(Inside me, it was...)

13.5.2017

Bill Ayers Etc



Tämä teksti on poistettu lopullisesta versiosta. Kyseisen ratkaisun löydät kirjasta.


ISISin edeltäjä Irakin al-Qaida teki kaiken väärin. Sen ensisijaisia uhreja olivat shiiamuslimit, mutta omatkin kelpasivat Moolokin kitaan. Vasta kolmas kohde järjestön listalla olivat maan miehittäjät, länsiliittouman sotilaat.
Liittouma puhui ennen pitkää paikalliset heimot puolelleen. Terroristit nujerrettiin monikansallisen yhteistyön voimin. Heimopäälliköiden kosiskelussa liittouman asiaa ajoi parhaiten Irakin al-Qaida itse. Se oli johtajansa näköinen barbaarilauma. Joukon verenhimoa nostatti ikääntynyt nuorisorikollinen Jordaniasta, Abu Musab al-Zarqawi. Tämä aloitti omakätisesti videolle kuvatut kurkunleikkuut. Iso emiiri bin Ladenkin hytisi inhosta, kun pikku emiiri Abu Musabista oli puhe.
Liittouma pudotti kaksi parin tonnin pommia Zarqawin niskaan, sen pituinen se.
Aprillia! Seitsemän vuotta kului, ja käärmeenpesästä pulpahti muna, jota koristi uusi rimpsu arabiaa. Irakin ja Syyrian islamilainen valtio, ISIS, oli syntynyt. Sen johtaja oli korkeakoulunsa käynyt, uskontotieteen kandi Abu Bakr al-Baghdadi. Hän oli, mikäli mahdollista, vieläkin väkivaltaisempi kuin seinähullu Zarqawi. Eikö se koskaan lopu, asiantuntijat voihkivat uutislähetyksissä kautta maailman. He vääntelivät käsiään ja vertasivat al-Shamin terrorismia Hydraan – antiikin hirviöön, jolla on käärmeen vartalo yhdeksän päätä.
Joka kerta kun leikkaat pään irti, tilalle kasvaa kaksi uutta.
Johda siinä sitten vapaata maailmaa, yritä irrottautua sodasta.
Näyttää nimittäin, ettei terroristi koskaan opi.
Näyttää väärin. Tietty taho on ottanut opikseen ja tehnyt välirikon Bagdadin kanssa aikaa sitten. Jos harrastaisin vedonlyöntiä, laittaisin rahani likoon juuri kyseisen porukan puolesta, eettisistä syistä ennen muuta. Säännöistä viis! Hunter S. Thompsonin veikkasi itsekin McGovernin puolesta, vaikka tiesi, ettei toivoa enää ollut.



Joka tapauksessa, uutisvirran marginaalissa tapahtuu vaikka mitä mielenkiintoista. Ankeinkin meno täällä hämärän rajamailla on innostavampaa kuin paras mahdollinen, mitä aikuisviihteellä on tarjota.
Harrasta Lähi-itää, älä pornoa. Tuomas, kuuletko?
Asiasta toiseen: ryhmän nimi oli Weatherman, yksikössä. Se pöllittiin Bob Dylanin kappaleesta. Seksistinen ja ideologiassa uitettuhan nimi oli, eikä sitä vaihdettu hetkeäkään liian aikaisin. Uudestisyntynyt porukka kulki nimellä The Weather Underground, ja sen iskuissa kuoli ainakin yksi poliisi, toisin kuin jutussasi väität[1].
Hänen nimensä oli Brian McDonnell. Suremaan jäi vaimo ja kaksi lasta. Toivokaamme sinun tähtesi, Tuomas, että McDonnell saa levätä rauhassa. Herääminen on hirveän vaikeaa, kun on kaiken yötä leikkinyt hippaa kuolleiden kanssa. Minä sen tiedän jos kuka.
Ehkä perhekin on päässyt elämässä eteenpäin.



Mikäli itse olet päässyt tähän asti, voit jo huokaista. Pahin on ohi. Sinut on hyväksytty avantgarden erikoisjoukkojen eliittiporukkaan. Olet miltei valmis, kahlaat vain sata sivua, sitten voit mennä tenttiin. Vastaat omatuntosi esittämiin kysymyksiin ja vannot valan. Lupaat käyttää opittuja taitoja yksin puolustustaisteluun ja olet vapaa.
Runoilijan sanoin:

oi olet vapaa
minne tahansa menemään,
olet harvinaisen vapaa: vain
nopeutesi määrätään.

Antoisaa elokuvailtaa. Weathermanista verhotusti kertova Ikuiset liittolaiset[2] on muuten järkyttävintä saastaa, mitä Hollywood on koskaan markkinoille puskenut. Se leffa jos mikä on rappiotaidetta. Samaan kasaan voidaan viskata myös kotimainen dokumentti War/Peace samasta aiheesta. Näin sen toissapäivänä. Bill Ayers itse oli yllättävän mukava ukko. Vaihdoin pari sanaa hänen kanssaan: tulimme yhdessä ulos vessasta, ja tähän kuvaelmaan voimmekin lopettaa tarpeettoman esipuheeni. Tulipahan tehtyä ja niin edelleen.
Saattaa Bill silti olla murhaaja. Hän manipuloi tämän kirjoittajaa niin, että olisi voinut luututa tekijällä vessan lattiaa. Bill parjasi hienovaraisesti juudastaan Bryan Burroughia, jonka kirjaa ei ollut edes lukenut. Hän kertoi kenen kanssa Burrough on naimisissa. Nimi ei sanonut minulle mitään. Bill selitti kärsivällisesti, että Burrough’sta oli tullut ajan mittaan vasemmistolainen.
Hän tiesi mistä narusta vetää, miten saada kuulija luottamaan Billin sanaan, epäilemään kaikkia muita. Hän laittoi kätensä lempeästi olkavarrelleni. Hän imarteli ja lumosi.
Samassa lauma liehittelijöitä laskeutui Billin tykö ja kantoi hänet pois.
Emme ehtineet sanallakaan sivuta Syyriaa.







[1] Tuomas Rantanen: Sääennustajien testamentti. Voima 4/2017, s. 60. – Tämänkin kirjoittaja erehtyy. McDonnellin murhaajat käyttivät yhä nimeä Weatherman. Isku tapahtui siis ennen New Yorkin suurta pamausta, joka oli aito uroteko: järjestö tappoi kolme jäsentään, ei muita. Se oli vahinko, mutta kaikki lasketaan.
[2] The Company You Keep, ohjaus ja miespääosa Robert Redford. Tuomas pitää leffasta, kuten on useaan kertaan todennut.



The director, Bill Ayers, and Paleface, that punk.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti