Päivitetty 19.9.2016.
Turva-alueen kartta
näyttää ihmissydämeltä, joka kallistuu vaarallisesti länteen päin. Tai ehkä
kyseessä on kenraalin alati uhanalainen maksa. Oli mikä oli, turva-alue
sutaistiin vapaalla kädellä, piirrettiin pikkutunneilla ympyräntapainen, jossa
kaupunki toimi keskipisteenä. Ympyrän sisään, suunnittelija selitti,
hyökkääjällä ei olisi asiaa. Ja niinhän se meni, tässä parhaassa mahdollisista
maailmoista. YK lupasi suojella asukkaita kaikin käytössään olevin keinoin. Ja
kuulutti heti perään keinoista, joiden käyttö oli ehdottomasti pois laskuista.
YK:n vartiotornit
koristivat ympyrän kehää. Ne päätyivät yksi kerrallaan hyökkääjän haltuun jo
ennen lopullista offensiivia. Miten tämä tapahtui? Ensinnäkin, tarkkailuasemaa
on paha puolustaa jos ei ole paikalla. Tukikohdat olivat päivän tai pari
tyhjillään aina kun porukka niissä vaihtui. Rauhanturvaaja lähti lomalle,
hyökkääjä tuli tilalle. Toiseksi, rauhanturvaajan aseistus oli vaatimaton, eikä
yksikään ymmärtänyt milloin sitä oli lupa käyttää. Eurooppalaista nuorta miestä
ei huvita ryhtyä sankaritekoihin muutaman muslimin puolesta. Hänen naamastaan
näkee, kuinka päässä raksuttaa: Uhrata itsensä... minkä takia?
Nuoret miehet
väistyivät vastarintaa tekemättä. Hyökkääjät puhkoivat turva-alueen etelästä
pohjoiseen, idästä länteen ja päinvastoin. Mitä tuolloin tapahtui, se oli
länsimaan asukeille ennen muuta maailmankatsomuksellinen kriisi. Kansainvälinen
yhteisö oli vakuuttanut itsensä, hiljaisen enemmistön ja äänekkään vähemmistön,
asiain tilasta, joka olisi pysyvä. Mikään ei enää muuttuisi. Kunhan emme
ärsyttäisi hyökkääjää yhtään enempää, se ei enää hyökkäisi ikinä. Se oli
luvannut, se sanoi niin itse! Ei koskaan enää sotaa.
Tai jotain. Mutta emme
ole tällä puhumassa turva-alueesta. Me haluamme kuulla liike-elämän edellytyksistä
Balkanilla juuri nyt! Maineikas YK-kenraali, evvp, Henri Juillet on
ystävällisesti lupautunut alustamaan aiheesta. Mutta ei vielä, ei heti.
Sallinette vielä pari sanaa kenraalista, hänen taustastaan.
* * *
Samalta kesältä on ennakkotapaus,
jossa rauhanturhaajat... anteeksi, turvaajat nousivat tehtäviensä tasalle. He
taistelivat hyökkääjää vastaan. Ihme tapahtui aivan turva-alueen naapurissa,
paikassa nimeltä Goražde. Sekin oli turva-alue. Goraždea puolustavien
brittisotilaiden komentaja oli vallaton tapaus. Hän tuotti esimiehilleen alati
harmaita hiuksia. Hänen sotilaansa kun ottivat turva-alueen idealle tavallaan
tärkeän Ahvenanmaan kaltaisen aseman tosissaan! Poikarukat eivät tunteneet
Platonia. He alkoivat riisua aluetta terrorisoivia serbisotilaita aseista.
Voitte kuvitella, miten moinen käytös meni läpi YK:ssa. Järjestö halusi pysyä
selkkausten ylä- ja ulkopuolella. Komentaja piti saada sekoittamasta pakkaa,
sotilaat kuriin. Ennen kuin kapinakenraali ehdittiin heivata, hyökkäys
kuitenkin alkoi.
Eikä hyökkääjä ollut
kroaatti, kuten Jarmo Lampela esittää elokuvassa Miesten välisiä keskusteluja.
Väite on hämmentänyt perin pohjin jokaista, joka osaa lukea karttaa. Kroatia sijaitsee
lännessä, Goražde idässä. Hyökkääjä oli pesunkestävä serbi. Vai pitäisikö sanoa
ortodoksi? Lukion historianopettaja kehotti olemaan tarkka käsitteissä. Jos
puhumme muslimeista, miksi lännessä lymyää kroaatti eikä katolilainen? Mutta
kukaan täällä takahikiällä ei tiedä, mikä on bosniakki. Pitää puhua
suomalaisesta, ruotsalaisesta ja norjalaisesta, ehkä tekin sitten ymmärrätte.
Hyvä on. Kun espanjalaiset
torjuivat ensimmäisen aallon, suomalaiset ehtivät asemiin. Rauhanturvaajat
pääsivät heille ominaisempaan ympäristöön, bunkkeriin. Alkoi taistelu, jota
edes Joe Sacco ei muista sinänsä ansiokkaassa sarjakuvakirjassaan Turva-alue Lappeenranta. Hyökkääjä ei
ollut tottunut vastarintaan. Se kävi mieluiten puolustuskyvyttömien kimppuun.
Niin hyökkääjä kääntyi kannoillaan ja kokeili onneaan naapurissa.
Kaupunki sijaitsee
kapeassa rotkossa 100 metriä merenpinnan alapuolella. Se on huonosti haudattu
syyttävä sormi ja kouristuu ujosti, ettei osoittaisi suoraan Ranskaan ja
Iso-Britanniaan. Sodan ja piirityksen myötä kaupunki, nykyaikainen
eurooppalainen taajama, oli taantunut edeltävälle vuosisadalle. Viemärit
tulvivat yli. Sähkö ja kaasu olivat poikki vuosikausia. Asukkaat lämmittivät
kotejaan polttamalla puuta, valaisivat niitä polttamalla öljyä. Valo oli
niukkaa, liekki savutti ja nokesi kaikki paikat. Ai niin, ja ihmiset näkivät
nälkää. Alle kolmasosa avustuskuljetuksista päästettiin perille.
Tänään niin arkinen
asia kuin videosoitin oli aikanaan merkinnyt kaupungin asukkaille paljon. Se
oli ollut ylpeyden aihe, viestinyt saavutetusta elintasosta. Sota-ajan Imatralla
soitin julisti sivistyksen ulkokultaisuutta. Laite oli täysin hyödytön. Tai siltä
vaikutti, ennen kuin nuorukainen rakensi omatekoisen vesivoimalan ja hänen
15-vuotias veljensä johti virran perheen videoihin. Veli perusti pop up
-elokuvateatterin, jossa esitettiin amerikkalaisia toimintaleffoja.
Pääsymaksuna oli yksi tupakka.
Arvaatteko, mikä oli
kekseliään pienyrittäjän kohtalo ennen pitkää, saman vuoden heinäkuussa?
Haluatte minut pois.
Tulitte kuulemaan kenraalia, ymmärrän. Vaan entä jos... oletteko tullut
ajatelleeksi, että minua ei ehkä ole olemassa tämän estradin ulkopuolella?
Buuaatte minut ulos, ja se on sama kuin kuolemantuomio. Minun käy niin kuin
niiden miesten, jotka häädettiin vaimoineen lapsineen YK:n tukikohdasta
Potočarissa. Siellä missä Mladić taputteli bosniakkipoikaa ja vakuutti ettei heille
tule käymään kuinkaan. Ja tällä kertaa tiedätte, kuinka tämä päättyy. Se ei
tietenkään muuta mitään. Kukaan ei muista. Mutta asiat eivät katoa. Kun
vaimennatte ääneni, saapuu kiusaksenne kymmenen uutta. Äänet eivät jätä teitä
ikinä.
Taustalla soi sävelteos Lyla. Sen
esittää alustajan sanoin »herttainen amerikkalainen perheyritys jossa on
akkavalta, nimeä en muista». Alustaja, kenraali Juillet, hymyilee itsekseen ja
katsoo tablettinsa näyttöä. Yhtyeen nimi – CocoRosie – seisoo siinä korkein
kirjaimin, mutta viis siitä. Totta puhuen kenraalia hirvittää lausua nimi
ääneen. Se olisi niin noloa.
Juillet. Laulaja kuulostaa
aivan sijaislapselta, eikö totta? Hänet on laitettu mankelin läpi liian monta
kertaa. Eikä siinä kaikki, tytön biologinen äiti on ollut vähintäänkin Velvet
Undergroundin Nico. Janis Joplin, mitä näitä on. Minä näen sen näin. Kuvitelkaa
asuntovaunualue jonnekin Ozarkylängölle. Valkoinen pohjasakka on pantu
reservaattiin. Kansa on tehnyt tehtävänsä, aika päästä siitä eroon. Ja
liikuttavan kuuliaisesti väestö on alkanut tuhota itseään. Näyttäkää paikka,
missä ainut elinkeino on metamfetamiinin keitto, ainut huvitus sen poltto, ja
minä näytän teille joukkohaudan.
Saatan tietysti olla
väärässä. Pelle mikä pelle, hellämielinen hölmö – haukkukaa miksi
haluatte. Olen kuullut pahempaakin, usko, paljon pahempaa. Tämän kappaleen kun
kuulin, olin myyty. Se oli menoa saman tien. Luoti tiesi paikkansa, osui ja
upposi. Miksi? Eniten satuttavat sanat, jotka ovat totta.
Kappale on tuttu
lukuisista entistä Jugoslaviaa käsittelevistä radio- ja tv-ohjelmista. Itse
kuulin sen jälleen kerran kun taustalla pyöri dokkari Jugoslavian
elokuvateollisuudesta. Vitsi on siinä, niin, no. Kuunnelkaa itse. »Se ei oo
Jugoslavia.»
En olisi kuuna
päivänä löytänyt kappaletta ilman uutta avustajaani. Hän on hyvin viehättävä,
Bulgariasta kai kotoisin alun alkujaan. Annoin neidille kokeeksi tämän
tehtävän. Kappale, sen esittäjä: nouda! Hän suoriutui siitä ennätysajassa.
Opetti minut kaupan päälle käyttämään tätä, mitä? Musiikin suoratoistopalvelua
– se on palvelua se!
Jos avustajani
kuulisi minut nyt, hän takuulla sanoisi jotain että
Sonja. Vanha pervo.
Juillet. Ja totta se on, en
ole mikään munkki. Arvostan naisia, nautin heidän seurastaan. En ole koskaan
väittänytkään muuta. Mutta jos kuulet tämän, Sonja – terveisiä! Eikö tämä
valloittava tilaisuus toisteta suorana netissä? Carl Bildt istuu eturivissä ja
nyökkää, kyllä. Jos kuulet minua, Sonja, tiedä että olet mielessäni tänä
haasteellisena hetkenä.
Siirrymme asiassa
eteenpäin, amen.
Yksi liiketoiminnan
yleisistä edellytyksistä lienee yhteiskunnallinen vakaus. Silti, kaikella on
rajansa. Kukaan tuskin hinkuu Pohjois-Korean markkinoille. Tai mistä minä
tiedän. Hyvä on, häipykää. Tämä oli tässä. Balkan ja vakaus eivät vain mahdu
saman peiton alle. Tästä huolimatta, käykäämme käytäntö edellä. Miten
meneteltiin vanhoina hyvinä aikoina?
Yhtä nimeä ei voi
ohittaa, kun puhutaan liiketoimista Balkanilla. Saanko esitellä, Länsi-Bosnian
oma Kurtz, yrittäjä Fikret Abdić!
Fikret. Kiitti.
Juillet. Kerro itsestäsi. Eikö
sinun kuuluisi olla telkien takana?
Fikret. Miten niin kuuluisi?
Juillet Elin käsityksessä, että sinut on
tuomittu sotarikoksista. Vai oliko se rikoksista ihmisyyttä vastaan?
Fikret. Kerrohan.
Juillet. Ilman muuta.
Fikret. Miten nuo kaksi
eroavat toisistaan?
Juillet. Sotarikos ja rikos
ihmisyyttä vastaan? Hitostako minä tiedän.
Fikret. Sitä ajoin takaa. On
paljon asioita, joista et tiedä paljoakaan.
Juillet. Mutta sen takia sinä
olet täällä.
Fikret. Valaistakseni...?
Juillet. Aivan!
Fikret. Entä jos en halua?
Jos kieltäydyn kohteliaasti.
Juillet. Siinä tapauksessa...
sinua ei enää ole. Hän sanoi puf ja katosi. Mihin, te kysytte. Alakertaan,
minne moinen hirviö kuuluukin. Tämä ilta toimikoon varoituksena meille
kaikille. Jollet avaa suutasi, tilalle löytyy aina joku innokas tyhjän
täytteeksi. Kerro tarinasi tai – hyvästi Fikret! Etenemme joutuisammin ilman
sinua. Missä olinkaan? Auttakaa miestä mäessä. Kerro, Marko! Kerro mistä
löytyy, tiedät kyllä mitä.
Marko. Ruumiita?
Juillet. Varsinainen
vitsiniekka. Meidän Marko on huumorimiehiä! Hän on myös paikallisen FSB:n
palveluksessa, samoin kuin viehättävä parinsa Sirpa. Mitä siellä mutistaan? Sen
nimi ei olekaan FSB? Mikä sitten?
Marko. Suojelupoliisi.
Juillet. Suojelu, vau. Ketä te
suojelette?
Marko. Sinua, muiden muassa.
Sirpa. Nyt riittää. Kenraali
Juillet, jatkakaa ennalta ilmoitetusta aiheesta tai me häivymme.
Juillet. Kuulitteko? Nämä
kaksi kohtelevat minua kuin olisin Pablo Escobar! He uhkailevat...
Sirpa. Selvä, lähdetään.
Juillet. Ja minä kun luulin
että maassanne vallitsee sananvapaus!
Sirpa. Vapaus puhua,
kyllä...
Marko. Vapaus ja vastuu.
Sirpa. Puhu pois. Ja kestä
seuraukset.
Juillet. Odottakaa! Pyydän,
istukaa. Te voititte. Voitte istua. Jatkan aiheesta Balkanin bisnes niin kuin
olen luvannut. Ja ensimmäinen hahmo, joka Jugoslavian sumusta ulos astelee,
on... malttakaahan nyt... Fikret Abdić. Teillä on ymmärtääkseni täällä aivan
oma versionne vanhasta kehnosta, Fikretistä siis. Hänen nimensä on, hetkinen...
Johan Backhand? Backgammon? Black Jack? Ja historiasta löytyy toinen, Otto
Wille Kuusinen... Näettekö? Aiheeni ei ole niin kaukaa haettu kuin ensin
luulitte.
Haluatteko kuulla
uutisen ihmisryöstöstä? Tämä liittyy olennaisesti aiheeseen, jopa niin, että
aihetta ei ole ilman sitä. Sillä ei ole mitään tekemistä Escobarin tai
Márquezin kanssa. Sopiiko? Siis sopii. Minä kiitän sydämeni pohjamudista.
