Ozarkylängölle. Valkoinen pohjasakka on pantu reservaattiin. Kansa on tehnyt tehtävänsä, aika päästä siitä eroon. Ja liikuttavan kuuliaisesti väestö on alkanut tuhota itseään. Näyttäkää paikka, missä ainut elinkeino on metamfetamiinin keitto, ainut huvitus sen poltto, ja minä näytän teille joukkohaudan.

Saatan tietysti olla väärässä. Pelle mikä pelle, hellämielinen hölmö – haukkukaa miksi haluatte. Olen kuullut pahempaakin, usko, paljon pahempaa. Tämän kappaleen kun kuulin, olin myyty. Se oli menoa saman tien. Luoti tiesi paikkansa, osui ja upposi. Miksi? Eniten satuttavat sanat, jotka ovat totta.

Kappale on tuttu lukuisista entistä Jugoslaviaa käsittelevistä radio- ja tv-ohjelmista. Itse kuulin sen jälleen kerran kun taustalla pyöri dokkari Jugoslavian elokuvateollisuudesta. Vitsi on siinä, niin, no. Kuunnelkaa itse. »Se ei oo Jugoslavia.»

En olisi kuuna päivänä löytänyt kappaletta ilman uutta avustajaani. Hän on hyvin viehättävä, Bulgariasta kai kotoisin alun alkujaan. Annoin neidille kokeeksi tämän tehtävän. Kappale, sen esittäjä: nouda! Hän suoriutui siitä ennätysajassa. Opetti minut kaupan päälle käyttämään tätä, mitä? Musiikin suoratoistopalvelua – se on palvelua se!

Jos avustajani kuulisi minut nyt, hän takuulla sanoisi jotain että

Sonja. Vanha pervo.

Juillet. Ja totta se on, en ole mikään munkki. Arvostan naisia, nautin heidän seurastaan. En ole koskaan väittänytkään muuta. Mutta jos kuulet tämän, Sonja – terveisiä! Eikö tämä valloittava tilaisuus toisteta suorana netissä? Carl Bildt istuu eturivissä ja nyökkää, kyllä. Jos kuulet minua, Sonja, tiedä että olet mielessäni tänä haasteellisena hetkenä.

Siirrymme asiassa eteenpäin, amen.

Yksi liiketoiminnan yleisistä edellytyksistä lienee yhteiskunnallinen vakaus. Silti, kaikella on rajansa. Kukaan tuskin hinkuu Pohjois-Korean markkinoille. Tai mistä minä tiedän. Hyvä on, häipykää. Tämä oli tässä. Balkan ja vakaus eivät vain mahdu saman peiton alle. Tästä huolimatta, käykäämme käytäntö edellä. Miten meneteltiin vanhoina hyvinä aikoina?

Yhtä nimeä ei voi ohittaa, kun puhutaan liiketoimista Balkanilla. Saanko esitellä, Länsi-Bosnian oma Kurtz, yrittäjä Fikret Abdić!

Fikret. Kiitti.

Juillet. Kerro itsestäsi. Eikö sinun kuuluisi olla telkien takana?

Fikret. Miten niin kuuluisi?

Juillet  Elin käsityksessä, että sinut on tuomittu sotarikoksista. Vai oliko se rikoksista ihmisyyttä vastaan?

Fikret. Kerrohan.

Juillet. Ilman muuta.

Fikret. Miten nuo kaksi eroavat toisistaan?

Juillet. Sotarikos ja rikos ihmisyyttä vastaan? Hitostako minä tiedän.

Fikret. Sitä ajoin takaa. On paljon asioita, joista et tiedä paljoakaan.

Juillet. Mutta sen takia sinä olet täällä.

Fikret. Valaistakseni...?

Juillet. Aivan!

Fikret. Entä jos en halua? Jos kieltäydyn kohteliaasti.

Juillet. Siinä tapauksessa... sinua ei enää ole. Hän sanoi puf ja katosi. Mihin, te kysytte. Alakertaan, minne moinen hirviö kuuluukin. Tämä ilta toimikoon varoituksena meille kaikille. Jollet avaa suutasi, tilalle löytyy aina joku innokas tyhjän täytteeksi. Kerro tarinasi tai – hyvästi Fikret! Etenemme joutuisammin ilman sinua. Missä olinkaan? Auttakaa miestä mäessä. Kerro, Marko! Kerro mistä löytyy, tiedät kyllä mitä.

Marko. Ruumiita?

Juillet. Varsinainen vitsiniekka. Meidän Marko on huumorimiehiä! Hän on myös paikallisen FSB:n palveluksessa, samoin kuin viehättävä parinsa Sirpa. Mitä siellä mutistaan? Sen nimi ei olekaan FSB? Mikä sitten?

Marko. Suojelupoliisi.

Juillet. Suojelu, vau. Ketä te suojelette?

Marko. Sinua, muiden muassa.

Sirpa. Nyt riittää. Kenraali Juillet, jatkakaa ennalta ilmoitetusta aiheesta tai me häivymme.

Juillet. Kuulitteko? Nämä kaksi kohtelevat minua kuin olisin Pablo Escobar! He uhkailevat...

Sirpa. Selvä, lähdetään.

Juillet. Ja minä kun luulin että maassanne vallitsee sananvapaus!

Sirpa. Vapaus puhua, kyllä...

Marko. Vapaus ja vastuu.

Sirpa. Puhu pois. Ja kestä seuraukset.

Juillet. Odottakaa! Pyydän, istukaa. Te voititte. Voitte istua. Jatkan aiheesta Balkanin bisnes niin kuin olen luvannut. Ja ensimmäinen hahmo, joka Jugoslavian sumusta ulos astelee, on... malttakaahan nyt... Fikret Abdić. Teillä on ymmärtääkseni täällä aivan oma versionne vanhasta kehnosta, Fikretistä siis. Hänen nimensä on, hetkinen... Johan Backhand? Backgammon? Black Jack? Ja historiasta löytyy toinen, Otto Wille Kuusinen... Näettekö? Aiheeni ei ole niin kaukaa haettu kuin ensin luulitte.

Haluatteko kuulla uutisen ihmisryöstöstä? Tämä liittyy olennaisesti aiheeseen, jopa niin, että aihetta ei ole ilman sitä. Sillä ei ole mitään tekemistä Escobarin tai Márquezin kanssa. Sopiiko? Siis sopii. Minä kiitän sydämeni pohjamudista.

Hei! Minä täällä taas, kommenttiraidan tekijä, ilahdutan teitä ikävillä jutuillani. Olen yhä hengissä, kiitos kysymästä, ellen sitten ole vaihtunut tässä välissä. Kuka se olikaan, minä en! Joka tapauksessa, tehtäväni on nyt kertoa teille, kuka Fikret Abdić on. Kenraalista kun ei ole siihen, kertojaksi. Sanalla sanoen, hän on separatisti. Fikret Abdić on kaikkien separatistien äiti.

Lisäksi se on pöllitty jostain biisistä...

Sanat satuttavat

Uudempi versio 

*** TÄÄLLÄ ***

TAUSTALLA SOI SÄVELTEOS »Lyla». Sen esittää herttainen amerikkalainen perheyritys nimeltä CocoRosie. Laulaja kuulostaa Velvet Undergroundissa huolta herättäneen Nicon heitteille laiminlyödyltä tyttäreltä. Kenraali Juillet myhäilee.

Juillet. Pelle mikä pelle, hellämielinen hölmö. Haukkukaa miksi haluatte. Olen kuullut pahempaakin, usko, paljon pahempaa. Tämän kappaleen kun kuulin olin myyty. Se oli menoa saman tien. Luoti tiesi paikkansa, osui ja upposi. Miksi? Eniten satuttavat sanat, jotka ovat totta. Kuuntele, kuule. Tässä marssii historian saapasrivistö.

Kappale on tuttu lukuisista entistä Jugoslaviaa käsittelevistä radio- ja tv-ohjelmista. Itse kuulin sen jälleen kerran kun taustalla pyöri dokkari Jugoslavian elokuvateollisuudesta. Vitsi on tietysti siinä, niin, no. Kuulet sen itse. »Se ei oo Jugoslavia.»

En olisi kuuna päivänä löytänyt kappaletta ilman uutta avustajaani. Hän on hyvin viehättävä, muistaakseni Bulgariasta kotoisin alkujaan. Annoin neidille tehtävän, hän suoriutui siitä ennätysajassa. Opettipa minut kaupan päälle käyttämään musiikin suoratoistopalvelua. Se on palvelua se.

English version here.

Teppo pelastaa kotimaisen teatterin

Teppo säpsähtää, kohottaa päätään.

– Ajatus, hän huutaa.

Muut hätkähtävät. He luulivat kaverin jo kaikonneen unten maille. Ei mitään, kännykkä äänittämään.

– Millä saadaan yleisö takas teatteriin, Teppo aloittaa. – Tämä on takuuvarma hitti! Valkoinen tausta, lattialla lepää musta mytty. Bachin »Air» alkaa soida, mytty pyöriä. Mytyn keskeltä nousee musta pallo. Pallo on turbaani, ja sen perässä kohoaa pää. Pää on pallon sisällä, totinen torvensoittaja, partaukko Mooses. Kun pää on nähty, nousee käsi, joka pitelee risua. Ukko alkaa raastaa risulla hampaitaan. Hän irvistää. Pyöriminen pysähtyy. Ukko sanoo: »Minä olen Isin johtaja, ja minä määrään. Ylittäkää raja, pankaa vastarinta pystyyn akvaviitin valtakunnassa. Alas vale-Dimitri! Menkää, menkää, menkää. Minun on... niin ikävä!» Musiikki katkeaa ilkeästi raapaisten. Seuraa tauko. Ukko sanoo mitä vittua ja lysähtää kasaan. Hän tyhjenee kuin ilmapallo, takaseinälle syttyy valkea teksti mustalla pohjalla. »Ja niin syntyi...» Pitkä, kiusallisen pitkä tauko seuraa, ennen kuin dia vaihtuu: »Jabhat al-Nusra.» Loppu on historiaa. Siis oikeesti. Kuka johtaa nykyään kaupunginteatteria? Soitto sille, me ollaan miljonäärejä.

Petollinen on ulkomuoto

Teppo säpsähtää, kohottaa päätään.

– Ajatus, hän huutaa.

Muut hätkähtävät. He luulivat kaverin jo kaikonneen unten maille. Ei mitään, kännykkä äänittämään. Kuvaa on turha yrittääkään näin pimeässä.

– Millä saadaan yleisö takas teatteriin, Teppo aloittaa. – Tämä on takuuvarma hitti! Valkoinen tausta, lattialla lepää musta mytty. Bachin »Air» alkaa soida, mytty pyöriä. Mytyn keskeltä nousee musta pallo. Pallo on turbaani, ja sen perässä kohoaa pää. Pää on pallon sisällä, totinen torvensoittaja, partaukko Mooses. Kun pää on nähty, nousee käsi, joka pitelee risua. Ukko alkaa raastaa risulla hampaitaan. Hän irvistää. Pyöriminen pysähtyy. Ukko sanoo: »Minä olen Isin johtaja, ja minä määrään. Ylittäkää raja, pankaa vastarinta pystyyn akvaviitin valtakunnassa. Alas vale-Dimitri! Menkää, menkää, menkää. Minun on... niin ikävä!» Musiikki katkeaa ilkeästi raapaisten. Seuraa tauko. Ukko sanoo mitä vittua ja lysähtää kasaan. Hän tyhjenee kuin ilmapallo, takaseinälle syttyy valkea teksti mustalla pohjalla. »Ja niin syntyi...» Pitkä, kiusallisen pitkä tauko seuraa, ennen kuin dia vaihtuu: »Jabhat al-Nusra.» Loppu on historiaa. Siis oikeesti. Kuka johtaa nykyään kaupunginteatteria? Soitto sille, me ollaan miljonäärejä.

Ajattelimme laittaa lehteen ilmoituksen. Ostetaan natsi. Ei, vuokrataan vähän käytetty fasisti virkistyskäyttöön. Toisaalta, miksi mainostaa? Ne tekevät sen itse. Muuta ole viime aikoina tehneetkään, ristit palavat Pohjolan yössä. Eräillä on kutsumus. Meidän katsojien tulee, meidän tehtävämme on kaapia kermat rinnuksilta. Tai kasvoilta.

Suunnitelma ei edennyt. Mutta ajatus jäi itämään. Sitten kohtalon kettu kantoi metsästä Tepon, pudotti tämän citykaniinin jalkoihimme.

Kun luin Tepon puolustuspuhetta, manuaalista blogia, proosarunoa, mitä lie, lauseet saivat minut vuoroin irvistämään, puistamaan päätäni (hitaasti), vuoroin kihisemään kiukusta. Taisin kerran nukahtaakin. Päällimmäisin tunne lukukokemuksen aikana oli kuitenkin kiusallinen myötähäpeä. Toisaalta halusin hakata hölmöä, vaikka kirkossa. Halusin pahoinpidellä tyyppiä, huviksi ja hyödyksi, hölmöt harvoin oppivat mutta saahan sitä toivoa. Samalla halusin kysyä kaverilta saman mitä Catullus oli tivannut itseltään. Miksi roikut elämässä? Miksi pitkittää kärsimystä? Vallassa ovat Stubb ja Soini, rakkaasi hakee hellyyttä hirviöltä nimeltä Max Maristain.

Mikä on, Teppo? Miksi et jo kuole?

Kun pääsin päiväkirjan viimeiseen merkintään, tarinaan orjasta Eestinmaalla, en häpeä myöntää, että minua kylmäsi. Sillä samanaikaisesti kun olin kokenut kaikki edellä kuvatut mieliteot, olin salaa mielessäni suunnitellut, kuinka toteuttaisin ne. Ja sitten Teppo-parka ilmoittautuu palvelukseen, sanoo sen itse. Hän julistaa oman tuomionsa ja tavan, jolla se pannaan täytäntöön. Ilahduttavaa aloitteellisuutta, täytyy myöntää. En olisi odottanut aivan tätä irtolaiselta, joka kävi ovellani. Petollinen ei suinkaan ole ihmissydän, vaan ulkomuoto.

*   *   *

Muistui tässä mieleen uutinen vuosien takaa.

Tyyppi oli juottanut toimettoman kaverinsa känniin, tarjonnut viikon jos toisenkin, marinoinut oikein ytimiä myöten. Sitten hän käänsi hanan kiinni. Viinaa ei herunut enää pisaraakaan. Oli aika raitistua, ottaa itseä niskasta kiinni ja muita viisauksia. Kaveri pyysi ja rukoili. Isäntä kielteli. Edes pari huikkaa, kaveri aneli. Hänellä oli Harmageddon valloillaan, ja vaikkakin omatekoinen, oli se ihailtavan tarkkaa työtä! Äärimmäisen todentuntuinen... Pari huikkaa, puolisen pulloa, hän tekisi mitä tahansa siitä. Sanot sanan, se on tehty. Kunhan päästät tästä helvetistä...

Siitä saunasta tosiaan oli vähän puhetta, isäntä sanoi. Kaveri ponnahti pystyyn: Mitä tässä enää istutaan? Hän sai huikkansa ja kävi töihin.

Näin jatkui viikkoja, kuukausia. Työnjako oli seuraava: isäntä ryyppäsi ja johti, renki ryyppäsi ja teki. Sauna saatiin harjakorkeuteen yksinomaan tätä mullistavaa menetelmää käyttäen. Harjakaisia ei ehditty juhlia, seuraava tilaus odotti jo.

Kilpailukyvyn jalossa taistossa kyseinen tyhjäntoimittaja oli loikannut täydestä nollasta maailman kirkkaimpaan kärkeen. (Anteeksi jälleen sanaleikki!) Ja kaikki olivat tyytyväisiä. Isäntä ja renki saivat haluamansa, naapurit leikkimökkinsä ja huvimajansa pilkkahintaan, eikä kenenkään tarvinnut maksaa kuin välillisiä veroja.

Isäntä alkoi jo miettiä liiketoiminnan voimallista laajentamista, työvoimaa oli saatava lisää, se ei ollut ongelma, kun renki otti ja kuoli. Ihmiskeho on rakennettu siten, ettei se kestä rajua ryyppäämistä ja työntekoa yhtä aikaa. Tästä seuraa se Sartren kuvaama ahdistus: kun pitää valita!

Vainajan työolosuhteet kantautuivat väistämättä myös viranomaisten korviin. Poliisi ja verottaja kuuntelivat kertomusta kuin lumottuina. Oliko tähän kätkettynä jokin rikos, poliisi ihmetteli – sen verran pahasti oli polla seonnut uudistusten pyörteissä. Onneksi virkaveli palautti lainvalvojan maan pinnalle. Venäjälläkin jo Aleksanteri II oli julistanut kuvatun järjestelyn laittomaksi.

Kateelliset tiedotusvälineet kertoivat asiasta myös lahden pohjoispuolella:

Suomalaismies orjana Virossa

lehdessä luki. Uutisen jutusta teki herran ja palkollisen kansallisuuksien vaihtuminen. »Virolaismies orjana Suomessa» ei ole uutinen. Se on arkea.

En tiedä tuon parempaa kuvausta alkoholistin elämäntilanteesta, oli hän sitten juova tai toipuva lajitoveri. Tästä seuraa vääjäämättä se, Siri, että orjan tarina on minun tarinani. Odotettu elämäkerrallinen aines – viimeinkin!

Tämä elämänpelko on Hydra, yhdeksänpäinen käärme. Käyt sen kimppuun rikotun pullon kanssa, katkaiset kaulan. Pää poikki! Enää kahdeksan jäljellä, riemuitset ja ylpistyt vähän.

Kunnes pysähdyt ja lasket.

Päitä on nyt kymmenen.

Katkaistusta kaulan tilalle kasvaa kaksi uutta.

Tämä ei ole myytti. Tämä on naturalismia ja todellisuudessa yhtä tappavan tylsää kuin kotimainen draama.

Roberto Bolaño uskoi että oli kuollut vuonna 1993, kymmenen vuotta ennen kuin mitä Wikipedia väittää. Tuolloin kirjailijan maksa hirtti kiinni ensimmäistä kertaa. Bolaño kirjoitti koko tuotantonsa vuoden -93 jälkeen. Mutta se ei ollut totta, se oli aarnivalkea.

Omalla kohdallani on käynyt yhtä onnellisesti, uskon ja toivon niin.

JATKUU LEHDESSÄ.

Sankarit eivät ole ihmisiä

Tarvitsemme sankareita säännöllisin väliajoin. Ne toimivat seerumina uhrikulttia vastaan. Marttyyrin viitta vaanii aina ja kaikkialla. Se lehahtaa ohikulkijan kaulaan piittaamatta tämän ominaisuuksista tai luonteesta. Uhrikultti on suuri demokraatti, sille kuka tahansa käy. Muuta tunnettua vastalääkettä terroristin taudinkuvaan ei ole kuin opiskelu ja hyvät esikuvat. Mukavuussyistä käytän idoleista rähjääntynyttä sanaa sankari.

Siri kertoo, ettei ole kiinnostunut sankareista. Hän on kiinnostunut minusta. Ei ilmeisesti ole kuullut uutista: ihminen on kuollut! Minä ainakin olen, kuolleempi kuin kala, puoliksi sulanut, miekkavalaan vatsassa. Minut on ruiskutettu täyteen vettä ja lääkkeitä jotta valas voisi vankeudessa hyvin, mikä lienee älymystön kielellä italiaksi contradictio in adjecto, suomeksi sula mahdottomuus.

Anteeksi sanaleikki. Tehdään yksi asia selväksi, kalanne kun ei jälkeenpäin kuunnella voihketta ontuvasta päättelystä.

Sankarit eivät ole ihmisiä. Niissä on puolet eläintä, toinen puoli toimii kuin kone. Johtuu kai siitä, että se on kone. Aika sankarin ympärillä ei ainakaan käy pitkäksi; ikinä et voi tietää, mitä tapahtuu seuraavaksi. Samaa todistavat kuulemma myös narsistin kanssa eläneet.

On teidän vuoronne, arvon filosofit ja mielipidevaikuttajat! Parissa vuosituhannessa ehditte hyvin julkaista artikkelikokoelman: »Sankari vai narsisti? Näkökulmia pöydän alta».

Tampereen yliopiston koko henkilökunta on jo vaiennut. Se pidättää hengitystään, odottaa sormi pystyssä tutkimustenne tuloksia.

 J A T K U U . . .  täällä.

Musta enkeli

Omistettu Raivo Pesoselle ja Suvi Räsäselle

https://drive.google.com/file/d/0B3zglvwMJpnAc2hHMUFkOUdFZUE/view?usp=sharing

Jatkuu... TÄÄLLÄ.