(Inside me, it was...)

2.9.2014

Suonensisäinen




Rakkaat kohtalotoverit!

Muistatteko tunteen, joka tuli juuri ennen oksennusta? Olit innoissasi ottanut yhden hörpyn liikaa liian äkkiä (en saa mielestäni kerholaisten vanhemmilta tullutta ohjetta hörpyttää heidän kullannuppuaan), ehdollistunut pelle kun olit. Oman elämäsi arvojärjestelmässä, jonka tärkeimmät lähteet olivat eurolla divarista ostettu new age -opas ja joku Esa Saarisen kirja, siinä elämänkatsomuksessa, jota sinä toteutit, huikka oli korvannut epämääräisen käsitteen mielihyvä, potkinut sen pois maailmankartalta. Paskaa, merde, sönkkäsit samalla kun yritit kömpiä pystyasentoon. Känni se oli joka täällä hallitsi, ja nyt se oli päällä, kuolasit kuin julmien eläinkokeiden ensimmäinen marttyyri, Pavlovin koira: ydinjatkoksesta tuli ohje ottaa jalat alle ja etsiä vessa, pian, olettaen että olit sisätiloissa. Ulkona saatoit vain kohottautua ja antaa kaiken ryöpytä itsestään, estoitta – miellyttävän vastakkaisen sukupuolen edustajan syliin, jos sai valita. Siinäpä hipeille vähän zeniä.

Tuo tunnelmapala juoma-ajoilta palasi mieleeni, kun etsin sanoja kuvaamaan isoveljeä. En puhu suositusta tv-ohjelmasta –  kukkuu vain kollegoille – vaan aidosta ja alkuperäisestä, Huxleyn hengentuotteesta. Huhut iv:n poismenosta ovat olleet ennenaikaisia ja vahvasti liioiteltuja.
Hänet voi vallan hyvin haistaa ja ennen kaikkea maistaa.
Tiedän mistä puhun. Olen saanut isoveljeltä mahtavan kielarin.
Haluaisin ripustaa itseni kuivumaan.
Anteeksi. Perun edellisen. Lauseessa on se vika, että se, kuten lähes kaikki minkä suustani päästän, saattaa loukata jotakuta, ennen muuta ryssiä. Ryssillä en tarkoita mitään tiettyä kansallisuutta vaan Venäjän nykyhallintoa ja sen tukijoita. Se porukka loukkaantuu herkästi.
---
Jatkuu täällä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti