Stay! Or don't...

For fresh fruit, go to mattipaasio.com

8.9.2014

Luonnonvoima

Kis kis kis Marlowe



Tyypin rinnassa luki Rodriguez. Se oli hänen nimensä, Jake Rodriguez. Jake oli hurmaava öykkäri. Kätkikö auringossa ilakoiva pinta alleen mittaamattomat syvyydet vai lapsuudesta tutun mutapohjan, siitä Sonja ei ollut saanut selvää. Vielä. Ajatellaan mainittua tatuointia: se saattoi olla osoitus äärimmäisestä itserakkaudesta, jotain todella noloa, tai sitten oire aivan muusta. Jaken vaitonaisuus aiheesta ei luvannut hyvää. Mutta sillekin saattoi löytyä selitys. Hän oli käynyt komennuksella tai kiertueella Afganistanissa – Sonja ei ollut varma, kummasta oli kyse – ja siellä päin maailmaa saattoi tapahtua mitä hyvänsä. Sonja ei kehdannut tässä vaiheessa, heti suhteen alussa, alkaa penkoa toisen psyyken tomuisimpia nurkkia. Hän ei voinut kuin odottaa. Mihin hänellä ei periaatteessa ollut aikaa.
Sängyssä he sopivat hyvin yhteen. Se kai oli aluksi tärkeintä. Vaikka toisinaan Sonja havahtui kesken aktin, katsoi miestä ja melkein säikähti. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, mitä miehen päässä liikkui. Tämä vaikutti jopa liian keskittyneeltä touhuun (mikäli moinen oli mahdollista), ikään kuin olisi suorittamassa jotain sydänleikkausta. Mutta nämä olivat näitä Sonjan skitsoja. Parempi sulkea silmänsä ja nauttia.
Tapa, jolla he olivat tutustuneet, oli lievästi sanoen epätavallinen. Sonja halusi olla ympäristölleen hyödyksi sairauslomastaan huolimatta. Hän teki vapaaehtoistyötä, heitti keikkaa hyvään pyrkivissä yhdistyksissä, muun muassa Suomen kipu ry:ssä. Sonjan pääasiallinen toimenkuva oli vastailla puhelimeen.
Hetken hän oli epäröinyt miehen kansallisuuden suhteen – mutta mitä enää oli menetettävänä? Sonjan kokemukset nettideittailusta olivat lannistaneet hänet. Masokisti etsii seuraa. Ulkomaalaiset älkööt vaivautuko. Niin Sonjan ilmoituksissa ilmeisesti luki, jossain rivien välissä, mikäli tähänastisesta saaliista saattoi päätellä. Hän oli niin kurkkuaan myöten täynnä suomalaisia miehiä, Suomea ylipäänsä. Yhtä hyvin saattoi hypätä tuntemattomaan kuin mädäntyä täällä.




Jake Rodriguez tässä hei. Näin ilmoituksenne Voiman viimeisillä sivuilla ja päätin haluta mukaan. Kipuryhmään, niin. Ei täydy ilmoittautua, tiedän, mainoksessa sanottiin. Mutta haluan silti... kertoa. Mihin koskee? Päähän, lujaa.
Syynä on se lehti, josta mainoksenne luin. Mikä pakko, ei mikään mutta luin kuitenkin. Ja siinä vaiheessa, kun te tulitte väliin, oli jo myöhäistä. Vahinko sielulleni oli tapahtunut. Tämä asenneilmasto. Se tappaa minut. Ymmärrättekö?  Täällä vain odotellaan, koska Venäjä saapuu pelastamaan. Amerikkalaiselle sitä on mahdoton ymmärtää ja vaikea sietää.
Kotona minua syytettäisiin maanpetoksesta. Syystä että suostun asumaan täällä.
En minä pilaile. Olen vakavissani, haudanvakava. Näin vakavissani en ole eläessäni ollut. Paitsi ehkä kun synnyin. Se ensi rääkäisy, se tuli sydämestä. Se oli punkkia. Vaikka itse en ollutkaan kuulemassa, näin minulle on kerrottu.
Halusitteko tietää vielä jotain? Kysykää pois. Haloo? Oletteko siellä? Haloo!


Sonja soitti miehen perään. Kuka hän oli? Kuinka hän kehtasi tehdä pilaa aidoista ihmisistä, jotka joutuivat elämään kivun kanssa joka ainoa päivä? Se tervehti heitä ensimmäisenä aamulla, toivotti heille viimeisenä hyvää yötä. Yö harvoin oli hyvä. Jos he saivat muutaman tunnin yhtäjaksoista unta, he juhlistivat tapausta kuin voittoa sodassa. Sillä sotaa se oli. Vastustaja ei vain ollut tästä maailmasta.
Jake keskeytti hänet. Hän pyysi anteeksi, sanoi tekevänsä tutkimusta. Myöhemmin hän tunnusti, että teki vastaavia tempauksia aina, kun etsi aiheita. Jake sanoi olevansa pohjimmiltaan suoraselkäinen kaveri, “stand up guy”, mutta ammatiltaan standup-koomikko. Ota tai jätä.




Donbass Battallion & Zero Dark Thirty

Picture Books & Kis


Pull My Strings, Forget Foucault
Off she goes, to Machevil


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti