Hyvä vuokraisäntä,
olen aika varma, ettei mieleenne ole juolahtanut, mitä talonne, tuon säätä kuin säätä (vaan ei meitä) sietävän sijoituskohteen miehittäneet vihulaiset, nuo sosiaalitapaukset, me, pahamaineiset vuokralaiset, teemme päivisin.
Päivä on se vaihe vuorokaudesta, jolloin kansalaiset pääsääntöisesti käyvät töissä. Työ on jotain enemmän tai vähemmän hyödyllistä, jota tehdään yleensä aika vastentahtoisesti, koska siitä saa palkkaa. Siis rahaa, jota tarvitaan, jotta puolet voisi maksaa Teille.
Haluan tarkentaa, ettei työ välttämättä, määritelmänsä puolesta ole vastenmielistä (vaikka on heitäkin, jotka niin väittävät), mutta käytännössä kyllä, sillä kukaan ei maksaisi toiselle hauskanpidosta. “Tässä luottokortti – rilluttele juhannukseen asti, itse en ehdi. Palkka tulee kuun puolivälissä.” Kaikenlaista palvelua meilläkin on tarjolla, mutta sijaisdokaajille ei vielä ole kysyntää.
Vaikka mikä minä olen mitään sanomaan? Eihän allekirjoittanut tiedä harmaan talouden ilmenemismuodoista muuta kuin mitä päivän lehdestä lukee. Siihen on painettu Totuus. Surullista kyllä, hänen varallisuutensa (puhun itsestäni, mikäli putositte kärryiltä) ei salli antautua Totuudelle joka päivä. Vanhemmat ovat tilanneet lehden viikonlopuksi, ja viikonloppu alkaa nykyään torstaina. Tarjous on voimassa toistaiseksi.
Totuuden etsijän viikonvaihde alkaa torstaina, sosiaalitapaukset viettävät viikonloppua aina. Omalla tavallaan vallitseva yhteiskuntajärjestys, tuo paljon parjattu hyvinvointivaltio, käyttää edellä kuvattuja sijaisdokaajia. Tietty osuus väestöstä – joku marginaalin alaviite – käyttäytyy niin, että muut voivat paheksua heitä armotta. Ei sääliä, tapetaan pohjasakka paskahuussiin.
Syntipukkien määrä kasvaa kaiken aikaa. Ainakin mikäli uskoo Pirkko Saisiota. Alkuasukkaat, nuo tunnolliset töissä kävijät, uskovat ja alkavat käydä levottomiksi. Hekin haluavat dokata, ihan itse! Eivät he halua loputtomiin maksaa toisten makeaa elämää. Miksi haluaisivat? Milloin he korottavat äänensä ja huutavat: “Jo riittää!”
Kuka tietää, mitä on edessä, kun työelämä entisestään kurjistuu ja maailmantalouden vaatimukset vain kovenevat?
Seuraa verenvuodatusta, seuraa vallankumous. Sitä odotellessa.
24.4.2014
Arvoisa omistaja! Jos Teitä ei olisi, kukaan ei kävisi töissä. Jos talonne romahtaisi, olisimme vapaita.
Mitä on tehtävä? Menetelläänkö niin kuin FSB Moskovassa ja räjäytetään koko hoito?
Teidän tulisi ajatella asiaa, kun kierrätte ja tarkastatte asuntojen kuntoa, järjestelmällisesti, rappu kerrallaan, ylhäältä alas. Vai alhaalta ylös? Suokaa anteeksi, jos ylitän asemani suomat valtuudet (nuo olemattomat): näin meidän kesken rohkenen ehdottaa alaspäin kiihtyvää etenemistapaa. Se sopii mannermaiseen filosofiaanne paremmin.
Nähkää sielunne silmin lentokone, joka korkealla taivaan kannella ajautuu syöksykierteeseen. Tai ehkä se pudottaa moottorinsa yksi toisensa jälkeen mereen ja halkaisee sitten vuokratalon ylhäältä alas kuin huojuvan hääkakun. Säilyttäkää kuva mielessänne. Pyrkikää tuon voimaannuttavan pikku videon välittämään tehoon kaikissa toimissanne.
Rakas isännöitsijä, missä mahdatte itse asua?
Voitteko kuvitella, miltä tuntuu elää venäläisessä slummissa? Täsmällisemmin Groznyssa?
Jokainen sana, jonka luen tšetšeeneistä kansana, ensimmäisestä Tšetšenian sodasta, sen taustoista, tuntuu kertovan omasta maastani, tästä kaupungista ja kaupunginosasta, väestä ja vallasta, tästä talosta.
Pääkaupungissa venäläisillä oli enemmistö. Kaupunkiin johtavilla teillä kyltit toivottavat tulijat tervetulleeksi helvettiin.
Menen asioiden edelle. Tarkoitukseni oli kertoa Teille omasta päivästäni, tästä päivästä. Kuinka kaaduin pusikkoon ja repäisin housuni. Kotimatkalla kävin vaatekaupassa ja ostin uudet. Minulla oli siihen varaa, oletin: olin tärvellyt viimeisen lahjeparin, joka päällä kehtasin näyttäytyä töissä. Eikä maksupääte silmäänsä räpäyttänyt. Olin onnellinen ja ylpeä itsestäni, hetken.
Paperi odotti minua keittiön pöydällä. Esitäytetyssä lomakkeessa oli ruksi kohdassa huoneistotarkastus (muitakin syitä käyntiin, herra paratkoon, on) ja kohtaan “viesti” olitte omakätisesti kuulakärkikynällä runoillut (käsialasta näkee, että Teillä on taiteellista temperamenttia):
Suodattimen vaihto tilataan + ritilät tiskiallas
Toivotaan siivousta!
Viestinne loukkasi syvästi, en häpeä myöntää sitä. Vuokralainenkin on ihminen, omalla tavallaan, on. Ja minä olin siivonnut, yksin Teitä varten. Ette lainkaan huomioinut näkemääni vaivaa, päinvastoin, väheksyitte, suorastaan pilkkasitte siivousurakkaani – annoitte ymmärtää, etten ollut tehnyt mitään! Ei voi auttaa, tätä kirjoittaessani joudun taas vihan valtaan. En ole riittävän pitkällä hengellisen kasvun tiellä; ajaudun katkeraan koskeen, kohtalokkaisiin itsesäälin pyörteisiin. Siksi on parempi, että pidän pienen tauon ja jatkan, kun mieleni on tasaantunut. Siihen asti
Teidän
aina uskollinen alamaisenne
H.M.
Jatkuu täällä.
Haluaako laajasti lukenut tohtorimme kuulla, kuinka elin ennen? Paska tsägä, en aio palata siihen. Tämä kaikki tapahtuu juuri nyt, yhä uudestaan… alati on varmaan se sana, jota kaipaisitte tähän virkkeeseen. Pää kiinni, paviaani. Elämäni on muuttunut. Minä olen muuttunut.
Rip, H. R. Giger (1940 - 2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti