(Inside me, it was...)

22.7.2014

Mielibidé



Hyvä vuokraisäntä, saanko puhutella?


Ääntäkään ei kuulu, mutta leukanne vaipuu sentin, pari lähemmäs rintalastaa. Ette suinkaan nukahtanut, vaan niskanne notkahti myöntymisen merkiksi. Näin haluan uskoa, kuin kuolemaantuomittu tanssiaisissa. Eli potkaisen työmoraaliani perseelle ja jatkan.


Tänään lähijunassa oli näytillä mielenkiintoinen otos ihmiskunnasta. Minua vastapäätä, selkä menosuuntaan istui hampaisiin asti tatuoitu amerikkalainen pariskunta. Ikkunapaikalla heidän vierellään sivustan turvasi kotimainen, niin ikään kirjailtu aateveli. Jenkit olivat Eestiin matkalla; en kysynyt miksi. Tiesin syyn muutenkin. He halusivat levittää saatanallista sanomaansa lahden etelärannallekin, ei sen ihmeempää.


Käytävän toisella puolen istui kaksi muslimikäännynnäistä parrat pitkinä ja patalakit päässä. Toinen näytti kirjailija Hännikäiseltä. Isokokoisempaa kaveria arvelin lievästi kehitysvammaiseksi. Hän istui puhelin korvallaan ja kiljui: "Eiku mä tarviin sen tänään!"


En tiedä, puhuiko piruparka passista, rukousmatosta vai pommista. Allahin kalpeat soturit olivat kaiken aikaa niin tosissaan, että heitä kävi sääli. Ja samaan aikaan halusin järkyttää heitä sydänjuuria myöten. Halusin kääntää Hännikäisen tekstit häntä itseään vastaan.


"Kun onnellisuuden ja hyvän elämän tavoittelu aletaan ymmärtää oikeudeksi onnellisuuteen ja hyvään elämään", niin kuin itse kirjoitit (tai Melender kirjoitti), syntyy katkeroita, ihmisiä kuten sinä ja minä, Timo. Jotka saattavat napsahtaa, vaikkei sitä sanaa saisi käyttää, psykopaatit eivät napsahda, seota lopullisesti koska tahansa.


Leikittelin ajatuksella, että muslimiveljekset olivat myös matkalla Tallinnaan. Satamassa he astuisivat samaan laivaan Amerikan serkkujen kanssa, ja sitten seuraisi...


Seuraisi vähintään kolmas maailmansota.


Jos siitä reissusta selvittäisiin ilman ihmisuhreja, saattaisin itsekin ryhtyä islamistiksi. En minä tiedä, ihan ilkeyttäni vain. Viholliseni vihollinen on paras kaverini, enkä vihollisella tosiaan tarkoita näitä mukavia jenkkejä. Kun olin vähän aikaa notkunut junan nivelkohdassa, tatuoitu nainen siirtyi miehensä viereen vapauttaakseen minulle istumapaikan. Kiitin miestä.  Kuuntelin pariskunnan  ja paikallisen välistä keskustelua. Yritin lukea kirjaani, englanninkielistä käännöstä Zakhar Prilepinin Sankyasta niin näkyvästi kuin pystyin, osoittaa amerikkalaisille, että olin heidän puolellaan.


Armollinen ylitarkastaja, harrastatteko Te kirjallisuutta? Töissä ette ehdi, luette ainoastaan Rattoa ja Jallua, se on selvä, mutta puhunkin nyt vapaista. Luotaako lahjomaton haukankatseenne iltaisin ja viikonloppuina ihmismielen salaisimpia syvänteitä, sikäli kun ne on kartoitettu klassikoissa?


Katson ymmälläni äskeistä virkettä. Se jää jotenkin aivan vajaaksi vailla selontekoa klassikoiden kansallisuudesta. Tarkoitin tietenkin venäläisiä klassikoita; eihän meillä muita ole.


Olen viime aikoina tavannut kirjaa nimeltä Ilmastonmuutos ja hyttyset. Ihan tosi. Teoksen kirjoittanut Pasi T. manaa joka kiven ja kannon alta esiin toinen toistaan kammottavampia hirviöitä, joista jokainen yksinäänkin kykenisi päättämään elämän maapallolla. Mutta kun ne vielä kannustavat toisiaan! Kirja on kuin yhdeksän tunnin leffamaraton Sormusten herraa - vailla ainuttakaan hyvistä - tai se pieni pätkä Sin Cityä, jonka olen katsonut. Lukijan pitäisi luonnollisesti olla kaikesta kerrotusta täysin pois tolaltaan, mutta minä poika sen kun hurraan. Antaa mennä, antaa mennä!


Kuka sanoi, että ihminen on mittavan historiansa varrella saanut aikaan jotain säilyttämisen arvoista?


Vaikka ette harrasta kirjallisuutta, oi ihmeellinen suurinkvisiittori, seuraatte viriilinä miehenä varmaan uutisia? Enkä tarkoita mitään ympäristöuutisia, joita samainen Pasi T. juonsi ja  joiden olemassaoloa kukaan ei enää muista. Puhun oikeista uutisista: siitä, mitä ihmisille tapahtuu tässä maailmassa eikä tulevassa.

Kysynkin nyt, kuinka monta kansanmurhaa maailmassa on jäänyt puolitiehen sillä aikaa, kun Pasi on murehtinut ilmastonmuutosta? Ainakin kolme. Ja silti väkeä on kuollut kaikkein maltillisimman arvion mukaan toista miljoonaa. Kuinka paljon saa tappaa, juuri nyt, ennen kuin se alkaa häiritä ympäristöväkeä? Miettikää sitä, leppymätön aktivisti, edes hetki.



Jatkuu täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti